22.09.2024 22:20
U20-JOUKKUEEN VIIKKO PÄÄTTYI KAHTEEN TAPPIOON
U20-joukkueen pelit jatkuivat viikonloppuna vieras- ja kotiottelulla, kun lauantaina joukkue matkusti Lahteen Pelicansin vieraaksi ja sunnuntaina Kisapuistossa vastaan luisteli Tappara. Kummastakaan ottelusta ei pisteitä herunut. Pelicans oli lauantaina vahvempi maalein 4–1 ja Tappara haki sunnuntaina pisteet Kisapuistosta maalein 6-8. Pelicansia vastaan ainoan maalin teki Joni Loukkojärvi. Tapparaa vastaan maaliteossa onnistuivat Peetu Kiukas, Richard Zemlicka, Daniil Mikhlin, Veeti Moilanen, Matias Myllykoski ja Lenni Tiihonen.
Lauantaina ottelun avauserä sai vauhdikkaan alun, kun molemmat joukkueet onnistuivat iskemään avausmaalit jo ensimmäisellä minuutilla. Pelicans pääsi pelaamaan ottelun ensimmäisen ylivoiman vain 22 sekunnin pelin jälkeen, kun vieraiden Veeti Moilanen otti jäähyn koukkaamisesta. Pelicans ehti pyörittää ylivoimaa vain 40 sekuntia, kun Joona Ikonen laukoi vastustamattomasti kiekon ohi SaiPan maalilla pelanneen Ville-Veikko Hiltusen. Reilu minuutti myöhemmin puolustaja Joni Loukkojärvi laukoi viivasta lukemiksi 1-1. SaiPa oli erän puolivälissä lähellä siirtyä myös johtoon, kun Valtteri Tamminen karkasi läpiajoon kotijoukkueen puolustukselta, mutta Pelicansin maalilla pelannut Jasper Lattu onnistui torjumaan yrityksen.
Toisessa erässä Pelicans onnistui kasvattamaan johtoa kahdella maalilla. Ajassa 31.11 Joonas Paqvalin vei ylivoimalla kotijoukkueen 2-1 johtoon. Lisää tuli ajassa 36.59, kun Leevi Koskinen puolestaan onnistui ohittamaan Hiltusen ja lisäsi johdon 3-1:een.
Päätöserässä Pelicans onnistui jäädyttämään peliä, eikä SaiPa saanut koko erässä kunnon takaa-ajoa käyntiin. Pelicans sai puolestaan muutaman maalintekopaikan luotua, mutta vieraiden maalilla Hiltunen venyi loistaviin pelastuksiin. Viimeisen sinetin ottelulle laittoi kotijoukkue ajassa 57.54, kun SaiPan pelatessa ilman maalivahtia pääsi Joona Ikonen viimeistelemään tyhjiin loppulukemat 4–1.
Sunnuntaina Tapparaa vastaan ottelu sai huonoimman mahdollisen alun SaiPan kannalta. Avauserää ehdittiin pelaamaan vain 1.49, kun Mikko Liukkonen taklasi selästä Tapparan pelaajan laitaan ja sai tempusta 5+20 minuutin rangaistuksen. Vieraat hyödynsivät saamansa ylivoiman ja siirtyivät 0–4 johtoon, kun maalinteossa onnistuivat Dani Mikkonen, Verneri Ahonen kahdesti ja Juuso Rantala.
SaiPa pääsi heti perään hakemaan kavennusta ison jäähyn loppuessa ylivoimalla kahdesti, mutta ei onnistunut vielä niissä. Jäähyjen jälkeen kotijoukkue onnistui avamaan maalihanat, kun Peetu Kiukas laukoi viivasta kavennuksen 1-4:ään ja heti perään Richard Zemlicka viimeisteli komean nousun päätteeksi 2-4. Kauan ei kuitenkaan riemu kestänyt, kun vieraat iskivät erän loppuun. Ajassa 17.13 Juuso Nykänen yllätti pienestä kulmasta SaiPan maalilla kauden avauspeliä pelanneen Matyas Marik ja lisäsi lukemat 2-5:een. Tämä riitti myös kotijoukkueen valmennukselle, joka reagoi ottamalla Marik vaihtoon ja tilalle luisteli Ville-Veikko Hiltunen.
Toisen erän alku oli vahva SaiPalta. Kotijoukkue pääsi erän alkuun hakemaan kavennusta rangaistuslaukauksesta, kun Tapparan puolustaja Juuso Rantala rikkoi SaiPan pelaajaa läpiajossa. Laukausta suorittanut Daniil Mikhlin hyödynsi tilanteen ja viimeisteli upeasti kiekon ohi vieraiden maalivahti Juha Riekin kaventaen lukemat 3-5:een.
Erän puolivälin kohdilla Tappara sai ottelun neljännen ylivoiman. Kaikkien yllätykseksi erikoistilannemaalin teki SaiPa, kun Veeti Moilanen karkasi alivoimalla läpiajoon ja kavensi lulemiksi 4-5. Tapparan valmennus reagoi tässä vaiheessa ottamalla aikalisän ja se myös toimi, kun vieraat onnistuivat iskemään pukukoppimaalin reilu minuutti ennen loppua: Timi Teuho-Markkolan laukaus kimpoili ohi Hiltusen lukemiksi 4-6.
U20-joukkueen pelit jatkuvat seuraavasti:
Su 29.9. SaiPa vs. TPS klo 16:00