A-nuorille kaksi pistettä kotiturnauksesta | SaiPa

A-nuorille kaksi pistettä kotiturnauksesta

Viikonlopun kolme ottelua tuottivat yhden jatkoaikavoiton ja kaksi tappiota


SaiPan A-nuoret isännöivät viikonloppuna kotiturnausta. Tiukka kolmen ottelun turnaus toi kaksi pistettä, kun perjantaina HPK kaatui jatkoajalla huikean loppuhetkien nousun jälkeen lukemin 4-3. Lauantaina Ässät olivat vahvempia lukemin 3-6 ja turnauksen päätösottelussa TPS vei pisteet lukemin 1-5

Pe 11.10. SaiPa-HPK

Avauserä alku oli hyvin tasaista vääntöä, jossa kumpikaan ei saanut kunnon tilanteita luotua. Kotijoukkue pääsi kuitenkin kuin varkain johtoon erän puolivälin jälkeen, kun Jerkko Häkkisen laukaus kimposi HPK:n puolustajasta ohi hölmistyneen maalivahti Tuomas Aallon.


Toiseen erään vieraat tulivat paljon terävämmin ja kotijoukkue oli hätää kärsimässä. Valmennus päättikin rauhoittaa tilanteen ottamalla aikalisän. Aikalisä auttoikin jonkin verran ja kotijoukkue alkoi saamaan jälleen juonesta kiinni.


Vieraiden painostus tuotti kuitenkin sen verran tulosta, että SaiPan joutui alivoimalle, kun Topias Mönkäre otti jäähyn koukkaamisesta. Vieraat pääsivät ylivoimalla karkaamaan 2vs0 vastaan hyökkäykseen, mutta SaiPan maalivahti Juho Markkanen otti aivan huikean torjunnan ja esti tasoituksen. HPK tuli kuitenkin tasoihin vain 3 sekuntia ennen erän loppua, kun Jere Jokinen laukoi tarkasti tolpan kautta sisään suoraan aloitusvoitosta.


Vieraat saivat selvästi lisää virtaa toisen erän lopun maalista ja hallitsivat päätöserän alkua. SaiPa joutui puolustuskannalle ja tarjosi heti erän alkuun vieraille ylivoimaa, kun Roni Karvinen joutui jäähylle kiinnipitämisestä. HPK käytti tilaisuutensa ja siirtyi ylivoimalla 1-2 johtoon, kun Miska Ronkainen pääsi laukomaan kiekon vastustamattomasti yläkulmaan.


Voitto näytti tämän jälkeen vääjäämättömästi luisuvan jo vieraille, kun vain kolme minuuttia ennen pelin loppua HPK karkasi kahden maalin johtoon, Jere Jokisen päästessä survomaan kiekon pienestä kulmasta sisään.

Kotijoukkue päätti kuitenkin taistella loppuun asti ja tuli minuutin sisällä Valtteri Ojantakasen ja Veikko Loimarannan maaleilla tasoihin ilman maalivahtia ja vei ratkaisun jatkoajalle.


Jatkoajalla kotijoukkueen sankariksi nousi hyökkääjä Niko Kautiainen, joka pysäytti kellon ajassa 63.15 laukomalla voittolukemat 4-3.


Kotijoukkueen ottelun tehokkaimmat pelaajat olivat Veikko Loimaranta tehoilla 1+1 ja joukkueen kapteeni Jani Taskula tehoilla 0+2. Kotijoukkueen yksi ottelun sankareista oli myös maalivahti Juho Markkanen, joka torjui ottelussa 28 kertaa.


La 12.10. SaiPa-Ässät

A-nuorilla jatkui turnausviikonloppu Ässiä vastaan. Kotijoukkue lähti otteluun kolmen ottelun voittoputkessa.


Avauserä alkoi SaiPalla mahdollisimman huonolla tavalla, kun vain 20 sekunnin jälkeen puolustaja Henri Hietala otti jäähyn kiinnipitämisestä. Vieraat saivat heti ylivoimalla luotua muutaman vaarallisen paikan ja lopulta myös kiekon maaliin, mutta videotarkistuksen jälkeen maalia ei kuitenkaan hyväksytty.


Ässät jatkoi jäähyn jälkeen vahvaa otetta pelissä ja SaiPa joutui hetkeä myöhemmin jälleen alivoimalle, kun hyökkääjä Roni Karvinen lähti jäähylle vastustajan mailasta kiinnipitämisestä. Taas kerran vieraiden ylivoima näytti vaarallisuutensa, kun hienon kuvion päätteeksi Leevi Viitala laukoi vieraat 0-1 johtoon.


Toiseen erään kotijoukkue selvästi ryhdistäytyi ja otti kiekollisen pelin hallinnan itselleen. Hyvän alun siivittämänä tasoitus tulikin reilun viiden minuutin pelin jälkeen, kun joukkueen kapteeni Jani Taskula laukoi tilanteeksi 1-1.
Ässät kuittasi kuitenkin nopeasti, kun se teki kolme nopeaa maalia. Ensin Jami Virtanen laukoi tilanteeksi 1-2. Ja heti perään Eemeli Takala viimeisteli lukemiksi 1-3. Illan neljäs osuma syntyi, kun Jami Virtanen viimeisteli ylivoimalla illan toisen osumansa.


Kotijoukkue heräsi kuitenkin tässä vaiheessa peliin mukaan, kun Ässien Leevi Viitala otti jäähyn koukkaamisesta. SaiPan ylivoima ehti pyörittää minuutin verran, kun Veikko Loimaranta kavensi tilanteeksi 2-4. Tästä vain reilut 10 sekuntia myöhemmin puolustaja Hugo Rikkilä toi kotijoukkueen maalin päähän.

Kotijoukkue ei ehtinyt kuitenkaan kauaa nauttia, kun vieraiden Jami Virtanen teki illan kolmannen osumansa ja vei vieraat 3-5 johtoon. Tämä riitti valmennukselle Laurynas Lubykselle, joka sai tehdä tilaa maalilla Severi Auviselle.


Päätöserään kotijoukkue lähti hakemaan vimmatusti kavennusta. Ässät kuitenkin piti pelin hyvin hallussaan, eikä laskenut kotijoukkuetta vaarallisille maalinteko paikoille. SaiPa haki lopussa vielä kavennusta ilman maalivahtia ja loppulukemat 3-6 viimeisteli tyhjään maaliin Eemil Kuparinen.

​​​​​​​
SaiPan maalilla Laurynas Lubys torjui 16 kertaa ja Severi Auvinen 8 kertaa.


Su 13.10. SaiPa-TPS

A-nuoret saivat kotiturnauksen viimeisessä ottelussa vastaan TPS:n.


Avauserä alkoi SaiPan osalta samalla tavalla kuin edellisenä päivänä Ässiä vastaan. Vain vajaan minuutin pelin jälkeen vihellettiin kotijoukkueelle ensimmäinen alivoima, kun hyökkääjä Veikko Loimaranta sai jäähyn poikittaisesta mailasta. Vieraiden ylivoima ehti jauhaa vain minuutin verran, kun Olli Valtola laukoi vieraat 0-1 johtoon.


Maalin jälkeen kentällä mentiin pitkälti vieraiden hallinnassa, eikä SaiPa löytänyt keinoja estääkseen TPS:n maalille pääsemisen. Ajassa 7.58 SaiPa joutui jälleen alivoimalle, kun tällä kertaa hyökkääjä Eetu Santanen otti hyökkäyspään jäähyn. Jälleen TPS rakensi maltilla paikkaa ylivoimalla ja Eemil Viro pääsi laukomaan viivasta vieraat 0-2 johtoon. Tästä vain reilut pari minuuttia myöhemmin TPS pääsi jo kolmannen kerran ohittamaan SaiPan maalilla torjuntavuorossa olleen Juho Markkasen, kun David Mudrak viimeisteli tilanteeksi 0-3.


Toiseen erään kotijoukkue tuli paljon paremmin peliin mukaan ja saikin luotua tukun hyviä maalintekotilanteita. Vieraiden maalilla Eetu Anttila torjui kuitenkin kerta toisensa jälkeen kotijoukkueen yritykset. SaiPan hakiessa kavennusta innokkaasti, kostautui tämä ajassa 30.33, kun Topias Kaski karkasi keskialueelta SaiPan puolustajien välistä läpiajoon ja uitti kiekon Markkasen patjojen välistä sisään numeroiksi 0-4.


Päätöserä oli selvästi SaiPan vahvin erä. Joukkue hallitsi kiekollista peliä, mutta vahva erän alku kaatui kahteen peräkkäiseen jäähyyn. Kahden miehen alivoimalla kotijoukkue taisteli uhrautuvasti, eikä vieraat onnistuneet lisäämään johtoa.


Ottelun viimeisillä minuuteilla vieraat tarjosivat vielä kotijoukkueelle ylivoimaa, kun kentällä oli liikaa pelaajia. SaiPa otti samassa ajassa aikalisän ja maalivahdin pois. TPS pääsi kuitenkin alivoimalla tekemään tyhjiin 0-5 Juuso Pärssisen toimesta. SaiPa sai vihdoin saman ylivoiman aikana kuparisen rikki, kun Juuso Tiihonen viimeisteli hienon nousun päätteeksi loppulukemat 1-5.


Kotijoukkueen maalilla Juho Markkanen torjui ottelussa yhteensä 33 kertaa.

A-nuorten ottelut jatkuvat ensi viikon perjantaina Hämeenlinnassa HPK vieraana.