U20: Viikkoraportti vko 48 | SaiPa

U20: Viikkoraportti vko 48

U20-joukkueen vierasottelut jatkuivat viikonloppuna pääkaupunkiseudulla, kun vastassa oli perjantaina Jokerit ja lauantaina HIFK. SaiPa lähti viikonloppuun hieman muuttuneella kokoonpanolla, kun Anze Zezelj ja Richard Zemlicka olivat pelikiellossa ja Veeti Moilanen kutsuttiin Liigajoukkueen kokoonpanoon.
Joukkueeseen liittyi viikonlopuksi alkukauden U18-joukkueen tehoketjun ranskalaisveljekset Darcy ja Nolan Terglav sekä slovenialainen Svit Habjanic. Viikonloppu ei tuonut helpotusta viime aikojen tilanteeseen, kun tappioputki venyi kahdeksan ottelun mittaiseksi. Perjantaina Jokerit oli vahvempi maalein 6-0 ja lauantaina HIFK otti pisteet tylyin lukemin 10-0.

Perjantaina Jokerit iski avauserään kaksi maalia. Maalinteon aloitti Jasper Inkinen, joka vei kotijoukkueen johtoon neljän minuutin pelin jälkeen. SaiPa sai sauman tulla tasoihin, kun se pääsi pelaamaan ottelun ensimmäisen ylivoiman erän puolivälissä. Vieraat saivat ylivoiman hyvin pyörimään, mutta viime aikojen onnistumisten puute näkyi ratkaisuissa eikä tasoitusta syntynyt. Jokerit pääsi kuittaamaan jäähyn jälkeen, kun Taavi Arvala nousi röyhkeästi maalille ja viimeisteli lukemiksi 2-0. Maali hyväksyttiin vasta videotarkistuksen jälkeen. SaiPa pääsi vielä erän lopulla pelamaan kaksi ylivoimaa, mutta kummallakaan kerralla ei kavennusta syntynyt.

Toisen erän alku oli SaiPalle murheellinen, kun Jokerit iski parin minuutin sisään kolme maalia. Maalinteon aloitti ajassa 22.04 Jasper Inkinen. Lisää tuli vain puoli minuuttia myöhemmin, kun Totti Kangasniemi murtautui puolestaan maalille ja viimeisteli lukemiksi 4-0. Vain minuutti edellisestä, heilui maaliverkko jälleen SaiPan maalilla pelanneen Ville-Veikko Hiltusen selän takana, kun Taavi Arvala vei ottelun toisella maalilla Jokerit 5-0 johtoon. Tässä tilanteessa SaiPan valmennus päätti vetää Hiltusen pois maalilta ja tilalle luisteli Stepan Bogac. Erän puolivälin kohdilla oli vuorostaan Bogacin vuoro antautua ensimmäisen kerran, kun Aleksi Kilpeläinen kaunisteli lukemiksi 6-0.

Päätöserässä Jokerit tarjosi SaiPalle sauman nousta mukaan peliin, kun kotijoukkue sortui jäähyilyyn. Vieraat pääsivät pelaamaan peräti kolme ylivoimaa, mutta Jokerit kesti uhrautuvalla alivoimalla ja mallilla pelanneen Lukas Selinin johdolla eikä SaiPa saanut kavennusta aikaiseksi. Tappio oli SaiPalle seitsemäs peräkkäinen.

Lauantaina HIFK:ta vastaan ottelun avauserä oli tuttuakin tutumpi kaava tappioputken aikana, kun kotijoukkue onnistui karkaamaan avauserässä kolmen maalin karkumatkalle. HiFK iski ottelun avausmaalin ajassa 06.27 Rasmus Tallqvistin laukaus painui ohi SaiPan maalilla pelanneen Stepan Bogacin. Ottelun toisen maalin viimeisteli puolestaan Robert Carlsson, joka murtautui SaiPan puolustukselta läpi ja ujutti kiekon Bogacin ohi. Kotijoukkue sai vielä sekunti ennen erän päätöstä pukukoppimaalin, kun Aleksi Tuovinen viimeisteli lukemiksi 3-0.

Toisessa erässä HIFK onnistui kahdesti maalinteossa, kun erän puolivälin kohdilla Rasmus Tallqvist vei ottelun toisella maalilla kotijoukkueen 4-0 johtoon. Tästä vain pari minuuttia myöhemmin Joel Huhtamaa lisäsi lukemiksi 5-0. Erästä kertoo paljon maalivahtien torjunnat, kun kotijoukkueen maalilla pelannut Vili Varonen selvisi erästä yhdellä torjunnalla ja SaiPan maalilla Bogacille torjuntoja kertyi 12.

Päätöserässä HIFK lisäsi kaasua. Erää ehdittiin pelaamaan reilut viisi minuuttia, kun Daniel Hallaskari ohjasi maalinedestä lukemiksi 6-0. Lisää tuli pari minuuttia myöhemmin, kun ylivoimalla Hannes Tiainen kaunisteli lukemiksi 7-0. Ottelun viimeisellä kkymmenminuuttisellanähtiin kotijoukkueelta vielä kolme osumaa, kun maaliverkkoa heiluttivat Rasmus Tallqvist kahdesti ja Amos Puolanne. Tallqvist iski maalien myötä hattutempun ja keräsi tehot 4+2. Lopputulokseksi kirjattiin tylyt lukemat 10-0 ja SaiPan tappioputki kasvoi kahdeksan ottelun mittaiseksi.