26.02.2026 08:10
U20: Otteluennakko
Kausi lähenee loppuaan, kun runkosarjaa on jäljellä enää kaksi viikkoa.
Kotiotteluiden putki jatkuu myös tällä viikolla, kun perjantaina Kisapuistoon saapuu vieraaksi HPK ja lauantaina RoKi. Viime viikonloppu ei tuonut lisää pisteitä pistesarakkeeseen, kun perjantaina sarjakärki Ilves haki voiton maalein 4-9 ja lauantaina Lukko oli parempi maalein 1-5. Viikonloppuna varmistui kuitenkin se, että U20-joukkueen kausi tulee päättymään runkosarjaan, kun sarjan viimeisenä oleva RoKi hävisi myös viikonlopun molemmat ottelut, eikä voi enää näin ollen kiriä eroa kiinni.
SaiPa lähtee tähän viikkoon neljän ottelun tappioputkessa ja sarjataulukon sijalta 17, kun joukkue on kerännyt 40 ottelusta 36 pistettä. Sisäisessä pistepörsissä viiden kärki on pysynyt samana, kun kärjen muodostavat Anze Zezelj (22+19=41), Veeti Moilanen (6+22=28), Simppa Svensk(10+16=26), joukkueen tehokkain puolustaja Vertti Svensk (3+23=26) ja Eerik Kytövaara (9+11=20). Zezelj on sarjan pistepörssissä viidentenä.
SaiPa vs. HPK pe klo 17.00
Perjantaina vastustaja HPK lähtee tähän viikkoon sarjataulukon sijalta 8. kun hämeenlinnalaiset ovat keränneet 41 ottelusta 62 pistettä. Sisäisessä pistepörsissä kärjen muodostavat Totte Pulli (20+15=35), Vili Toivonen (9+24=33), joukkueen tehokkain puolustaja Onnikalle Lehtonen (7+22=29) ja Teemu Kaikkonen (11+15=26). Pulli on sarjan maalitilastossa seitsemäntenä ja Toivonen syöttöpörssissä jaetulla kahdeksannella sijalla. Maalinsuulla vastuu on jakautunut tasaisesti, kun Lassi Paananen on pelannut 21 ottelua T% 89,4 / PMK 2,67 ja Kaj Saarinen 23 ottelua T% 89,0 / PMK 2,68. Ottelu alkaa perjantaina Kisapuistossa kello 17.00.
SaiPa vs. RoKi la klo 12.00
Lauantaina kohdattava sarjan viimeisenä oleva RoKi lähtee tähän viikkoon kahdeksan ottelun tappioputkessa, kun joukkue on kerännyt 40 ottelusta 23 pistettä. Rovaniemeläisille varmistui viime viikonloppuna, että kausi tulee jatkumaan runkosarjan päätteeksi karsinnoissa, jossa vastaan tulee U20 Mestiksen voittaja. Vastustustaja tiedetään kuitenkin vasta, kun U20 Mestiksen playoffit on pelattu. Sisäisessä pistepörsissä kärjen muodostavat Jere Viljakainen (9+24=33), latvialainen Raivis Strazdins(13+16=29), joukkueen tehokkain puolustaja Arttu Haataja (8+17=25) ja Ville Puotiniemi (6+16=22). Viljakainen on sarjan syöttöpörssissä jaetulla kahdeksannella sijalla. Maalinsuulla saksalainen Lukas Stuhrmann on pelannut 24 ottelua T% 90,0 / PMK 3,83 ja Valtteri Kivimäki 18 ottelua T% 87,3 / PMK 4,71. Ottelu alkaa lauantaina Kisapuistossa kello 12.00.
Kotiotteluihin on vapaa pääsy!