SaiPan nuoret voittivat torstai-illan trillerin | SaiPa

SaiPan nuoret voittivat torstai-illan trillerin

Joukkue eteni JYPin kustannuksella voittomaalikilpailusta puolivälieriin, jossa vastaan tulee Oulun Kärpät.

Tänään pelattiin Nuorten SM-sarjan pudotuspelien Villi kortti -kierroksen ratkaiseva toinen osaottelu Kisapuistossa SaiPan ja JYPin välillä. Tiistaina pelattu ensimmäinen koitos päättyi JYP:in 5-4 voittoon ja tämä tarkoitti sitä, että SaiPan oli voitettava tämän päiväinen peli varsinaisella peliajalla, että ratkaisu siirtyisi ottelun jälkeen pelattavaan jatkoerään.

JYPille puolestaan riitti ottelusta voitto tai tasapeli varsinaisella peliajalla. Toisesta osaottelusta tuli myös tasainen näytös, jonka SaiPa pystyi voittamaan maalein 3-2. Varsinaisen peliajan jälkeen pelattiin jatkoerä, joka päättyi tasan 1-1. Näin ollen ratkaisua haettiin pitkän kaavan kautta voittomaalikilpailusta, jonka sankariksi nousi maalivahti Juho Markkanen torjuen kaikki JYP:in neljä yritystä. SaiPalta maalinteossa onnistuivat voittomaalikilpailussa Niko Kautiainen ja Roni Karvinen


SaiPa sai loistavan startin otteluun, erä ehti vanheta vain vajaan minuutin verran, kun Aleksi Sinkkonen nousi röyhkeästi maalille ja löi kiekon sisään vieraiden maalilla pelanneen Topias Leinosen varusteista. Maali kuitenkin hylättiin videotarkistuksen jälkeen maalivahdin estämisenä. Kotijoukkue jatkoi vahvaa pelaamista ja ajassa 06.49 se tuotti vihdoin tulosta. Vieraat menettivät kiekon keskialueella, josta Jani Taskula pääsi karkaamaan läpiajoon ja vei SaiPan tyylikkäällä viimeistelyllä 1-0 johtoon.


JYP pääsi kuitenkin kuittaamaan tilanteen vajaat kolme minuuttia myöhemmin, kun nelosketjun hyökkääjä Niko Himmanen sai keskialueelta kiekon itselleen ja laukoi siniviivan jälkeen terävällä rannelaukauksella lukemat 1-1:een.

SaiPa kuittasi tasoituksen nopeasti, kun pari minuuttia myöhemmin SaiPa sai pyörityksen vieraiden maalille, ja Otto Hokkanen pääsi iskemään irtokiekon ohi Leinosen vieden kotijoukkueen 2-1 johtoon.


Toiseen erään vieraat nostivat selvästi taas karvausta ja SaiPalla oli suuria vaikeuksia saada kiinni omasta hyökkäyspelaamisesta. JYP sai avausminuuteista lähtien hyvin paineen kotijoukkueen päätyyn, mutta Markkanen piti hyvillä torjunnoilla SaiPan mukana pelissä. SaiPalla oli hyvä sauma siirtyä kahden maalin karkumatkalle erän puolivälin kohdilla, kun se pääsi nopeaan 3 vastaan 1 vastahyökkäykseen. Mikko Liukkonen päätyi kuitenkin omaan ratkaisuun, jonka vieraiden maalilla Leinonen pystyi torjumaan. Tästä hetkeä myöhemmin JYP pääsi nopeaan 2 vastaan 1 hyökkäykseen keskialueelta ja Atte Tiitinen tasoitti 2-2:een Sampo Joron loistavasta poikittaissyötöstä.


Päätöserään kotijoukkue tuli todella nälkäisesti ja joukkueesta näki, että se halusi enemmän maalia. Hyvä ote tuotti tulosta ajassa 45.33 kun Jani Taskula iski ottelun toisella maalillaan kotijoukkueen 3-2 johtoon. Maalin jälkeen JYP selvästi jälleen piristyi, mutta SaiPa kesti vieraiden rynnistyksen Markkasen johdolla ja nappasi voiton toisesta osaottelussa maalein 3-2.

Näin ollen ratkaisu haettiin jatkoerästä. Jatkoerän alku mentiin melko varovaisesti, kun kumpikin joukkue varoi tekemästä virheitä. Mitä pidemmälle erä meni, otti JYP pelistä otetta sai sai luotua muutamat vaaralliset maalipaikat kotijoukkueen maalille. Markkanen otti kuitenkin tärkeitä torjuntoja.

Kesken vieraiden painostuksen SaiPa pääsi iskemään nopealla vastahyökkäyksellä jatkoerän avausosuman. Niko Kautiainen ja Viljami Istala pääsivät 2vs1 hyökkäykseen ja Kautiainen vei tarkalla laukauksella kotijoukkueen 1-0 johtoon. Maalin jälkeen SaiPan peli kipsaantui ja JYP pääsi jälleen pelin päälle. Kauan ei ehtineet vieraat pyörittää, kun Tomi Mäntynen pääsi tasoittamaan maalin edestä lukemat 1-1:een.

Jatkoerän päättyessä tasan, ratkaisu haettiin voittomaalikilpailusta.


Sankariksi nousi kotijoukkueen maalivahti Juho Markkanen, joka torjui kaikki JYP:in neljä yritystä. Kun SaiPalta maalinteossa onnistuivat Niko Kautiainen ja Roni Karvinen varmisti SaiPa paikkansa puolivälierissä!

SaiPa jatkaa puolivälieriin, jossa vastaan tulee Oulun Kärpät. Sarja alkaa lauantaina Oulussa ja jatkuu sunnuntaina Kisapuistossa.

Maalikooste


Man of the Match: Kahden maalin Jani Taskula!