19.12.2024 13:47
Viikko pakettiin Tapparaa vastaan
SaiPa kohtaa ennen joulun viettoon siirtymistä perättäisinä päivinä Tapparan. Perjantaina pelataan kotona, lauantaina vieraissa.
Vielä ennen joulutauolle siirtymistä SaiPalla on ohjelmassa kaksi herkullista kärkikamppailua hallitsevaa kolminkertaista Suomen mestaria vastaan. El Clásico pelataan varmasti kumpanakin päivänä huiman keltamustan kannustuksen säestämänä. Perjantain kotiottelun lipunmyynti on käynyt taas kerran vilkkaana ja istumapaikat on jo myyty loppuun hyvissä ajoin. Lauantain vieraspeliin Saimaan Keltamustat lähtevät kolmella loppuunmyydyllä bussilla, joten koti-ikävää pelaajien ei taatusti tarvitse Tampereella tuntea.
SaiPan hurmoksellinen voittoputki on vaihtunut siihen tilanteeseen, että viimeisestä neljästä ottelusta voittajana kaukalosta on poistuttu vain kerran. Peli-ilmeessä ei ole ollut tappio-otteluissa moitittavaa, mutta yksittäiset virheet siellä täällä ovat ratkaisseet pelejä epäsuotuisalla tavalla. Keskiviikkona Lahdessa tuli tukkaan numeroin 6-3. Mark Pysyk teki ottelussa kuitenkin Liiga-uran avausmaalillaan SaiPan kauden sadannen maalin. Sen lisäksi ylivoimallakin tuli onnistuminen, joten pelistä tarttui varmasti myös positiivisia asioita matkaan. Uusi hankinta Henri Nikkanen pelasi ensimmäisessä ottelussaan reilut neljätoista minuuttia ja voitti 21 aloituksesta 16 voittoprosentilla 76,2.
Tappara löytyy sarjataulukosta sijalta neljä niin ikään neljä pistettä SaiPaa jäljessä. Viikko sitten torstaina se otti ison voiton, kun se kellisti Helsingin IFK:n Tampereella voittomaalikilpailun päätteeksi lukemin 4-3. Lauantaina sama tulostaso ei enää jatkunut, kun Sport oli Vaasassa parempi 6-4.
Tapparan Veli-Matti Savinainen on pisteen päässä 300 runkosarjan tehopisteen rajapyykistä. Pystyykö SaiPa estämään Savinaisen ja muiden Tappara-pelurien pistetehtailun? Siihen saamme vastauksen viikonloppuna kahden ottelun mitassa.
SaiPa - Tappara, perjantaina 20.12. klo 18.30 LIPUT
Tappara - SaiPa, lauantaina 21.12. klo 17.00
Kaikki SaiPan vierasottelut ovat katsottavissa MTV Katsomossa
Tilastoennakko
Tappara viisi viimeistä ottelua
14.12. Sport - Tappara 6-4
12.12. Tappara - HIFK 4-3 VL
10.12. Tappara - Pelicans 2-3 VL
7.12. HPK - Tappara 2-3 JA
5.12. Jukurit - Tappara 2-4
SaiPa viisi viimeistä ottelua
18.12. Pelicans - SaiPa 6-3
14.12. SaiPa - Ässät 6-1
11.12. Kärpät - SaiPa 3-2
9.12 Ilves - SaiPa 2-1 JA
7.12. KooKoo - SaiPa 1-4
Kauden keskinäiset kohtaamiset
22.11. SaiPa - Tappara 4-3
17.9. Tappara - SaiPa 3-0
Tapparan parhaat pistemiehet
Kristian Tanus (32 ottelua) 10+22=32
Otto Leskinen (31) 6+20=26
Oiva Keskinen (32) 9+13=22
SaiPan parhaat pistemiehet
Ville Petman (31 ottelua) 14+18=32
Otto Kivenmäki (32) 12+17=29
Antti Kalapudas (28) 15+11=26
Tapparan maalivahtien tilastot
Juha Metsola (21 ottelua) T% 91,39 / PMK 2,15
Paavo Kohonen (11) T% 88,38 / PMK 2,57
SaiPan maalivahtien tilastot
Kari Piiroinen (10 ottelua) T% 92,24 / PMK 1,91
Michael Hutchinson (7) T% 88,41 / PMK 2,71
Tappara ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
31,36 % (1.) / 75,83 % (12.)
SaiPa ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
17,24 % (14.) / 86,46 % (1.)
sarjataulukko
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | SaiPa | 34 | 18 | 6 | 10 | 105 | 85 | 3 | 63 | 1,85 |
2. | Tappara | 34 | 16 | 8 | 10 | 109 | 86 | 5 | 61 | 1,79 |
3. | HIFK | 35 | 15 | 11 | 9 | 106 | 103 | 5 | 61 | 1,74 |
4. | K-Espoo | 34 | 14 | 11 | 9 | 100 | 91 | 7 | 60 | 1,76 |
5. | Ilves | 32 | 17 | 4 | 11 | 97 | 82 | 3 | 58 | 1,81 |
6. | Lukko | 34 | 16 | 6 | 12 | 111 | 87 | 2 | 56 | 1,65 |
7. | Ässät | 34 | 15 | 7 | 12 | 90 | 91 | 4 | 56 | 1,65 |
8. | KalPa | 33 | 13 | 9 | 11 | 96 | 82 | 5 | 53 | 1,61 |
9. | Kärpät | 36 | 12 | 11 | 13 | 112 | 117 | 5 | 52 | 1,44 |
10. | Sport | 35 | 10 | 15 | 10 | 101 | 106 | 4 | 49 | 1,40 |
11. | KooKoo | 35 | 9 | 11 | 15 | 104 | 106 | 9 | 47 | 1,34 |
12. | TPS | 35 | 10 | 11 | 14 | 101 | 113 | 5 | 46 | 1,31 |
13. | HPK | 34 | 10 | 10 | 14 | 81 | 107 | 3 | 43 | 1,26 |
14. | Pelicans | 33 | 11 | 5 | 17 | 96 | 101 | 3 | 41 | 1,24 |
15. | JYP | 32 | 10 | 8 | 14 | 85 | 107 | 2 | 40 | 1,25 |
16. | Jukurit | 34 | 7 | 5 | 22 | 80 | 110 | 4 | 30 | 0,88 |
Aiempien keskinäisten huippuhetket
17.9. Tappara - SaiPa
22.11. SaiPa - Tappara