24.09.2020 15:00
Viimeinen Liigaan valmistava ottelu pelataan perjantaina - Jukurit saapuu Kisapuistoon
SaiPa kohtaa perjantaina kotikentällään Mikkelin Jukurit. Ottelu on keltamustille viimeinen ennen viikon päästä alkavaa Liigaa.
SaiPa kohtasi tiistaina Lahdessa Pelicansin ja kärsi ottelussa niukan 4-3 tappion. Keltamustat ovat ennen perjantain Jukurit kamppailua pelanneet yhteensä seitsemän valmistavaa ottelua, joista joukkue on voittanut neljä ja hävinnyt kolme. Voitot ovat tulleet, sekä kotona että vieraissa, Pelicansista ja KalPasta. Tappiot SaiPa on puolestaan kärsinyt vieraissa HPK:lle, ja Pelicansille, sekä kotona Ketterälle. Ohjelmassa oli myös kotiottelu HPK:ta vastaan, joka jäi kesken ensimmäisen erän jälkeen Kisapuiston jääongelmien takia.
Keltamustien parhaat pistemiehet syksyn otteluissa ovat olleet Santeri Virtanen 3+3=6, Veeti Vainio 3+2=5 ja David Bernhardt 2+3=5.
Perjantain vastustaja Mikkelin Jukurit on viettänyt kaksi viikkoa koronakaranteenissa, kun joukkue altistui U20 joukkueesta peräisin olleelle koronatartunnalle. Karanteeni päättyi tiistaina ja joukkue palasi yhteisharjoitteluun. Liiga-joukkueen pelaajille tehdyissä uusintatesteissä ei tullut ilmi koronatartuntoja
Jukurit on ehtinyt ennen karanteenia pelaamaan vasta neljä harjoitusottelua. Se on kärsinyt tappiot Jokereille, Ketterälle sekä KalPalle ja voittanut SaPKon.
Mikkeliläisten pörssikärjen harjoitusotteluissa muodostavat Teemu Pulkkinen 3+1=4, Kristian Afanasjev 2+2=4 ja Otto Mäkinen 1+2.
Uusia pelaajia jukuripaidassa ovat puolustajat Atte Mäkinen (Rouen, FRA) ja Santeri Salmela (KooKoo/Jokipojat), sekä hyökkääjät Joachim Rohdin (Brynäs), Vitali Abramov (Belleville, AHL), Otto Mäkinen (Koovee), Teemu Pulkkinen (Omaha Univ. NCAA), Mikel Saha (K-Vantaa) ja Simon Stransky (Vitkovice, CZE). Jukureiden riveissä nähdään myös vielä viimekaudella SaiPassa pelannut Anssi Löfman sekä Lappeenrannassa muutama kausi sitten piipahtanut, ja viime kaudella Mestistä IPK:ssa pelannut Kristian Afanasjev.
Joukkueen viime kauden runkopelaajista Mikkelissä jatkavat muun muassa hyökkääjät Jesper Piitulainen, Teemu Henritius sekä puolustajat Axel Rindell, Aleksander Jakovenko ja Jakub Galvas.
Ottelu SaiPa-Jukurit käynnistyy perjantaina tuttuun tapaan klo 18.30, ja aiemmista valmistavista otteluista poiketen kauden 2020-2021 kausikorteilla pääsee nyt suoraan peliin, eikä ennakkolippua tarvita. Liput myydään edelleen ilman paikkanumerointia ja sektoreittain, mutta liikkuminen hallin käytävillä on vapaata turvavälit huomioiden.
SaiPa aloittaa liigakauden viikon päästä perjantaina 2.10. Tampereella vierasottelulla Ilvestä vastaan. Kotiavaus on vuorossa heti perään lauantaina 3.10., kun Porin Ässät saapuu Kisapuistoon.