Vuoden viimeinen ottelu – SaiPa kohtaa torstaina Pelicansin | SaiPa

Vuoden viimeinen ottelu – SaiPa kohtaa torstaina Pelicansin

SaiPan viimeinen liigaottelu ennen vuodenvaihdetta pelataan torstaina, kun keltamustat kohtaavat kotonaan Lahden Pelicansin. Ottelu pelataan uusista, 30.12. voimaan astuvista, koronarajoituksista johtuen ilman yleisöä tyhjille katsomoille.


SaiPa palasi joulutauolta Tapaninpäivänä, ja voitti vierasottelussa Kouvolassa KooKoon maalein 1-4. Nuorekkaalla kokoonpanolla Kaakon Derbyssä liikkeellä olleen SaiPan esitys oli pirteä ja ylivoima tehokasta. Kaikki neljä SaiPan maalia syntyivät ylivoimalla.

Torstain Pelicans otteluun SaiPa lähtee sarjataulukon sijalta kolmetoista. Pelattuja otteluja on 34 ja niistä koottuna 35 pistettä. Tehtyjä maaleja SaiPalla on 71 ja päästettyjä maaleja puolestaan 90. Vierailija Pelicans on puolestaan sarjataulukossa seitsemäntenä. Otteluja lahtelaisilla on koossa 32 ja pisteitä 54. Maaleja Pelicans on tehnyt 84 ja päästänyt 77.

Viidestä edellisestä ottelustaan SaiPa on voittanut kaksi ja hävinnyt kolme. Voitot ovat tulleet KooKoosta ja TPS:stä. Tappiot ovat tulleet Jukureita, Ilvestä ja Tapparaa vastaan. Pelicansilla on viidestä edellisestä ottelustaan yksi voitto ja neljä tappiota. Lahtelaiset ovat voittaneet JYP:n, mutta hävinneet sen jälkeen Ässille, KalPalle, HIFK:lle. Edellisessä ottelussaan Pelicans taipui JYP:lle voittomaalikilpailun jälkeen Jyväskylässä lukemin 2-1.

SaiPan sisäisessä pistepörssissä kärkipaikkaa pitää Ville Petman tehopistein 11+12=23. Petman on koko Liigan pistepörssissä kolmantenatoista. SaiPan pörssikärjessä ovat Petmanin jälkeen Nick Halloran 5+10=15, puolustajien pisteykkönen Kalle Maalahti 5+8=13, Valtteri Lipiäinen 7+5=12, David McIntyre 4+8=12 ja Nuutti Viitasalo 4+8=12.

Pelicansin parhaat pistemiehet löytyvät myös Liigan pistepörssin kärkipaikoilta. Kultakypärä Lukas Jasek on pörssikakkonen tehoin 5+26=31, Jiri Smejkal on neljäntenä tehopistein 15+13=28. Iikka Kangasniemen tehot 11+16=27 oikeuttavat puolestaan pistepörssin kuudenteen tilaan. Lahtelaisten TOP5 pistemiehiin kuuluvat myös joukkueen tehokkain puolustaja Teemu Eronen (12+11=23) ja Otto Kivenmäki (5+10=15).

SaiPa ja Pelicans ovat tällä kaudella kohdanneet neljä kertaa. Pelicans on toistaiseksi voittanut kaikki joukkueiden väliset keskinäiset ottelut.

Torstain Pelicans ottelun jälkeen SaiPa pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 5.1.2022 Kisapuistossa HPK:ta vastaan.



# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 31 13 16 188 120 9 115 1,92
2. Jukurit 60 31 12 17 166 138 8 113 1,88
3. Ilves 60 28 17 15 191 168 10 111 1,85
4. TPS 60 29 9 22 151 137 6 102 1,70
5. HIFK 59 27 13 19 174 146 5 99 1,68
6. Kärpät 60 24 16 20 171 141 7 95 1,58
7. HPK 60 24 14 22 147 135 9 95 1,58
8. KooKoo 60 25 14 21 148 141 5 94 1,57
9. Pelicans 60 25 14 21 142 142 4 93 1,55
10. Lukko 58 24 12 22 169 151 5 89 1,53
11. KalPa 60 19 22 19 167 159 9 88 1,47
12. Sport 59 18 15 26 120 155 8 77 1,31
13. JYP 60 14 12 34 139 221 8 62 1,03
14. SaiPa 60 15 10 35 128 193 3 58 0,97
15. Ässät 60 11 13 36 127 181 7 53 0,88