SaiPalle kahdeksas voitto putkeen - HPK kaatui tehokkaan päätöser | SaiPa

SaiPalle kahdeksas voitto putkeen - HPK kaatui tehokkaan päätöserän myötä

SaiPa ja HPK pelasivat tasaisen ottelun, joka kuitenkin repesi päätöserässä SaiPan hyväksi. Loppulukemat Hämeenlinnassa olivat tänään 1-5 (1-1, 0-0, 0-4).

Kuva: Teemu Hannula

Ottelun alku oli täysin kotijoukkue HPK:n hallintaa. Cameron Wright pääsi kokeilemaan maalintekoa aivan parhaalta maalipaikalta b-pisteiden välistä ja Oliver Kopiloff yritti läpiajosta uittaa kiekon rystyllä maaliin. Molemmissa tapauksissa Tomi Karhunen SaiPan maalilla oli kuitenkin tilanteen tasalla.

HPK pääsi ylivoimalle ajassa 7:24, kun Henri Nikkanen koukkasi itsensä rangaistusaitioon. SaiPa tappoi alivoiman erinomaisesti pitäen kiekkoa viisaasti hallussaan sekä omasssa että HPK:n päässä. Alivoiman selätettyään pääsi SaiPakin peliin mukaan.

Heti SaiPan jäähyn perään HPK joutuikin alivoimalle, kun latvialainen Arturs Andzans otti kiinnipitämisestä kaksiminuuttisen. Ja kun HPK ei ylivoimalla osunut, SaiPa osui. Aiemmin itse rikkonut Nikkanen laukoi oikealta b-pisteeltä kiekon tarkasti ranteella etukulmasta maaliin. Maalin syöttäjinä olivat Santeri Airola sekä Otto Kivenmäki.

Kotijoukkue tasoitti pelin ajassa 15:33. Sami Päivärinta voitti hyökkäyspään aloituksen ja Anrei Hakulinen oli tilanteessa hereillä ja laukoi välittömästi kiekon etuyläkulmaan, eikä tälle edes Karhunen mahtanut mitään.

Toisessa erässä ei osumia nähty, rangaistuksia sitäkin enemmän. SaiPa otti erässä kaksi rangaistusta, HPK kolme. Kaksi kolmesta HPK:n rangaistuksista oli vieläpä väärien vaihtojen seurauksena, joten huolimatonta oli peli toisessa erässä molemmilla joukkueilla.

SaiPan yhden kauden piste-ennätystä jahdannut Maxime Fortier oli lähellä laittaa ennätyksen uusiksi jo toisen erän puolivälin jälkeen, kun hän kilautti rannelaukauksella tolppaan. Tolpat menivät erässä tasan, kun kotijoukkueen Jesse Kiiskinen pääsi läpiajoon erän toiseksi viimeisellä minuutilla. Hänen suoraviivainen yritys osui maalin oikeaan tolppaan.

Kuten monta kertaa aiemminkin tällä kaudella, oli päätöserä SaiPalta todella vahva. Se iski erässä peräti neljä maalia ja piti HPK:n nollilla.

SaiPa siirtyi ottelussa 1-2 johtoon ajassa 41:56. Fortier toi kiekon Kerhon alueelle ja laukoi terävän rannelaukauksen, mutta ohi maalin. Emil Kuusla kävi napauttamassa kiekon maalin sivuverkosta takaisin peliin, josta Fortier syötti sen maalin eteen Nikkaselle. Nikkaselta tarkka napautus yläkulmaan ja historiallinen maali oli syntynyt. Fortier rikkoi Otakar Janeckýn 35 vuotta vanhan SaiPan yhden kauden piste-ennätyksen. Syöttöpisteen myötä Fortierin tämän kauden tehot olivat tässä vaiheessa 27+34=61.

Pelikello ehti vanheta vajaa kuusi minuuttia, kunnes jälleen helähti Kim Saarisen selän takana. SaiPan puolustaja Teemu Kivihalme nosti rystyllä korkean purkukiekon keskialueelle, josta Fortier ja Nikkanen pääsivät kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen. Fortier tarjoili Nikkaselle, jonka ensimmäinen laukaus epäonnistui. Nikkanen pysyi kuitenkin kiekossa ja kiersi vanhanaikaisella kiekon maaliin, tehden illan toisen osumansa.

Ajassa 53:08 nähtiin ottelun lopullinen ratkaisu, kun Miikka Salomäki iski lukemiksi 1-4. Antti Kalaputaalta nähtiin keskialueella aivan samanlainen riisto kuin keskiviikkona Turussa. Kalapudas tarjosi syötön keskelle Salomäelle, joka laukoi suoraan syötöstä kiekon maaliin.

Kosmeettisen viidennen maalin mustapaitaiselle vierasjoukkueelle iski Niklas Appelgren ajassa 54:56. Eero Klintrup käytti hyväkseen HPK:n harhasyötön sen omalla siniviivalla. Klintrup syötti välittömästi pystyyn Appelgrenille, joka ampaisi maalintekoon. Appelgrenilta tarkka laukaus yläkulmaan ja loppulukemat olivat näin ollen 1-5.

SaiPa ja HPK kohtaavat heti huomenna uudestaan Kisapuistossa klo 17.00 alkavassa ottelussa.


Lehdistötilaisuus

Huippuhetket