SaiPa kärsi karun tappion Rauman perjantai-illassa | SaiPa

SaiPa kärsi karun tappion Rauman perjantai-illassa

SaiPa pelasi hyvin viisikymmentä minuuttia, mutta viimeisen kymmenen minuutin ansiosta Lukko nappasi kolme pistettä luvuin 5-3 (1-1, 0-1, 4-1).

Lukon kakkosketju iski ottelun alkutahdit, kun vain 3:02 oli ottelua pelattu. SaiPan puolustus ei saanut irtokiekkoa haltuun oman maalin kulmalla, vaan Lukon Steven Jandric sai ja pelasi saman tien maalinedustalle kotijoukkueen kultakypärää kantavalle Jami Krannilalle, joka ei tilanteesta erehtynyt, vaan löi kiekon suoraan syötöstä maaliin.

SaiPa tasoitti puntit Äijänsuon jäähalissa, kun 8:51 oli avauserää pelattu. Santeri Airola teki kuljetuksen päätteeksi röyhkeän ajon maalille ja laukoi maalia kohti. Aivan maalin edessä päivysti kuitenkin Miska Siikonen, joka saa vielä lapaansa väliin ja ohjasi kiekon maalin yläkulmaan.

Ottelun ensimmäisiä minuutteja hallinnut kotijoukkue Lukko menetti otettaan vierasjoukkue SaiPalle, mitä pidemmälle ensimmäinen erä eteni.

Toisen erän alkuun SaiPa teki maalin sekunnin myöhemmin, mitä Lukko avauserässä. Ajassa 23:03 Antti Kalapudas siirsi SaiPan ensimmäistä kertaa johtoon läpiajosta. Varma viimeistely etukulmaan maalivahti John Lethemonin kilpipuolelta kasvatti Kalaputaan maaliputkea jo neljän ottelun mittaiseksi. Esityön maaliin tekivät Otto Kivenmäki sekä Mikko Kousa.

Ajassa 34:06 koettiin hämmentävä hetki, kun Lukon kanadalaispuolustaja Alex Peters sai kymmenen minuutin henkilökohtaisen rangaistuksen epäurheilijamaisesta käytöksestä. Pelaajien lukumäärään jäällä rangaistus ei vaikuttanut.

Erikoiset rangaistukset jatkuivat reilu neljä minuuttia myöhemmin, kun Lukon Linus Nyman kaataa kiekottoman Mikko Kousan kumoon, saaden teosta kahden minuutin estämisrangaistuksen. Kuitenkin samassa tilanteessa Kousa kaatuu tuomariston mielestä väärällä tavalla ja saa siitä kahden minuutin rangaistuksen sukeltamisesta.

Lukko ei saanut kahdessa ennsimmäisessä erässä omasta pelistään kiinni ja siihen turhautunut kotiyleisö vastasi viheltämällä omilleen useaan otteeseen ottelun aikana.

Lisää tuskaa kotiyleisölle oli luvassa ajassa 48:08, kun SaiPa kasvatti johtolukemikseen 1-3. Vahvan ottelun molempiin suuntiin pelannut Santeri Airola nappasi Lukon purkukiekon mukaansa, haastoi ja luisteli kulmaan. Sieltä Airola löysi kapteeni Ville Petmanin takaviistosta, joka oli ajanut maalinedustalle. Petman laittoi ranteet lukkoon ja ampuu kiekon Kalaputaan tavoin kilpipuolelta verkkoihin.

Täysin SaiPan hallussa ollut ottelu töpeksittiin, kun Lukko iski vajaaseen kahteen minuuttiin kaksi maalia. Ensin Steven Jandric kaventaa lukemiksi 2-3, kun pelikello näytti aikaa 52:44. Maalin syöttäjänä Sebastian Repo.

Minuutti ja neljäkymmentä sekuntia myöhemmin isot lukemat olivat taululla jo 3-3. Lukon tasoitusmaali on kieltämättä komea. Karson Kuhlman voitti hyökkäyspään aloituksen tyylipuhtaasti, Niclas Almari toimitti kiekon suoraviivaisesti maalille ja Antti Saarela ohjasi kiekon yläpeltiin.

Ajassa 56:16 keltamustien ilta synkkeni entisestään, kun SaiPan maalinedustalla Antoine Morand tarjoili poikittaista mailaa Ville Petmanille. Petman antaa samalla mitalla takaisin, mutta poikittainen maila osuu kaulan seudulle, joten tuloksena videotarkistuksen jälkeen oli ulosajo.

Lukko iski kuin iskikin viiden minuutin ylivoimallaan kiekon maaliin ja lukemiksi 4-3. Raumalaisten kapteeni Sebastian Repo vastaanotti hyvän tarjoilun Kuhlmanilta ja löi kiekon puolityhjään SaiPa-maaliin. Loppulukemat 5-3 iski tyhjään maaliin Jami Krannila.

SaiPalla on mahdollisuus heti huomenna nollata katkera tappio, kun kotona Kisapuistossa vastaan luistelee JYP Jyväskylästä klo 17.00.


Lehdistötilaisuus

Maalikooste

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. HIFK 16 11 3 2 57 41 1 37 2,31
2. Tappara 14 9 1 4 50 32 0 28 2,00
3. KalPa 13 8 2 3 39 26 2 28 2,15
4. K-Espoo 15 7 4 4 44 42 2 27 1,80
5. Ilves 13 8 1 4 43 32 1 26 2,00
6. Ässät 14 5 6 3 43 40 3 24 1,71
7. Lukko 14 6 4 4 46 34 1 23 1,64
8. KooKoo 16 4 5 7 42 42 5 22 1,38
9. Kärpät 15 4 6 5 51 56 4 22 1,47
10. Sport 15 4 6 5 44 45 2 20 1,33
11. SaiPa 15 5 3 7 41 47 1 19 1,27
12. TPS 14 3 5 6 41 49 2 16 1,14
13. JYP 13 4 3 6 32 46 0 15 1,15
14. Pelicans 12 4 1 7 33 39 1 14 1,17
15. HPK 15 3 4 8 36 57 1 14 0,93
16. Jukurit 16 2 2 12 41 55 2 10 0,63