Kovasta työstä huolimatta palkinto jäi saamatta – Lukolle täydet pisteet | SaiPa

Kovasta työstä huolimatta palkinto jäi saamatta – Lukolle täydet pisteet

SaiPa taisteli Lukkoa vastaan hyvin ja oli valtaosan pelistä hallitseva osapuoli, mutta kotijoukkue oli tehokkaampi. Antti Raanta pelasi erinomaisen ottelun ja piti Lukon pystyssä useissa SaiPan rynnistyksissä. Lukko–SaiPa 4–2 (2–1, 0–0, 2–1)

Raumalla nähtiin lauantai-iltana viihdyttävä ja intensiivinen kamppailu, jossa SaiPa jäi lopulta ilman palkintoa kovasta työstä huolimatta. Ottelu alkoi tasaisesti, ja jälleen SaiPa iski avausmaalin. Antti Kalapudas oli hereillä irtokiekossa, kun Brian Kramerin laukauksen torjunut Antti Raanta ei ehtinyt toiseen yritykseen. Lukko nousi kuitenkin tasoihin erän loppupuolella, kun Pathrik Westerholm löysi maalille unohtuneen Antti Saarelan, joka tasoitti ottelun 1–1.

Erän loppu mentiin Lukon hallinnassa, ja ylivoimalla nuori SaiPan kasvatti Leo Tuuva laukoi kotijoukkueen johtoon ohi Gustavs Grigalsin. Jäähyyn johtaneen tilanteen jälkeen Raimo Helminen antoi tuomariston kuulla näkemyksensä aiemmista tilanteista joissa jäähyä ei tullut. SaiPa otti vielä joukkuerangaistuksen maalin yhteydessä, mutta erätauolle siirryttiin lukemissa 2-1.

Toinen erä käynnistyi Lukon ylivoimalla, mutta sen jälkeen SaiPa otti pelin hallintaansa. Joukkue loi useita laadukkaita maalipaikkoja, mutta täksi kaudeksi kasvattiseuraansa palannut Raanta venyi kerta toisensa jälkeen SaiPa-hyökkääjien tielle.

Viiden minuutin kohdilla SaiPa pääsi ensimmäistä kertaa koittamaan ylivoimaa. Juuso Heikkilälle aukesi avopaikka, mutta veto meni suoraan Raannan räpylään. SaiPa pelasi muutenkin laadukkaan ylivoiman, mutta ei onnistunut tasoituksessa.

SaiPan toinen ylivoima suli hetkessä, kun Miikka Salomäki sai rangaistuksen Nuutti Viitasalon kampituksesta.

Maxime Fortier, Henri Nikkanen ja Otto Hokkanen pääsivät kaikki kokeilemaan lähietäisyydeltä, mutta tulosta ei syntynyt.

SaiPa sai myös kolmannen mahdollisuuden ylivoimalla, mutta Raanta ja Lukon puolustus kestivät. Toisen erän lopussa Kalapudas karkasi vielä nokikkain Raannan kanssa, mutta maalivahti veti jälleen pidemmän korren.

Kolmannessa erässä SaiPan sitkeys lopulta palkittiin. Miikka Salomäki syötti näppärästi vauhtiin kiihdyttäneelle Otto Kivenmäelle, joka laukoi tarkasti Raannan patjan yli tilanteeksi 2–2.

Ottelu pysyi tiukkana, ja tuomarilinja salli fyysisen pelin. Heti SaiPan vahvan vaiheen jälkeen Lukko iski kuitenkin kylmästi vastaan. Kun SaiPa menetti kiekon hyökkäyspäässä, Steven Jandric karkasi läpiajoon ja veivasi kotijoukkueen jälleen johtoon ajassa 53.36.

SaiPa haki lopussa tasoitusta ilman maalivahtia ja sai vielä aikaan kovan paineen Lukon päätyyn, mutta viimeinen niitti tuli tyhjään maaliin Topias Haapasen lavasta aivan päätössekunneilla.

Lukko vei pisteet maalein 4–2, mutta SaiPan esitys jätti paljon hyvää tulevaan. Kaksi kovaa ottelua vuorokauden sisään ei näkynyt joukkueen intensiteetissä.

Lukon maalivahti Antti Raanta oli ottelun ehdoton hahmo pysäyttäen SaiPan useat avopaikat. SaiPa hallitsi kiekkoa 56-prosenttisesti ja voitti laukaukset reilusti, mutta Raannan 38 torjuntaa toivat tänään voiton kotijoukkueelle.

Lehdistötilaisuus

Huippuhetket