Katkeaako SaiPan tappioputki lauantaina? | SaiPa

Katkeaako SaiPan tappioputki lauantaina?

Eilisen tiukasti hävityn Tappara-ottelun myötä SaiPan tappiokierre kasvoi viiden ottelun mittaiseksi. Lauantaina Kisapuistossa on loistava mahdollisuus palata voittojen tielle HIFK:ta vastaan.


SaiPa

Keltamustat kohtasivat eilen Tapparan Kisapuistossa. Peräti kahdeksan ottelun voittoputkessa otteluun lähtenyt Tappara oli SaiPan hyvästä loppukiristä huolimatta parempi numeroin 3-4.

Eilen kaksi maalia syöttänyt Kalle Maalahti on iskenyt tällä kaudella kuusi maalia ja 10 syöttöpistettä. Jukureista SaiPaan siirtynyt puolustaja Jaakko Haarti iski eilen avausmaalinsa SaiPa-paidassa. Osuma oli 22-vuotiaalle puolustajalle Liiga-uran toinen.

Valtteri Ojantakanen iski eilen kauden kahdeksannen osumansa terävällä laukauksella. 21-vuotias laituri on keltamustien toiseksi paras maalipyssy 11 täysosumaa iskeneen kultakypärä Ville Petmanin perässä.

SaiPa ja HIFK ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Marraskuun lopussa pelatut kamppailut päättyivät molemmat HIFK:n voittoon. Ensin HIFK oli niukasti parempi Kisapuiston voittolaukauskilpailun jälkeen 2-3 ja seuraavassa ottelussa HIFK oli tyly isäntä Helsingissä kaataen SaiPan puhtaasti 3-0.

HIFK

HIFK pelaa tänään Tapparaa vastaan tiukassa ottelussa. HIFK on sarjataulukossa sijalla kaksi - Tappara sijalla kolme. HIFK on terävässä vireessä voitettuaan edellisestä viidestä ottelustaan neljä kamppailua.

Eetu Koivistoinen on pelaamassa vahvaa debyyttikautta HIFK-paidassa. Lukkoa viime kaudella edustanut Koivistoinen on pistepörssin viides tehopistein 12+17=29.

HIFK:lla on laajasti hyökkäysvoimaa, mistä kertoo seitsemän yli 20 pisteen pelaaja ja peräti 11 pelaajaa on tehnyt yli 15 tehopistettä.

Niilo Halonen ja Michael Garteig ovat jakaneet torjuntavastuun puoliksi. Etenkin 23-vuotiaan Halosen numerot ovat vakuuttavat: torjuntaprosentti 90,23% ja keskiarvolta alle kaksi päästettyä maalia per peli.

VIP-liput

SaiPa kohtaa lauantaina 15.1. klo 17.00 HIFK:n Kisapuistossa. Alueen kokoontumisrajoitusten puitteissa tapahtumaan myydään pieni määrä VIP-lippuja.

VIP-isännät ja tolkun miehet Ville Koho ja Mika Rikman toivottavat teidät tervetulleiksi ikimuistoiseen kiekkoiltaan!

Lue lisää ja hanki liput tästä.

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 31 13 16 188 120 9 115 1,92
2. Jukurit 60 31 12 17 166 138 8 113 1,88
3. Ilves 60 28 17 15 191 168 10 111 1,85
4. TPS 60 29 9 22 151 137 6 102 1,70
5. HIFK 59 27 13 19 174 146 5 99 1,68
6. Kärpät 60 24 16 20 171 141 7 95 1,58
7. HPK 60 24 14 22 147 135 9 95 1,58
8. KooKoo 60 25 14 21 148 141 5 94 1,57
9. Pelicans 60 25 14 21 142 142 4 93 1,55
10. Lukko 58 24 12 22 169 151 5 89 1,53
11. KalPa 60 19 22 19 167 159 9 88 1,47
12. Sport 59 18 15 26 120 155 8 77 1,31
13. JYP 60 14 12 34 139 221 8 62 1,03
14. SaiPa 60 15 10 35 128 193 3 58 0,97
15. Ässät 60 11 13 36 127 181 7 53 0,88