Viimeistä viedään - SaiPan kausi 2023-2024 päättyy tiistaina | SaiPa

Viimeistä viedään - SaiPan kausi 2023-2024 päättyy tiistaina Lahdessa Pelicansin vieraana

Playoffsit kotiedulla aloittava Pelicans varmistaa runkosarjan kolmannen sijan mikäli, se ottaa pisteitä SaiPalta.

Lauantaina viimeisessä kotiottelussaan HPK:ta vastaan loistanut SaiPa pelaa vielä tiistaina vierasottelun Pelicansia vastaan, kunnes on aika laittaa kausi lopullisesti pakettiin. Sarjassa kolmantena oleva Pelicans lähtee runkosarjan viimeiseen otteluun kolmen ottelun voittoputkessa. Lahtelaiset ovat jo varmistaneet kotiedun neljännesfinaaleihin ja ainoastaan suora tappio SaiPalle ja Jukurien kolmen pisteen voitto myöskin kotiedusta taistelevista Kärpistä tiputtaisi heidät neljänneksi.

SaiPa ja Pelicans ovat kohdanneet tällä kaudella viisi kertaa. Ensimmäisen kohtaamisen SaiPan voitti voittomaalikilpailussa Lahdessa, muut kohtaamiset ovat kääntyneet lahtelaisille. Kolme peliä viidestä on päättynyt yhden maalin erolla. Edellinen kohtaaminen Lappeenrannassa päättyi lahtelaisten suurinumeroiseen 8-1 voittoon.

SaiPa

Vaikka SaiPan sarjasijoitus on ollut selvää jo pidemmän aikaa, on se saanut kauden loppuun hyvän taistelevan peli-ilmeen ja pystynyt haastamaan vastustajaa lähes kaikissa peleissä. Edellisestä kuudesta ottelusta SaiPa on ottanut muhkean 7-0 voiton HPK:sta, kotonaan voittomaalikilpailuvoitot Jukureista ja Lukosta ja kärsinyt kolme varsinaisen peliajan tappiota Kärpille, Jukureille ja Ässille.

SaiPan pistepörssin kärkinimenä on tehot 12+18=30 merkkauttanut Antti Kalapudas. Maalipörssiä hallitsee lauantaina hattutempun iskenyt Valtteri Ojantakanen, joka tällä kaudella on tehnyt tehot 19+4=23. Ojantakasella on siis tiistaina mahdollisuus rikkoa 20 maalin rajapyykki toisella peräkkäisellä kaudella. Syöttöpörssin kärjessä on Otto Kivenmäki, jonka kokonaistehot tällä kaudella on 6+22=28.

Maalivahdeista Kari Piiroinen on pelannut 34 ottelua torjuntaprosentilla 87,76. Hän on päästänyt keskimäärin 3,41 maalia ottelua kohti. Lauantaina nollapelin pelanneella Henri Kiviaholla torjuntaprosentti pelaamassaan 25 ottelussa on 87,42 ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,6.

Lauantain kaksi ylivoimamaalia nosti SaiPan ylivoimatilastojen pohjilta ohi Ässien. SaiPa on tehnyt 25 ylivoimamaalia onnistumisprosentin ollessa 16.34 %. Alivoimatilastoissa SaiPa on 15., se on pystynyt tappamaan 69 % alivoimistaan.

Pelicans

Tiistain kotijoukkue Pelicans on viimeisestä viidestä ottelustaan ensin hävinnyt varsinaisella peliajalla HIFK:lle ja Tapparalle ja sen jälkeen ottanut kolmen pisteen voitot Lukosta, JYPistä ja KooKoosta.

Pelicansin piste- ja syöttöpörssin kärjessä on Ryan Lasch tehopistein 9+45=54. Maalipörssin kärjessä on tehot 20+25=45 viimeistellyt Lars Bryggman. Puolustajien pistepörssiä hallitsee Filip Kral tehoin 5+31=36.

Pelicansilla on kauden aikana pelannut peräti viisi maalivahtia, kun Juho Olkinuora siirtyi kesken kauden Sveitsiin ja Jasper Patrikainen loukkaantui tammikuussa SaiPaa vastaan pelatussa ottelussa. Viimeaikoina päätörjuntavastuun on kantanut viime kaudelta lappeenrantalaisille tuttu Kärpistä siirtynyt Niklas Kokko. Hänellä pelattuja pelejä on tällä kaudella 12, torjuntaprosentin ollessa komea 91,98 %, ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,62. Hän on myös pelannut kolme nollapeliä. Ruotsalainen Johan Gustaffson on torjunut 11 pelissä torjuntaprosentilla 86,39. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa on 2,65.

Pelicansin ylivoima on ollut Liigan yhdeksänneksi tehokkainta. Se on viimeistellyt 34 ylivoimamaalia onnistumisprosentin ollessa 18,68 %. Alivoima sillä on ollut sarjan kymmenenneksi tappavinta prosentilla 78,62 %.

Runkosarjan päätösottelu Pelicans - SaiPa pelataan Lahden Isku Areenalla tiistaina 12.3. kello 18.30 alkaen.


Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 34 13 13 200 141 8 123 2,05
2. Ilves 60 33 14 13 197 144 7 120 2,00
3. Pelicans 60 31 12 17 177 147 4 109 1,82
4. Kärpät 60 28 14 18 174 147 8 106 1,77
5. Jukurit 60 30 10 20 197 147 3 103 1,72
6. HIFK 60 26 18 16 179 139 7 103 1,72
7. KalPa 60 25 13 22 169 156 6 94 1,57
8. Lukko 60 22 16 22 157 160 10 92 1,53
9. TPS 60 17 19 24 150 166 14 84 1,40
10. Sport 60 21 15 24 155 174 5 83 1,38
11. Ässät 60 19 17 24 136 144 7 81 1,35
12. KooKoo 60 17 17 26 175 178 11 79 1,32
13. JYP 60 16 14 30 152 196 7 69 1,15
14. HPK 60 15 10 35 111 184 4 59 0,98
15. SaiPa 60 5 20 35 125 231 10 45 0,75