MARKKU INNANEN JA SIMO SIIRA PALKITTIIN SUOMEN JÄÄKIEKKOMUSEON YRJÖ SALMISEN ELÄMÄNTYÖPALKINNOLLA | SaiPa

MARKKU INNANEN JA SIMO SIIRA PALKITTIIN SUOMEN JÄÄKIEKKOMUSEON YRJÖ SALMISEN ELÄMÄNTYÖPALKINNOLLA

Arkistokuva vuodelta 2019, SaiPa ry:n mailanpainajaiset. Markku Innanen kuvassa jakamassa maalivahti-palkinnot Juha Kuokkasen kanssa, vastaanottajina Juho Markkanen ja Arttu Tarhonen.

Markku Innanen ja Simo Siira ovat saaneet Suomen Jääkiekkomuseon Yrjö Salmisen elämäntyöpalkinnon. Markku ja Simo palkittiin eilen Karjala-turnauksen alussa Tampereella.

Markku Innanen, s. 1948
Markku Innanen työskenteli SaiPan edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana vuosina 1971–2003, paria Ketterän-kautta lukuun ottamatta. Noin 750 valmennettavan joukkoon ovat kuuluneet mm. Jussi Markkanen, Niklas Bäckström ja Ville Hostikka. Innanen toimi maalivahtivalmentajana SaiPassa ja muissa Kaakkois-Suomen seuroissa yli 50 vuoden ajan. Ura SaiPassa alkoi vuonna 1971 maalivahdeista vastaavana apuvalmentajana.
Vuosina 1982–90 Innanen toimi päävalmentajana SaiPan juniorijoukkueissa sekä Imatran Ketterässä ja Lappeenrannan PEPO:ssa, vuonna 1990 hän palasi pysyvästi maalivahtityön pariin. Vuodesta 2003 eteenpäin, SaiPan liigajoukkueen valmennusvuosien jälkeen, Markku toimi vielä kuusi kautta seuran junioreiden parissa ja jatkoi sen jälkeen työtä alasarjoissa aina vuoteen 2021, seuroinaan PEPO ja Kotkan Titaanit.

Simo Siira, s. 1941
Simo Siira toimi Saimaan Pallon jääkiekkojaoston puheenjohtajana kaudella 1978/79. Siira on toiminut SaiPan taustahahmona seuran ensimmäisen pidemmän SM-liigajakson aikana.

Vuodesta 1986 Siira keskittyi päätyöhönsä Suojelupoliisin ylitarkastajana. Siira toimi myös turvallisuuspäällikkönä jääkiekon MM-kotikisoissa 1997 ja 2003 sekä yleisurheilun MM-kisoissa Helsingissä 2005, jossa hän vastasi yli 3000 urheilijan ja kisavieraan turvallisuudesta. Jäätyään poliisitoimesta eläkkeelle Siira toimi Suomen Jääkiekkoliiton ja SM-liigan turvallisuuspäällikkönä vuoteen 2013 saakka.

Suomen jääkiekkomuseon hallituksen nimittämä toimikunta aateloi vuosittain Jääkiekkoleijonat sekä myöntää Yrjö Salminen- elämäntyöpalkinnot. Markku Innasen ja Simo Siiran lisäksi Yrjö Salminen -elämäntyöpalkinto myönnettiin Seppo Hurmeelle. Aatelointiseremonia järjestettiin torstaina 9. marraskuuta Karjala-turnauksen yhteydessä Tampereen Nokia Arenassa. Katso lisää palkituista: leijonat.fi

Liiga-SaiPa onnittelee Markkua ja Simoa arvokkaista tunnustuksista!

#SAIPA75