Pistejahtiin Länteen | SaiPa

Pistejahtiin Länteen

SaiPa kohtaa voitokkaan TPS-ottelun jälkeen viikon muissa otteluissa Sportin perjantaina ja Ässät lauantaina.


Vaikean viime viikon jälkeen jo neljän ottelun mittaiseksi kasvanut tappioputki saatiin katkaistua keskiviikkona TPS:sää vastaan. Tappioputken aloitti nimenomaan nyt vastaan asettuva Sport toissa viikonloppuna Kisapuistossa, kun vierailijat hakivat rankkareilla 3-2 voiton. Nyt SaiPa lähtee hakemaan revanssia Vaasasta vieraspelireissun ensimmäisestä ottelusta.

SaiPa

SaiPan alkukausi on sujunut vaihtelevasti. Hyviä esityksiä on seurannut huonoja pelejä, sekä välillä hyvistäkin peleistä on jäänyt pisteitä saamatta. Maalintekeminen on ollut vaikeaa, sillä keltapaidat ovat jääneet nollille jo kolmessa ottelussa. HIFK-voitto syyskuulta (4-8) sekä nyt tullut TPS-voitto (6-5) ovat toki poikkeuksia, jotka kertovat toisaalta juuri ailahtelevuudesta.

SaiPan puolustuspelissä on ollut myös vaikeuksia. SaiPa on päästänyt eniten maaliodottamaa Liigassa, kun tähän asti odottaman mukaan SaiPalle olisi pitänyt tehdä 34 maalia. Kuitenkin SaiPaa vastaan on tehty 31 maalia, josta on kiittäminen paljolti maalivahtiosastoa. Oskari Salminen on pelannut kahdeksan ottelua torjuntaprosentin ollessa 92,56 ja päästettyjen maalien keskiarvo puolestaan on 2,22. Kari Piiroinen on pelannut kolme ottelua vastaavien lukujen ollessa 90,48 sekä 2,67.

Joukkueen sisäistä pistepörssiä johtaa TPS-ottelun tehoilun myötä Antti Kalapudas pisteillä 5+6=11. Toisella sijalla on kapteeni Ville Petman tehoin 3+6=9. Kolmantena listalla on puolustaja Mikko Kousa, joka on saalistanut tehopisteet 1+6=7.

Sport

Vaasalaisten kausi on sujunut pisteiden valossa hyvin samanlaisesti kuin SaiPalla. Yhdestätoista ottelusta tulevan perjantain isäntäjoukkue on kerännyt 16 pistettä, jolla sijoittuu sarjataulukossa sijalle kymmenen. Sport on kerännyt kaksi pistettä enemmän kuin SaiPa. Lokakuussa Sport on pelannut kolme ottelua, joista se on voittanut yhden. 1.10. Ilves raateli kotkapaidat 7-2 lukemin ja 5.10. KalPa oli parempi luvuin 4-2. SaiPan tavoin Sport onnistui keskiviikkona voittamaan, kun se kaatoi JYPin 3-1.

Sportin tehokkaimmat pelimiehet ovat olleet Viljami Nieminen (4+5=9), Simon Hjalmarsson (0+8), Johan Sundström (3+4=7) sekä Atro Leppänen (3+4=7).

Erikoistilanteissakin SaiPa ja Sport ovat samaa kastia. SaiPan ylivoima löytyy Liigan vertailussa sijalta 11. sen toimiessa 18,60:n prosentin tehokkuudella. Sportin ylivoima löytyy sijalta 13. ylivoimaprosentin ollessa puolestaan 17,95. Alivoimavertailussa molemmat ovat Liigan kärkeä. SaiPa on sijalla 2. ja Sport sijalla 3. SaiPan alivoimaprosentti on 88,57 ja Sportilla 86,67.

Vaasalaisten maalinsuulla torjuva Tsekkiläinen Miroslav Svoboda on pelannut kahdeksan ottelua torjuntaprosentilla 88,63. Päästettyjen maalien keskiarvo on 2,89. Edellisessä keskinäisessä ottelussa Svoboda torjui huimat 43 kertaa. Ruotsista täksi kaudeksi Liigaan palannut Niilo Halonen on torjunut kolme ottelua 93,24:n prosentin varmuudella, päästettyjen maalien keskiarvon näyttäen lukua 1,68.

Ässät

Perjantain ottelun jälkeen matka jatkuu kohti Poria, jossa kohdataan Ässät ensimmäistä kertaa tämän kauden runkosarjassa.

Jarno Pikkaraisen komentoon täksi kaudeksi siirtynyt Ässät löytyy sarjataulukosta sijalta 6. ennen perjantain kierrosta. Mielenkiintoisina hankintoina tälle kaudelle nostetaan paluun Liigaan tehnyt kaksinkertainen maaikuningas liki kymmenen vuoden takaa, Olli Palola. Palola on aloittanut kautensa maalintekijän tavoin, kun tehopisteet miehellä ovat 6+0.

Ässien avausottelussa loukkaantuneelle maalivahdille Niklas Rubinille löydettiin pikaisesti korvaaja. Entinen maajoukkue- sekä NHL-vahti Joni Ortio siirtyi Ässiin, ja on torjunut porilaisten maalilla seitsemässä ottelussa, torjuen myös yhden nollapelin. Torjuntaprosentti on 89,27 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,63. Topias Rovio on pelannut neljässä ottelussa. Hänen torjuntaprosentti on 86,30 ja keskiarvo 2,77 päästettyä maalia ottelua kohden. Rovioltakin löytyy yksi nollapeli, joka tuli avausottelussa.

Patapaitojen paras pistemies tähän mennessä on Jan-Mikael Järvinen tehoilla 1+11=12. Lenni Hämeenaho seuraa pisteen päässä pisteillä 4+7=11. Kolmantena on Eemil Erholtz pistein 5+4=9.


Sport - SaiPa perjantaina 11.10. klo 18.30.

Ässät - SaiPa lauantaina 12.10. klo 17.00.

Kaikki SaiPan vieraspelit näet koko kauden ajan MTV Katsomosta https://www.mtv.fi/kampanja/liiga

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. HIFK 16 11 3 2 57 41 1 37 2,31
2. Tappara 14 9 1 4 50 32 0 28 2,00
3. KalPa 13 8 2 3 39 26 2 28 2,15
4. K-Espoo 15 7 4 4 44 42 2 27 1,80
5. Ilves 13 8 1 4 43 32 1 26 2,00
6. Ässät 14 5 6 3 43 40 3 24 1,71
7. Lukko 14 6 4 4 46 34 1 23 1,64
8. KooKoo 16 4 5 7 42 42 5 22 1,38
9. Kärpät 15 4 6 5 51 56 4 22 1,47
10. Sport 15 4 6 5 44 45 2 20 1,33
11. SaiPa 15 5 3 7 41 47 1 19 1,27
12. TPS 14 3 5 6 41 49 2 16 1,14
13. JYP 13 4 3 6 32 46 0 15 1,15
14. Pelicans 12 4 1 7 33 39 1 14 1,17
15. HPK 15 3 4 8 36 57 1 14 0,93
16. Jukurit 16 2 2 12 41 55 2 10 0,63