27.10.2017 21:59
Maalahti tasoitti viime sekunneilla - Kaksonen iski ratkaisun
SaiPa nappasi kaksi pistettä Mikkelin Jukureilta. Kalle Maalahden tasoitus 1,9 sekuntia ennen päätöstä vei ottelun aina voittomaalikilpailun saakka, jossa Elmeri Kaksonen iski ratkaisun.
Mistään maailman hienoimmasta jääkiekko-ottelusta ei SaiPan ja Jukureiden kohtaamisessa voida puhua, mutta sitäkin suurempaa draamankaarta se tarjosi. Kalle Maalahti räjäytti Kisapuiston suoraan huutoon, kun varsinaista peliaikaa oli 1,9 sekuntia jäljellä. Elmeri Kaksosen tehtäväksi jäi iskeä ottelun ratkaisu voittomaalikilpailussa.
- Ne kaksi pistettä on oikeastaan ainoat mitkä lämmittää. Kiekollinen peli oli tänään luokatonta. Meidän on pakko saada siihen muutos. Pitää miettiä mistä se johtuu, mutta klassisesti kolmen metrin syötöt menee viisi metriä ohi lavasta ja etäisyydet ovat aivan väärät. Muuten loppuvuosi on aika tuskaa, kertoi päävalmentaja Tero Lehterä.
Kaksi erää joukkueet hakkasivat päätänsä toistensa puolustuksiin, kunnes Jukurit pakotti SaiPan vieläkin aktiivisempaan hyökkäyspelaamiseen. Henrik Koivisto lapioi kauden ensimmäisen maalinsa Frans Tuohimaan nokan edestä kolmannen erän alussa.
Jännitystä riitti aina viimeisille sekunneille asti. Kisapuiston yleisö ehti kohahtaa useaan otteeseen päätöserän aikana, mutta riemuun se repesi 1,9 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Ville Kohon aloitusvoitosta kiekon napannut Kalle Maalahti ampui kiekon ohi Sami Rajaniemen ja ottelussa edettiin jatkoajalle.
Jatkoajan aluksi Kisapuiston yleisö repesi vihellyskonserttiin. Jonatan Tanus oli karkaamassa Jukuri-puolustukselta yksin läpi, mutta päätuomarin vihellys keskeytti ottelun. Tuomiona oli SaiPalle väärästä vaihdosta kahden minuutin rangaistus. Yleisö ei tätä sulattanut, mutta otteluvalvoja Risto Porkka seisoi tuomareiden takana.
- Tuomarit hoiti tuon mallikkaasti. SaiPalla oli huomattava etu vaihtotilanteessa. Vaihtoalue on 1,5 metriä ja etu oli kymmenkunta metriä, kertoi Porkka.
Päävalmentaja Lehterä myönsi joukkueensa varastaneen vaihtotilanteessa.
- Myönnän että se oli varaslähtö, mutta varastimme noin neljä metriä.
Kun jatkoaika ei tuonut tulosta edettiin voittomaalikilpailuun. Ratkaisun iski SaiPalle Elmeri Kaksonen, joka kilpailun ensimmäisellä laukauksella toi voiton ja kaksi pistettä SaiPalle.
SaiPa ei ehdi voittoaan juhlia kauaa, sillä joukkue kohtaa huomenna Hämeenlinnassa paikallisen HPK:n.