Keltamustat palaavat kaukaloon perjantaina JYPin vieraana ja lauantaina taistellaan Kisapuistossa Ässiä vastaan | SaiPa

Keltamustat palaavat kaukaloon perjantaina JYPin vieraana ja lauantaina taistellaan Kisapuistossa Ässiä vastaan

Viime viikonlopun Tallinnan retkestä on kotiuduttu ja työt ovat jatkuneet arjessa. SaiPan kuukausi huipentuu kahdella ottelulla, joissa on tarjolla kuusi sarjapistettä.


Keltamustat matkasivat viime viikonloppuna Tallinnaan, missä pelattiin seurahistorian ensimmäinen kotiottelu ulkomailla. Vierasjoukkue Ilves karkasi kuitenkin voittoon numeroin 1-4.

SaiPa

Keltapaidat ovat sarjataulukossa sijalla 12, ja matkaa kymmenen parhaan joukkoon on kuusi pistettä. SaiPa on Ilves-tappion myötä kolmen ottelun tappiokierteessä, jonka aikana vastustajan verkkoon on tehty neljä maalia ja omiin on päästetty 13 osumaa.

Keskiviikkona Lappeenrantaan rantautui kaksi uutta pelaajahankintaa. Kanadalaishyökkääjä Justin Shugg ja ruotsalaishyökkääjä Emil Forslund saapuivat vahvistamaan SaiPan hyökkäystä. Samalla John Perssonin aika Lappeenrannassa tuli päätökseen, ja Persson matkaa Forslundin entiseen seuraan, Brynäs IF:ään.

Joni Nikko onnistui ainoana saipalaisena maalinteossa Tallinnan Ilves-ottelussa. Nikko on tällä hetkellä SaiPan toiseksi paras maalitykki 13 osumalla. Nikkoa edellä on vain Tomas Zaborsky, joka on iskenyt 14 maalia ja 19 syöttöä.

JYP

JYP aloitti kauden mallikkaasti ja jyväskyläläiset olivat pitkään kärjen tuntumassa. 5. joulukuuta – 4. tammikuuta JYP voitti yhdeksästä ottelusta seitsemän. Nyt kurssi on kääntynyt, sillä JYP on peräti kahdeksan ottelun mittaisessa tappioputkessa. JYPin tappiot ovat tiputtaneet joukkueen kahdeksanneksi sarjataulukossa.

Julius Nättinen johtaa edelleen koko Liigan pistepörssiä tehoin 26+19. Myös kokenut Jani Tuppurainen (13+24) ja nuorempi Jerry Turkulainen (9+27) ovat sarja pistepörssin kärkikymmenikön tuntumassa.
Kesken kauden Jyväskylään siirtynyt Petrus Palmu on tehnyt 33 pelissä 28 tehopinnaa. Jarkko Immonen on laukonut 15 täysosumaa ja alustanut 18 maalia.

Ässät

Lauantaina Ässät saapuu Kisapuistoon. Ässillä oli viiden ottelun tappioputki, mutta tällä hetkellä patapaidoilla on kaksi voitto-ottelua alla JYPiä ja KooKoota vastaan. Ässät pitävät tällä hetkellä kymmenentenä 52 sarjapisteellä.

Tylor Spink on porilaisten pistekärki 27 pisteellä ja Tylor Spinkin veli Tyson Spink on iskenyt 17 pinnaa. Peter Tiivola on kasannut 23 pistettä. Puolustajilla Tommi Taimella on 21 pinnaa ja Jakob Stenqvistillä 19 tehopistettä.

Asetelma

SaiPa ja JYP ovat kohdanneet kolmesti tällä sesongilla. SaiPa on voittanut kahdesti Kisapuistossa ja JYP vei nimiinsä ottelun Jyväskylässä.

SaiPan ja Ässien välisissä kamppailuissa keltamustat ovat vieneet täyden pistepotin molemmilla kerroilla. Porissa SaiPa voitti puhtaasti lukemin 0-3 ja Lappeenrannassa pisteet jäivät kotijoukkueelle numeroin 4-3.

Sarjataulukko 30.1.

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 59 36 12 11 185 114 7 127 2,15
2. Lukko 59 32 14 13 190 121 8 118 2,00
3. Tappara 60 30 18 12 188 128 11 119 1,98
4. Ilves 59 32 12 15 182 133 6 114 1,93
5. KooKoo 59 30 13 16 172 129 7 110 1,86
6. HIFK 59 26 17 16 174 143 8 103 1,75
7. HPK 59 27 14 18 157 147 7 102 1,73
8. JYP 59 25 10 24 177 159 6 91 1,54
9. Ässät 59 20 12 27 141 170 4 76 1,29
10. KalPa 59 19 13 27 156 186 5 75 1,27
11. TPS 59 17 13 29 149 185 5 69 1,17
12. SaiPa 59 18 8 33 123 185 4 66 1,12
13. Jukurit 59 11 15 33 127 178 8 56 0,95
14. Pelicans 59 12 11 36 120 201 7 54 0,92
15. Sport 59 11 12 36 129 191 4 49 0,83