Vladimir Denisov jatkaa SaiPassa | SaiPa

Vladimir Denisov jatkaa SaiPassa

Keväällä SaiPaan saapunut kokenut puolustaja on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen.

SaiPa on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen Valko-Venäjän maajoukkuepuolustaja Vladimir Denisovin kanssa. Denisov saapui SaiPaan helmikuussa KHL-seura Dinamo Minskistä. Hän ehti pelata seitsemän Liigan runkosarjaottelua tehoin 0+3 (+3, 16 jäähyminuuttia) ja yhdeksän Playoffs-ottelua tehopistein 0+1 (-2, 16 jäähyminuuttia).

Urallaan 34-vuotias Denisov on pelannut 401 ottelua Venäjän pääsarjassa sekä KHL:ssä. Dinamo Minskin lisäksi Denisov on edustanut KHL:ssä Torpedo Nizhny Novgorodia, Ak Bars Kazania (KHL-finaalissa kaudella 2015) sekä Traktor Chelyabinskia. Urallaan Venäjän pääsarjoissa Denisov on tehnyt tehot 22+41=63 ja kerännyt yhteensä 526 jäähyminuuttia.

Miehen mittavalta uralta löytyy myös kaksi kautta Pohjois-Amerikassa, sillä Denisov edusti kausina 2007-2009 AHL-seura Hartford Wolf Packia 128 ottelussa tehopistein 7+21=28.

Denisov on Valko-Venäjän maajoukkueen vakiokasvo. Keväästä 2005 lähtien vasemmalta laukova Denisov on edustanut maataan MM-kisoissa kymmenen kertaa. Edellisen kerran Denisov puki Valko-Venäjän maajoukkuepaidan MM-kilpailuissa ylleen tänä keväänä Tanskassa


Hakalinpippuria


SaiPan päävalmentaja Tero Lehterä on mielissään 180-senttisen ja 98-kiloisen Denisovin jatkosta SaiPassa.

- Todella hieno persoona. Olen tyytyväinen, että saamme tänäkin vuonna lisätä soppaamme ripauksen "hakalinpippuria".

SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksan mukaan Denisov on merkittävä palanen juhlakauden joukkueessa.

- Vova pelasi jo viime kaudella Liigassa korkealla tasolla ja hän pystyy pelaamaan hyvin kahteen suuntaan. Saadaan varmasti myös kiekollista osaamista, kun pelaaja tuntee jo sarjan.

Kesäänsä Floridassa viettävä Denisov saapuu perheineen Suomeen omatoimijakson päätyttyä elokuussa.




Vladimir Denisovin uratilastot