09.10.2025 16:00
Voittoputkessa kulkeva SaiPa kohtaa viikonloppuna HPK:n vieraissa ja Kärpät Kisapuistossa
SaiPa lähtee viikonlopun tuplapeleihin neljän ottelun voittoputkessa. Perjantaina keltamustat matkaavat Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi, ja lauantaina Kisapuistossa nähdään kauden ensimmäinen kohtaaminen Kärppiä vastaan.
SaiPa on löytänyt viime kierroksilla tasapainoisen rytmin tekemiseensä. Neljän ottelun voittoputki on nostanut joukkueen itseluottamusta ja nostanut keltamustat sarjataulukon kärkikastin tuntumaan. Tuleva viikonloppu tarjoaa jälleen mielenkiintoisen haasteen– ensin HPK:n vahva kotiluola, sitten Kärpät, joka on saanut oman kurssinsa käännettyä nousuun.
HPK:lla on alla vaihteleva viikko. SaiPalle kärsityn jatkoaikatappion jälkeen hämeenlinnalaiset kokivat 2–4-kotitappion Ässille, mutta lauantaina joukkue venyi hienoon 4–2-vierasvoittoon Tapparaa vastaan. Kerho on sarjataulukossa 11. sijalla, vain pisteen päässä SaiPasta.
Kärpät puolestaan on kokenut ison muutoksen kesän ja alkukauden aikana. KalPan mestarivalmentaja Petri Karjalainen toi Ouluun uuden pelillisen identiteetin ja tuttuja pelaajia Kuopiosta, kuten Tuomas Salmelan ja Matyas Kantherin. Lisäksi oululaisten riveihin on liittynyt merkittäviä vahvistuksia: rapakon takaa tulleet Roni Hirvonen ja paluumuuttaja Aku Räty, SaiPastakin tuttu Eemil Erholtz sekä fyysisestä pelistään tunnettu Tommi Tikka tuovat leveyttä ja kilpailua hyökkäykseen. Kärpät on kääntänyt kurssinsa vaikean alkusyksyn jälkeen: viiden ottelun tappioputken perään on tullut kolme vakuuttavaa voittoa. Keskiviikkona Kärpät voitti sarjan kärjessä olleen JYPin kotonaan lukemin 5-2 ja kohtaa perjantaina vielä Jukurit vieraissa ennen saapumistaan Lappeenrantaan.
Kärppien riveissä on kuitenkin myös vastoinkäymisiä. Joukkueen ykkösmaalivahti, ruotsalainen Niklas Rubin, loukkaantui ja on todennäköisesti sivussa marraskuun maaottelutaukoon saakka. Hänen tilalleen Kärpät hankki toisen ruotsalaisvahdin, Felix Sandströmin, joka on pelannut urallaan 30 NHL-ottelua ja edusti viime kaudella Buffalo Sabresin organisaatiota pelaten AHL-seura Rochester Americansissa.
SaiPan kannalta viikonlopun pelit ovat jälleen iso mahdollisuus vahvistaa asemia sarjataulukossa.
HPK - SaiPa pe 10.10. klo 18.30, Pohjantähti Areena, Hämeenlinna
Kaikki SaiPan vierasottelut ovat katsottavissa MTV Katsomossa
SaiPa - Kärpät la 11.10. klo 17.00, Kisapuiston jäähalli, Lappeenranta
| LIPUT |
Lauantain ottelun alussa kiitämme huoltajalegenda Markku "Makkara" Puroharjua merkittävän pitkästä ja arvokkaasta työpanoksesta SaiPassa!
Tilastoennakko
HPK, edelliset ottelut
4.10. Tappara - HPK 2-4
3.10. HPK - Ässät 2-4
1.10. SaiPa - HPK 3-2 JA
27.9. Jukurit - HPK 1-3
20.9. HPK - Pelicans 5-2
Kärpät , edelliset ottelut
8.10. Kärpät - JYP 5-2
4.10. K-Espoo - Kärpät 1-5
3.10. Ilves - Kärpät 2-7
1.10. Kärpät - Pelicans 2-3 JA
27.9. Tappara - Kärpät 3-2
SaiPa, edelliset ottelut
4.10. SaiPa - Sport 5-1
3.10. SaiPa - Sport 5-4 JA
1.10. SaiPa - HPK 3-2 JA
27.9. Pelicans - SaiPa 2-5
26.9. SaiPa - Jukurit 1-2
Viime kauden kohtaamiset (HPK)
SaiPa - HPK 3-2 JA
HPK - SaiPa 1-5
SaiPa - HPK 3-5
HPK - SaiPa 2-3
Viime kauden kohtaamiset (Kärpät)
Kärpät - SaiPa 3-6
SaiPa - Kärpät 4-3
Kärpät - SaiPa 3-2
SaiPa - Kärpät 6-3
HPK:n parhaat pistemiehet
Cameron Wright (7 ottelua) 3+5=8
Sami Päivärinta (10) 4+3= 7
Jesse Kiiskinen (10) 2+5=7
Kärppien parhaat pistemiehet
Roni Hirvonen (11 ottelua) 5+7=12
Eemil Erholtz (11) 7+4= 11
Aku Räty (10) 5+5=10
SaiPan parhaat pistemiehet
Patrik Siikanen (11 ottelua) 5+6=11
Maxime Fortier (11) 5+6=11
Henri Nikkanen (11) 6+2=8
HPK:n maalivahtien tilastot
Kim Saarinen (7 ottelua) T% 91,33 % / PMK 1,82
Marc Sinclair (3) T% 82,86 / PMK 4,04
Kärppien maalivahtien tilastot
Niklas Rubin (4 ottelua) T% 93,42 % / PMK 1,65
Felix Sandström (4) T% 88,89 / PMK 2,99
Visa Vedenpää (4) T% 84,37 / PMK 3,91
SaiPan maalivahtien tilastot
Kari Piiroinen (6 ottelua) T% 88,97 / PMK 2,62
Gustavs Grigals (5) T% 88,70 % / PMK 2,66
HPK ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
11,43 % (12.) / 75,76 % (13.)
Kärpät ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
19,51 % (7.) / 78,79 % (10.)
SaiPa ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
19.15 % (8.) / 90,91 % (3.)
Sarjataulukko
| # | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
| 1. | Tappara | 28 | 17 | 4 | 7 | 98 | 62 | 2 | 57 | 2,04 |
| 2. | Ässät | 28 | 15 | 4 | 9 | 87 | 64 | 3 | 52 | 1,86 |
| 3. | KooKoo | 27 | 13 | 6 | 8 | 97 | 74 | 5 | 50 | 1,85 |
| 4. | JYP | 25 | 14 | 4 | 7 | 99 | 77 | 3 | 49 | 1,96 |
| 5. | SaiPa | 28 | 13 | 6 | 9 | 93 | 75 | 2 | 47 | 1,68 |
| 6. | Lukko | 27 | 13 | 4 | 10 | 76 | 70 | 3 | 46 | 1,70 |
| 7. | KalPa | 26 | 12 | 4 | 10 | 85 | 83 | 3 | 43 | 1,65 |
| 8. | K-Espoo | 29 | 10 | 8 | 11 | 76 | 87 | 3 | 41 | 1,41 |
| 9. | Jukurit | 29 | 10 | 6 | 13 | 68 | 78 | 3 | 39 | 1,34 |
| 10. | TPS | 29 | 8 | 10 | 11 | 68 | 74 | 5 | 39 | 1,34 |
| 11. | Ilves | 27 | 9 | 7 | 11 | 76 | 85 | 4 | 38 | 1,41 |
| 12. | HPK | 27 | 8 | 8 | 11 | 67 | 75 | 3 | 35 | 1,30 |
| 13. | Pelicans | 27 | 8 | 8 | 11 | 53 | 67 | 3 | 35 | 1,30 |
| 14. | HIFK | 29 | 9 | 4 | 16 | 55 | 94 | 2 | 33 | 1,14 |
| 15. | Kärpät | 28 | 8 | 5 | 15 | 87 | 94 | 3 | 32 | 1,14 |
| 16. | Sport | 26 | 6 | 6 | 14 | 60 | 86 | 0 | 24 | 0,92 |