01.10.2024 21:03
Pisteet jäivät Espooseen
Meidän pojat eivät tiistaina yltäneet parhaimpaansa - tuloksena tappio Kiekko-Espoolle luvuin 2-0 (1-0, 1-0, 0-0).
SaiPa sai otteluun mieluisan alun, kun Kiekko-Espoon tanskalaispuolustaja Anders Koch otti rangaistuksen vastustajan mailasta kiinnipitämisestä. SaiPa sai ylivoiman pyörimään ja laukoi viisi kertaa maaliakin kohti, mutta tällä erikoistilanteella keltapaidat eivät saaneet kiekkoa maaliin.
Espoolaiset pääsivät peliin mukaan, kun SaiPa vaihtaa kentällisiä huolimattomasti pelaten hetken kuudella kenttäpelaajalla. Ylivoimalla kotijoukkue ei vaarallisia paikkoja luonut, mutta juuri kun joukkueet tulivat täysilukuisiksi, kilautti Espoon Joni Ikonen kiekon ylärimaan.
Vahvasti aloittanut SaiPa menetti otettaan oman rangaistuksen jälkeen, jolloin kotijoukkue otti hallinnan pelistä, kun ottelun avauserä lähestyi puolta väliä. Loput avauserästä sujui tasaisesti molempien joukkueiden puolustaen tiukasti toisensa pois huippupaikoilta.
Kiekko-Espoo sai kuitenkin vielä erän loppuminuuteilla ylivoimatilaisuuden, kun Juuso Heikkilä otti koukkaamisesta rangaistuksen hyökkäyspäässä. Espoolaiset käyttivät tilaisuuden hyväksi iskien ottelun avausmaalin, kun 17:57 oli kamppailua käyty. Joni Ikonen laukoi päin SaiPa-puolustaja Mikko Niemelää, josta kiekko tipahti maalinedustalle, jonka jälkeen Janne Hämäläinen suti irtokiekon verkkoihin.
Toisen erän ensiminuuteilla SaiPa pääsi ylivoimalle toisen kerran ottelussa. Avausmaalintekijä Hämäläinen otti kahden minuutin rangaistuksen kampituksesta. Ylivoimalla ei suurta vaaraa Petteri Rimpisen maalille saatu kuitenkaan luotua.
Pirteästi läpi ottelun pelannut SaiPan nelosvitja sai luotua silloin tällöin painetta Kiekko-Espoon päätyyn, mutta muutoin SaiPan hyökkäykset jäivät vaisuiksi.
Toista erää suvereenisti hallinnut kotijoukkue kasvatti johtoaan ajassa 32:21. Kiekko-Espoo iski toistamiseen läheltä maalia, kun Ottoville Leppänen siirsi kiekon SaiPa-vahti Oskari Salmisen nenän edestä maaliin. Arttu Tuomaala saalisti maalin myötä jo illan toisen syöttöpisteensä
Reilu minuutti oli toista erää jäljellä, kun SaiPa sai kenties erän parhaan maalintekopaikan. Niklas Appelgren pääsi yrittämään läpiajosta maalintekoa, mutta tuloksetta.
Jos jossain SaiPa tänään onnistui, niin aloituksissa. Kahden erän jälkeen aloitusvoitot menivät keltamustien eduksi 25-12.
SaiPa lähti ottelun päätöserään kahden maalin takamatkalta. Kirivaihteen löytäminen koki kolauksen, kun 3:58 oli erää pelattu. Eero Klintrupille tuomittiin kahden minuutin rangaistus kiinnipitämisestä. Sinipaidat loivat hyviä paikkoja ylivoimalla, mutta 3-0 -maali jäi kuitenkin syntymättä.
SaiPa sai erän loppua kohti luotua joitain maalipaikkoja, mutta espoolaisten puolustus ei SaiPaa huippupaikoille päästänyt.
Matti Järvinen pääsi ottelun toiseksi viimeisellä minuutilla nokikkain Salmisen kanssa, mutta Salminen venytti upeasti ja torjui räpylällään Järvisen yrityksen. Ottelun viimeiset minuutit pelattiin kellosta vain pois sillä SaiPa otti viimeiseen neljään peliminuuttiin kolme kahden minuutin rangaistusta, jolloin kiri tyssäsi viimeistään.
Uutta matoa koukkuun on mahdollista laittaa ylihuomenna, kun SaiPa saa Kisapuistossa vastaansa Rauman Lukon. Liput ennakkoon: www.lippu.fi