29.12.2023 18:30
SaiPan vuoden viimeinen ottelu pelataan lauantaina Hämeenlinnassa
Vielä kerran ennen vuoden vaihtumista. SaiPa kiekkovuoden 2023 viimeinen ottelu on vuorossa lauantaina, kun keltamustat matkustavat Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi.
SaiPa pelasi torstaina kotonaan sarjan kärkijoukkueisiin kuuluvaa Tampereen Ilvestä vastaan ja hävisi lukemin 0-3. Pirteästä esityksestä huolimatta maalitili jäi avaamatta, eikä SaiPa pystynyt ohittamaan ottelussa nollapelin pelannut ilvesvahti Jonas Gunnarssonia.
Viidestä edellisestä ottelustaan SaiPa on voittanut yhden. Voitto on joulukuun puolestavälistä, kotiottelusta juuri HPK:ta vastaan. SaiPa vei ottelussa voiton jatkoajalla Antoine Morandin maalilla. Loppulukemat vähämaalisessa ottelussa olivat SaiPalle 2-1. Lauantain ottelu joukkueille kolmas keskinäinen kohtaaminen tällä kaudella. Ensimmäisen kerran joukkueet olivat vastakkain lokakuun alussa Hämeenlinnassa, jossa Kerho oli parempi maalein 5-1.
SaiPan sisäiseen pistepörssiin ei edellinen ottelu tuonut muutoksia. Parhaan pistemiehen kultaista kypärää kantaa Antoine Morand tehopistein 10+12=22, seuraavina ovat Antti Kalapudas 9+10=19 ja Valtteri Lipiäinen 3+15=18. Tehdyissä maaleissä kärki on Morand 10, Valtteri Ojantakanen 9 ja Kalapudas 9. Syöttöpörssissä kärkipaikalla on Lipiäinen 15, seuraavina Morand 12 ja Otto Kivenmäki 12. Maalivahdeista Henri Kiviahon torjuntaprosentti yhdentoista pelatun ottelun jälkeen on 87,07. Kari Piiroisella pelattuja otteluja on viisitoista ja torjuntaprosentti 86,01.
Lauantain kotijoukkue, Maso Lehtosen valmentama HPK, on sarjataulukossa sijalla kolmetoista. Pelattuja otteluja joukkueella on 34, eli kolme SaiPaa enemmän. Pisteitä Kerholla on 43, eli 22 enemmän kuin SaiPalla. Kerho lähtee SaiPa otteluun alla torstailta 3-4 vierasvoitto Jyväskylästä. Viidestä edellisestä ottelustaan hämeenlinnalaiset ovat voittaneet kolme.
HPK:n kultainen kypärä on Danick Martelilla pistein 13+6=19. Hänen jälkeensä tulevat Teemu Rautiainen 5+13=19 ja Antti Pihlström 7+9=16. Maalipörssin TOP3 on Martel 13, Eetu Tuulola 8 ja Antti Pihlström 7. Syöttöpörssin kärjessä ovat Rautiainen 13, Juuso Ketola 12 ja Aleksi Mustonen 10. HPK:n maalivahdeista Sami Rajaniemi on pelannut 28 ottelua ja torjunut kovalla prosentilla 91,82. Juho Markkasella pelattuja otteluja on seitsemän ja torjuntaprosentti 85,19.
Lauantain HPK ottelun jälkeen SaiPa pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 3.1.2024, kun Kisapuistoon vieraaksi saapuu HIFK.
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Tappara | 60 | 34 | 13 | 13 | 200 | 141 | 8 | 123 | 2,05 |
2. | Ilves | 60 | 33 | 14 | 13 | 197 | 144 | 7 | 120 | 2,00 |
3. | Pelicans | 60 | 31 | 12 | 17 | 177 | 147 | 4 | 109 | 1,82 |
4. | Kärpät | 60 | 28 | 14 | 18 | 174 | 147 | 8 | 106 | 1,77 |
5. | Jukurit | 60 | 30 | 10 | 20 | 197 | 147 | 3 | 103 | 1,72 |
6. | HIFK | 60 | 26 | 18 | 16 | 179 | 139 | 7 | 103 | 1,72 |
7. | KalPa | 60 | 25 | 13 | 22 | 169 | 156 | 6 | 94 | 1,57 |
8. | Lukko | 60 | 22 | 16 | 22 | 157 | 160 | 10 | 92 | 1,53 |
9. | TPS | 60 | 17 | 19 | 24 | 150 | 166 | 14 | 84 | 1,40 |
10. | Sport | 60 | 21 | 15 | 24 | 155 | 174 | 5 | 83 | 1,38 |
11. | Ässät | 60 | 19 | 17 | 24 | 136 | 144 | 7 | 81 | 1,35 |
12. | KooKoo | 60 | 17 | 17 | 26 | 175 | 178 | 11 | 79 | 1,32 |
13. | JYP | 60 | 16 | 14 | 30 | 152 | 196 | 7 | 69 | 1,15 |
14. | HPK | 60 | 15 | 10 | 35 | 111 | 184 | 4 | 59 | 0,98 |
15. | SaiPa | 60 | 5 | 20 | 35 | 125 | 231 | 10 | 45 | 0,75 |