20.10.2016 22:07
Vainikaisen tehoilta kaatoi Sportin
SaiPa nappasi kolme elintärkeää pistettä kaatamalla Vaasan Sportin Kisapuistossa maalein 4-3 (2-1, 2-0, 0-2). Illan sankariksi nousi Ville Vainikainen kahdella maalillaan.
Neljän ottelun voittoputkessa Lappeenrantaan saapunut Vaasan Sport jäi heti ottelun alussa jyrän alle. Vaasalaiset eivät saaneet jalkojaan liikkeelle avauserässä ja SaiPa hallitsi ottelun kulkua. Kuin todisteena tästä Tero Koskiranta ujutti Rasmus Rinteen jalkojenvälistä avausmaalin hieman ennen erän puoltaväliä ja 45 sekuntia myöhemmin Rinne sai kaivaa kiekon uudestaan maalistaan.
Ville Vainikainen taisteli kiekon itselleen omalla alueella ja lähetti sen Tomi Leivolle. Sport-pelaajan tiukassa vartoinnissa ollut Leivo onnistui kuitenkin sipaisemaan kiekon takaisin Vainikaiselle, jonka rannelaukaus vasempaan alakulmaan yllätti Rinteen.
- Eka erä oli hieman varovainen meiltä. Yritettiin puolustaa tarkasti ja onnistuttiinkin siinä, mietiskeli päävalmentaja Ari Santanen.
Sport kuitenkin kavensi Tomi Körkön maalilla erän puolivälin jälkeen, mutta erän hallinta oli selvästi lappeenrantalaisilla.
Ottelun toinen erän oli kaikella tapaa kummallinen. Ensin SaiPa karkasi kahden maalin johtoon Jere Sneckin maalilla. Uransa kymmenennessä liigaottelussaan Sneck lähetti kiekon siniviivalta kohti Sport-maalia korkeana lobbina. Elmeri Kaksosen pieni häirintä hämäsi maalivahti Rinnettä ja kiekko pomppi Rinteen jalkojen välistä maaliin. Maali oli Jokeri-kasvatille ensimmäinen Liigassa.
Maalista ei ehtinyt kulua kuin puolitoista minuuttia, kun SaiPan maalivahdille Jussi Markkaselle tuomittiin rangaistus kampituksesta Joonas Komulaisen luisteltua SaiPa-maalin editse ja hetken päästä löydettyään itsensä jään pinnasta. Niin Kisapuiston yleisö kuin Markkanenkin oli jäähystä hyvin eri mieltä.
- Olin hyvin eri mieltä tuomarin kanssa, kun se löysi mulle jostain jäähyn. Tökkäsin kiekkoa ja luulin, että se jäähy tulee meidän puolustajalle. Ei käynyt edes mielessäkään, että se jäähy on tulossa minulle. Virheitä sattuu ja sille ei voi minkään, mutta se oli puhdas arvaus, jyrähti Markkanen.
SaiPa kesti alivoimansa ja illan sankari Vainikainen vei kotijoukkueen jo kolmen maalin johtoon neljä minuuttia ennen erän päätöstä. Neljäs maali oli samalla liikaa Rinteelle, joka luisteli vaihtioaitioon Mika Järvisen ottaessa miehen paikan Sport-maalin edessä.
- Toisessa erässä saimme paremmin jalkoja liikkeelle ja parempia maalipaikkoja. Muutaman maalin enemmän siinä olisi varmaan voinut tehdä, kertasi Santanen.
Päätöserässä SaiPa kerjäsi itselleen vaikeuksia heti erän alusta lähtien. Brock Trotter nappasi heti erän alkuun jäähyn ja häntä seurasi hetkeä myöhemmin Per Savilahti. Sport ei kuitenkaan tätä etsikkoaikaa onnistunut käyttämään.
Kun Kalle Maalahti lähti jäähyaitioon erän puolivälissä, pelasi Sport-luotsi Tomek Valtonen upporikasta ja rutiköyhää. Valtonen veti Järvisen maalilta, kun erää oli vielä 10:16 jäljellä. Uhkapeli kannatti, sillä Ari Gröndahl sivalsi vieraat kahden maalin päähän vain hetki Maalahden jäähyn päättymisen jälkeen.
Vajaata minuuttia myöhemmin Sport oli maalin päässä Erik Riskan maalilla. Laidan vierestä lähetetty kiekko sujahti yllättävänkin helposti Markkasen selän taakse. Markkanen laittoikin maalin menemisen melkein kokonaan omaan piikkiinsä.
- Vähän höntyilin siinä. Kiekko oli menossa ohi ja lähdin pysäyttämään sitä, mutta matkalla se otti pelaajaan ja lipsahti etukulmasta. Tuosta kulmasta ei kyllä saisi mennä. Sattui pieni ajatuskatkos, myönsi Markkanen.
Kolmas erä oli Sportin täydellistä hallintaa ja SaiPan hyökkäyspelaaminen loppui kuin seinään. Erä olikin kuin selviytymistaistelua, josta vain loppusummeri vapauttaisi. Päävalmentaja Santanen oli tyytyväinen, että erästä selvittiin, mutta kieltäytyi käyttämästä sanaa paniikki.
- Kai tähän meidän kasvutarinaan kuuluu tuo kolmannen erän pelaaminen. Monennäköisiä asioita tapahtuu, mutta luojan kiitos kestettiin se kolmas erä. Sport oli hyvä ja tiesimme sen, että sieltä tullaan meidän kimppuun. Toivottavasti tästä otettiin oppia ja seuraava peli on tämän suhteen helpompi.
- En tuota sanaa haluaisi käyttää, mutta kiekolla pitää pystyä pelaamaan kolmannessa erässä olkoon se tilanne mitä hyvänsä ja tulkoon vastustaja kuinka kovaa päälle. Jo sitä ei pysty tekemään, niin peli on sitten tuon näköistä, jos hyökkäyspelaaminen loppuu totaalisesti.
Santanen halusi kuitenkin korostaa voiton merkitystä, kun alla oli ailahtelevia esityksiä.
- Iso ja tärkeä voitto meille. Viime talvena ei saatu pisteen pistettä Sportilta ja nyt pystyttiin voitto tuosta ottamaan.