SaiPa palasi ottelutauolta – Tappara vei voiton Kisapuistosta | SaiPa

SaiPa palasi ottelutauolta – Tappara vei voiton Kisapuistosta

Koronakaranteenista vapautunut SaiPa palasi kaukaloon kahden ja puolen viikon tauon jälkeen ja kohtasi Kisapuistossa Tampereen Tapparan. Vähämaalisessa ottelussa Tappara oli parempi ja vei voiton ja kolme sarjapistettä mukanaan Tampereelle maalein 1-2 (0-0,1-2,0-0).


Vajaalla kokoonpanolla, kolmella täydellä kentällisellä ja kahdella hyökkääjällä, otteluun lähtenyt SaiPa aloitti pirteästi ja loi ensimmäisen viiden minuutin aikana pari maalintekopaikkaa. Maaleja ei kuitenkaan tilanteista syntynyt.

Kiekonhallinta avauserässä oli Tapparalla, mutta molempien joukkueiden tilanteet jäivät lopulta vähiin. Erätaukoa lähdettiin maalittoman avauserän jälkeen viettämään tasalukemissa 0-0.

Ottelun avausmaali nähtiin toisessa erässä, ottelun puolivälissä, ajassa 30.19. Tapparan puolustaja Michal Moravcik laukoessa 0-1 osuman Jukka Peltolan ja Kristian Kuuselan esityöstä.

Reilu pari minuuttia myöhemmin Tappara järjesti SaiPan maalille kovan hässäkän, jonka seuraksena lähdettiin maalitilannetta katsomaan videolta. Maalia ei tilanteessa kuitenkaan syntynyt, ja ottelua jatkettiin lukemissa 0-1.

Tappara lisäsi johtoaan hetkeä myöhemmin Petteri Puhakan viimeistellessä kultakypärä Anton Levtchin esityöstä lukemiksi 0-2 ajassa 34.27. Toiseksi syöttäjäksi maaliin merkittiin Toni Utunen.

SaiPan kavennus syntyi ylivoimalla, kun Tapparan Anton Levtchi otti kaksiminuuttisen koukkaamisesta ajassa 35.51. Tomas Zaborskyn 1-2 ylivoimamaali syntyi vain kuuden sekunnin ylivoimapelin jälkeen. Jarno Koskiranta voitti aloituksen, ja siirsi kiekon viivaan Sam Lofquistille, jonka maalin edustalle toimittaman kiekon Zaborsky siirsi Tapparan verkkoon.
​​​​​​​
SaiPa haki ottelun lopussa tasoitusta ilman maalivahti ja pääsi viimeisellä minuutilla pelaamaan vielä vaajaan minuutin kuudella neljää vastaan. Lisäosumia ei kuitenkaan enää nähty ja erä jäi maalittomaksi. Näin Tappara vei ottelun niukasti nimiinsä lukemin 1-2.

-Sama tulos kun viimeksikin, melkein kolme viikkoa välissä aikaa. Kaikki varmaan ymmärtää että tilanne ei ihan helppo ole. Miehekäs taistelu. Vaikean lähtökohdan jälkeen ei tässä kannata nyt ihan pettynytkää olla, kommentoi SaiPan päävalmentaja Ville Hämäläinen ottelun jälkeen

​​​​​​​SaiPan viikko jatkuu lauantaina vierasottelulla Porissa Ässiä vastaan


Lehdistötilaisuus

Maalikooste