21.10.2021 15:00
Viikonvaihteessa vuorossa HPK ja JYP
SaiPan otteluviikko jatkuu perjantaina Hämeenlinnassa HPK:n vieraana. Lauantaina pelataan jälleen kotona, kun JYP saapuu Kisapuistoon.
Keskiviikkona SaiPa kärsi kotikentällä tappion hallitsevalle mestarille, Rauman Lukolle maalein 2-5. Ottelusta jäi varmasti parannettavaa loppuviikon HPK ja JYP otteluihin, tämän totesi myös päävalmentaja Pekka Virta ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
SaiPa on ennen viikonvaihteen kamppailuja sarjataulukossa sijalla kaksitoista. Neljäntoista pelatun ottelun jälkeen koossa on viisitoista pistettä. Viidestä viimeisestä ottelustaan SaiPa on voittanut kaksi.
Kultakypärää kantaa edelleen Ville Petman tehopistein 6+6=12. Kuuden maalin mies on myös sisäisen pistepörssin kakkosena oleva Mikko Juusola (6+1). Valtteri Lipiäinen on kolmantena koottuaan kuusi tehopistettä (4+2).
Joukkueen uudet hyökkääjät Nick Halloran ja Sergei Monakhov saapuivat molemmat keskiviikkona Lappeenrantaan. Halloran on valmennuksen käytettävissä jo viikonvaihteessa, Monakhovin kohdalla tilanne on vielä auki mahdollisten karanteenien vaikuttaessa joukkueen mukaan liittymisen aikatauluun.
HPK
Perjantaina Hämeenlinnassa SaiPaa isännöivä HPK on sarjassa tällä hetkellä heti SaiPan jälkeen kolmantenatoista. Kerho on pelannut kolmetoista ottelua ja kerännyt niistä neljätoista sarjapistettä. Eroa SaiPan ja HPK:n välillä ennen perjantain kohtaamista on siis yksi piste.
Viidestä viimeisestä ottelustaan uuden valmentajansa Jarno Pikkaraisen komennossa pelaava Kerho on voittanut kolme, kahden edellisen ottelun päättyessä tappioon. Edellisessä ottelussaan viime lauantaina HPK hävisi Oulussa Kärpille maalein 3-0.
HPK:n tehokkain pelaaja alkukauden otteluissa on pllut Michael Joly tehopistein 4+4=8. Puolustaja Arttu Pelli ja hyökkääjä Markus Nenonen ovat molemmat keränneet kuusi (3+3) tehopistettä.
Uusia kasvoja HPK:n tämän kauden joukkueessa ovat Jolyn (Orlando) ja Pellin (KooKoo) lisäksi puolustajat Ryan Johnston (Iserlohn) ja SaiPasta tuttu Mario Grman sekä hyökkääjät Antti Pihlström (Jokerit), Sean Collins (Mannheim), Matt Marcinew (Indy Fuel), Joel Janatuinen (TPS), Artturi Toivola (Pelicans) ja Oliver Kiljunen (Kiekko-Vantaa), sekä paluumuuttaja Philippe Cornet (Kassel).
Viime kauden runkopelaajista Kerhossa nähdään tälläkin kaudella Markus Nenosen lisäksi muun muassa Juuso Ikonen ja Tommi Tikka, joka tosin kärsii tällä hetkellä pelikieltoa. HPK:n maalilla torjuvat Eetu Laurikainen ja Daniel Lebedeff.
SaiPa ja HPK ovat tällä kaudella kohdanneet jo kerran.18.9. Kisapuistossa pelattu ottelu päättyi SaiPan 2-1 voittoon voittomaalikilpailun jälkeen. Ratkaisumaalista vastasi Ville Petman.
Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljä kertaa. SaiPa voitti otteluista kolme ja HPK yhden. Ottelut olivat tasaisia, SaiPa voitti kerran voittomaalikilpailun jälkeen ja kerran voitto ratkesi jatkoajalla.
JYP
Lauantaina Lappeenrantaan saapuva JYP on tullut SaiPalle tutuksi tällä kaudella. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa jo kaksi kertaa Jyväskylässä. SaiPa on ottanut vierasvoitot molemmista otteluista. 24.9. SaiPa oli parempi maalein 1-3 ja 15.10. pelattu ottelu päättyi SaiPan voittoon lukemin 2-5.
Viime kaudella JYP ja SaiPa kohtasivat neljä kertaa, JYP:n viedessä voitot kaikista kohtaamisista. Yksi otteluista ratkesi jatkoajalla.
Pirteästi kauden aloittanut Jukka Ahvenjärven valmentama JYP on sarjataulukossa tällä hetkellä kahdeksantena. Neljäntoista pelatun ottelun jälkeen joukkueella on koossa 21 pistettä. Viidestä edellisestä ottelustaan jyväskyläläiset ovat voittaneet kolme. Keskiviikkona JYP hävisi kotonaan KooKoolle maalein 2-3.
JYP:n kultaista kypärää kantaa koko Liigan pistepörssiä sekä maalipörssiä sensaatiomaisesti johtava vasta 17-vuotias Joakim Kemell tehoin 10+5=15. Hänen jälkeensä tulevat kymmenen tehopisteen miehet, puolustaja Anttoni Honka (1+9) ja hyökkääjä Braden Christoffer (1+9).
Uusia pelaajia JYP:n joukkueessa tällä kaudella ovat muun muassa kapteeni Jan Scotka (Litvinov), Reed Gardiner (Tölzer Löwn), Braden Christoffer (Insbruck), Andrew O’Brien (Oskarshamn), Adam Brodecki (Malmö) ja viime kauden Mestis-mestari Jere-Matias Alanen (Ketterä).
Viime Kauden pelaajista JYP:n paidassa nähdään edelleen muun muassa Jerry Turkulainen, Antti Kalapudas, sekä nuoret Brad Lambert ja Samuel Helenius.
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Tappara | 60 | 31 | 13 | 16 | 188 | 120 | 9 | 115 | 1,92 |
2. | Jukurit | 60 | 31 | 12 | 17 | 166 | 138 | 8 | 113 | 1,88 |
3. | Ilves | 60 | 28 | 17 | 15 | 191 | 168 | 10 | 111 | 1,85 |
4. | TPS | 60 | 29 | 9 | 22 | 151 | 137 | 6 | 102 | 1,70 |
5. | HIFK | 59 | 27 | 13 | 19 | 174 | 146 | 5 | 99 | 1,68 |
6. | Kärpät | 60 | 24 | 16 | 20 | 171 | 141 | 7 | 95 | 1,58 |
7. | HPK | 60 | 24 | 14 | 22 | 147 | 135 | 9 | 95 | 1,58 |
8. | KooKoo | 60 | 25 | 14 | 21 | 148 | 141 | 5 | 94 | 1,57 |
9. | Pelicans | 60 | 25 | 14 | 21 | 142 | 142 | 4 | 93 | 1,55 |
10. | Lukko | 58 | 24 | 12 | 22 | 169 | 151 | 5 | 89 | 1,53 |
11. | KalPa | 60 | 19 | 22 | 19 | 167 | 159 | 9 | 88 | 1,47 |
12. | Sport | 59 | 18 | 15 | 26 | 120 | 155 | 8 | 77 | 1,31 |
13. | JYP | 60 | 14 | 12 | 34 | 139 | 221 | 8 | 62 | 1,03 |
14. | SaiPa | 60 | 15 | 10 | 35 | 128 | 193 | 3 | 58 | 0,97 |
15. | Ässät | 60 | 11 | 13 | 36 | 127 | 181 | 7 | 53 | 0,88 |