09.01.2019 14:06
SaiPan A-nuorilla kolmen ottelun viikko
Keskiviikkona kohdataan kotona KooKoo, viikonloppuna vieraissa Ässät ja Ilves
A-nuoret aloittivat alemman jatkosarjan viime viikonloppuna kahdella ottelulla, kun se hävisi perjantaina Ilvekselle kotona 1-4 ja lauantaina puolestaan JYP oli vahvempi maalein 6-3. A-nuorilla onkin edessään tärkeä viikko, kun joukkue kohtaa keskiviikkona kotiottelussa KooKoon , perjantaina nuoret matkustavat Poriin Ässien vieraaksi ja lauantaina edessä on toinen viikon vierasottelu Tampereella Ilveksen vieraana.
Keskiviikon vastustajalla KooKoolla on myös alla kaksi tappiota, kun se hävisi perjantaina Lukolle vieraissa 2-1 ja lauantaina puolestaan joukkue kärsi tappion Turussa TuTolle maalein 4-2. Molemmat joukkueet lähtevät siis hakemaan keskiviikkona sarjan avausvoittoa. KooKoo:n tehokkain pelaaja avausviikonloppuna oli Jiri Parviainen, joka teki kahdessa ottelussa tehot 1+1. Maalivahdeista Kasper Lehikoinen pelasi molemmat ottelut torjuntaprosentilla 91.94. Joukkueet kohtasivat alkusarjassa kaksi kertaa, kun SaiPa voitti ensimmäisen kohtaamisen Kisapuistossa 7-1 ja Kookoo puolestaan toisen kohtaamisen Kouvolassa 5-3.
Perjantainen vastustaja Ässät avasi sarjan tappiolla kotona TUTOlle maalein 4-6 ja voitti lauantaina vieraissa K-Kissat 3-6. Tehokkain pelaaja joukkueesta oli Otto Kivenmäki, joka teki kahdessa ottelussa peräti tehot 2+5 ja siirtyi myös samalla sarjan pistepörssin kärkeen. Kivenmäki on erittäin lahjakas tulevaisuuden nimi, joka varattiin viime kesänä NHL:n varaustilaisuudessa 7:llä kierroksella Detroit Red Wingsiin. Hänen isänsä on varmasti kiekkoa seuraavalle yleisölle tuttu Marko Kivenmäki. Pistepörssin kymmenen kärjestä löytyy myös toinen nimi, kun Juha Rautiainen teki kahdessa ottelussa tehopisteet 1+3. Maalivahdeista torjuntatilastosta löytyy Radek Haas, joka pelasi K-Kissoja vastaan torjuntaprosentilla 91.18. Joukkueet kohtasivat alkusarjassa kahdesti ja molemmissa otteluissa Ässät oli vahvempi.
Lauantainen vastustaja Ilves kohdataan tässä sarjassa jo toistamiseen, kun alemman jatkosarjan avausottelussa Ilves kävi hakemassa pisteet Kisapuistosta maalein 1-4. Lauantaina joukkue kärsi 3-4 tappion kotona K-Vantaalle. Ilveksen tehokkain pelaaja oli viikonloppuna hyökkääjä Roby Järventie, joka teki kahdessa ottelussa tehot 4+0. Maalivahdeista Santeri Metsävainio pelasi molemmat avausviikonloppun ottelut torjunprosentilla 89.36. Alkusarjassa SaiPa voitti molemmat joukkueiden väliset kohtaamiset.
SEURAA HÄNTÄ
21-vuotias Imatran Ketterän kasvatti Jesse Hallikkas on ollut joukkueen tehokkain pelaaja tällä kaudella. Hallikas teki alkusarjassa 34 ottelussa tehopisteet 15+22. Sarjan pistepörsissä Hallikas oli 11. Joukkueen varakapteenina toimivalla hyökkääjällä on menossa viimeinen kausi A-nuorten riveissä ja on pelannut tälläkin kaudella isossa ja johtavassa roolissa joukkueessa.