12.10.2018 21:00
SaiPan A-nuorille tappio kotiturnauksen avauksessa
Tappara oli parempi lukemin 3-5
SaiPan A-nuorten pelaavat tänä viikonloppuna kotiturnauksessa, johon osallistuvat myös Tappara, TuTo, HPK, Ilves, Kookoo, Jukurit ja Pelicans. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli Tappara. Joukkueet löytyvät sarjataulukossa seuraavasti Tappara sijalla 6 ja kotijoukkue SaiPa sijalla 18.
1.erä
Erän alku oli erittäin tasaista vääntämistä molemmilta joukkueilta, eikä pahoja tekopaikkoja saanut kumpikaan joukkue luotua. SaiPan parhaat paikat erässä loi ykkösketju Matias Mäntykiven johdolla.
Ajassa 17.13 nähtiin illan ensimmäinen erikoistilanne, kun kotijoukkueen Jesse Hallikas sai jäähyn kampituksesta. Tapparan ylivoima pyöri mallikkaasti, ja Patrik Puistola vei vieraat 0-1 johtoon. Syötöt maalin sai Hugo Has ja Kasper Simontaival. Näissä numeroissa mentiin myös ensimmäiselle erätauolle.
Maalivahtien torjunnat ensimmäisessä erässä olivat Kristian Tamminen SaiPa 8 ja Leevi Nikkinen Tappara 10
2.erä
Kotijoukkue aloitti toisen erän alivoimalla, kun Jesse Holopainen otti ensimmäisen erän lopussa jäähyn kampituksesta. Kotijoukkue kuitenkin kesti alivoiman mallikkaasti. Tämän jälkeen ottelun painopiste siirtyi vieraiden päätyyn ja SaiPa loi useita hyviä maalipaikkoja.
Ajassa 24.05 hyvä painostus palkittiin, kun Markus Piik toi kotijoukkueen tasoihin ohjaamalla Aleksi Akkasen vedon maalin edestä sisään.
Tämän jälkeen kuitenkin Tappara otti ottelussa komennon. Ajassa 29.42 Lassi Vanhatalo karkasi SaiPan puolustukselta läpiajoon ja siirsi vieraat 1-2 johtoon. Erän viimeisellä vitosella Tappara karkasi kotijoukkueelta, kun ensiksi Aku Kinnari laukoi tilanteeksi 1-3. Tästä vain minuuttia myöhemmin Jeremias Wehmas lisäsi tilanteeksi 1-4.
Tämän jälkeen SaiPa otti aikalisän ja yritti rauhoittaa tilanteen. Tämä ei kuitenkaan auttanut, vaan ajassa 37.13 Samuel Parkkari laukoi siniviivalta tilanteeksi. 1-5. Tämä riitti myös SaiPan maalilla pelanneelle Kristian Tammiselle ja maalille vaihdettiin Laurynas Lubys. Näin tilanteessa 1-5 mentiin toiselle erätuolle.
Maalivahtien torjunnat toisessa erässä olivat SaiPa Tamminen 4 ja Lubys 1 sekä Tappara Nikkinen 16
3.erä
Kolmas erä alkoi kotijoukkueen ylivoimalla, kun Tapparan Lassi Vanhatalo sai jäähyn poikittaisesta mailasta. SaiPan ylivoima pyöri hyvin, mutta maaliin asti ei kiekkoa saatu hyvistä yrityksistä huolimatta. Ajassa 45.37 SaiPa pääsi pelamaan 5 vs 3 ylivoimaa ja tällä kertaa tulosta saatiin aikaiseksi, kun Matias Mäntykivi kavensi tilanteeksi 2-5 Jesse Viskarin syötöstä.
Erän puolessavälissä kotijoukkue pääsi uudelleen ylivoimalle,kun Tapparalla oli liikaa pelaajia kentällä. Myös tällä kertaa SaiPan ylivoima toimi hyvin ja Jacub Wojnar laukoi tilanteeksi 3-5. Syöttöpisteet maaliin saivat Jesse Viskari ja Santeri Airola.
Erän lopussa kotijoukkue haki vielä ilman maalivahtia kavennusta ja tasoitusta, mutta yritys jäi kuitenkin haaveeksi. Näin voittolukemat kirjattiin Tapparalle maalein 3-5.
Kolmannessa erässä maalivahtien torjunnat olivat SaiPa Lubys 5 ja Tappara Nikkinen 9.
SaiPan A-nuorten ottelut turnauksessa jatkuvat lauantaina klo 12.30 kun vastaan tulee TuTon A-nuoret. Turnauksen otteluihin on vapaa pääsy.