Viikonvaihteessa kaksi ottelua – vastassa Pelicans ja JYP | SaiPa

Viikonvaihteessa kaksi ottelua – vastassa Pelicans ja JYP

SaiPan kolmen ottelun viikko jatkuu perjantaina Lahdessa Pelicansin vieraana. Lauantaina on jälleen kotiottelun vuoro, kun JYP saapuu Kisapuistoon.


Viikon ensimmäisessä ottelussa SaiPa kärsi tappion Helsingissä HIFK:lle maalein 6-1. Ennen loppuviikon liigakamppailuja SaiPa on sarjataulukossa sijalla kolmetoista, niukasti JYP:n ja Ässien edellä. Viidestä edellisestä ottelustaan SaIPa on voittanut yhden. Voitto tuli edellisessä kotiottelussa viime lauantaina KalPaa vastaan lukemin 5-4.

SaiPan sisäisen pistepörssin kärjessä on kolmikko Ville Petman 12+18=30, Kalle Maalahti 7+16=23 ja Nuutti Viitasalo 6+16. Maalipörssin TOP3:n muodostavat Petman 12, Valtteri Lipiäinen 11 ja Valtteri Ojantakanen 11. Syöttöpörssin kärki on puolestaan Petman 18, Maalahti 16 ja Tino Metsävainio 16.

PELICANS

SaiPaa perjantaina Lahden Isku Areenalla isännöivä Pelicans on sarjataulukossa sijalla yksitoista, eli juuri pudotuspeliviivan alapuolella. Viidestä viimeisestä ottelustaan Pelicans on voittanut yhden. Edellisessä ottelussaan Pelicans joutui taipumaan Raumalla Lukolle jatkoajalla maalein 3-2.

Pelicansissa parhaan pistemiehen kultaista kypärää kantaa Lukas Jasek tehopistein 10+32=42. Hänen jälkeensä seuraavina ovat Iikka Kangasniemi 17+22=39 ja Jiri Smejkal 19+16=35.

Lahtelaiset vahvistivat rivejään siirtorajalla Jokereista Lahteen palanneella kultaleijona Hannes Björnisellä. Aiemmin helmikuussa Lahteen paluun tekivät maalivahti Patrik Bartosak KHL:n Amur Habarovskista ja SaiPan paidastakin tuttu Jesse Saarinen, joka pelasi alkukauden Itävallassa Dornbirnerin joukkueessa.

SaiPa ja Pelicans ovat tällä kaudella kohdanneet jo viisi kertaa. Pelicans on vienyt nimiinsä kaikki keskinäiset kohtaamiset. Edellisen kerran joukkueet olivat vastakkain 30.12. Kisapuistossa, jossa ottelu päättyi lahtelaisten niukkaan voittoon jatkoajalla maalein 2-3.

JYP

Lauantaina Kisapuistoon saapuva JYP on ottanut viidestä edellisestä ottelustaan kaksi voittoa. Keskiviikkona JYP kaatoi vierasottelussa Turussa TPS:n maalein 1-4. Ennen lauantaista Lappeenrannan vierailua JYP pelaa perjantaina kotonaan Jukureita vastaan.

JYP:n sisäisen pistepörssin kärkimiehet ovat puolustaja Antoni Honka tehoin 6+25=31, HIFK:n paitaan siirtorajalla siirtynyt Reid Gardiner 18+11=29 ja Jerry Turkulainen 12+16=28.

Uusina pelaajina jyväskyläläisten riveihin ovat liittyneet latvialaishyökkääjä Daniels Berzins Riian Dynamosta, Samuel Salonen Tapparasta ja Rasmus Heljanko HIFK:sta.

SaiPa on tällä kaudella vienyt nimiinsä kaikki joukkueiden keskinäiset ottelut, kahdesti Jyväskylässä ja kerran Lappeenrannassa. Kaikki kolme ottelua pelattiin syys-lokakuussa, joten ohjelmassa on lauantaina pitkästä aikaa luvassa SaiPan ja JYP:n kohtaaminen. Oman lisänsä otteluun tuo joukkueiden sijoitukset tämänhetkisessä sarjataulukossa.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 31 13 16 188 120 9 115 1,92
2. Jukurit 60 31 12 17 166 138 8 113 1,88
3. Ilves 60 28 17 15 191 168 10 111 1,85
4. TPS 60 29 9 22 151 137 6 102 1,70
5. HIFK 59 27 13 19 174 146 5 99 1,68
6. Kärpät 60 24 16 20 171 141 7 95 1,58
7. HPK 60 24 14 22 147 135 9 95 1,58
8. KooKoo 60 25 14 21 148 141 5 94 1,57
9. Pelicans 60 25 14 21 142 142 4 93 1,55
10. Lukko 58 24 12 22 169 151 5 89 1,53
11. KalPa 60 19 22 19 167 159 9 88 1,47
12. Sport 59 18 15 26 120 155 8 77 1,31
13. JYP 60 14 12 34 139 221 8 62 1,03
14. SaiPa 60 15 10 35 128 193 3 58 0,97
15. Ässät 60 11 13 36 127 181 7 53 0,88