09.10.2018 15:00
Vierasotteluiden rypäs päättyy Kuopioon
Neljän vierasottelun putki päättyy Kuopioon, kun joukkue matkaa keskiviikkona KalPan vieraaksi.
Rauman Lukon lauantaina nollannut SaiPa päättää vieraspelien putkensa Kuopiossa, kun vastaan luistelee sarjassa kolmantena oleva KalPa. Kuopiolaiset ovat aloittaneet kauden varsin mallikkaasti, sillä kauden kymmenestä ottelustaan KalPa on voittanut neljä ja kaapinut lisäpisteitä neljästä ottelusta. Suoria tappioita joukkuella on vain kaksi, kun KooKoo ja HPK ovat onnistuneet nappaamaan KalPalta täydet pisteet.
Harjoituskaudella joukkueet kohtasivat kahdesti. Elokuun loppupuolella joukkueet kohtasivat ensin Kisapuistossa, jossa SaiPa oli vahvempi 5-4 lukemin. Kaksi viikkoa myöhemmin Kuopiossa pelatussa ottelussa SaiPa oli vahvempi lukemin 1-5.
Harjoituskausi sujui kuopiolaisilta muuten mollivoittoisesti, kun seitsemästä pelatusta ottelusta KalPa onnistui voittamaan vain yhden.
KalPan pelaajarunko pysyi kesän aikana suhteellisen samana, sillä kaikkiaan kuopiolaisryhmän jätti kuusi pelaajaa kesän aikana. Puolustajista muualle suuntasivat Liigan puolustajien pistepörssin voittanut Matthew Maione, joka suuntasi KHL-seura Dinamo Riikaan, Santeri Lukka siirtyi toiselle puolella maata TPS:n riveihin ja Juuso Riikola, joka teki vuoden mittaisen tulokassopimuksen NHL-seura Pittsburgh Penguinsin kanssa.
Tilalle kuopiolaiset saivat SHL-seura Örebro IF:ää viime kaudella edustaneen Ari Gröndahlin, sekä SaiPassa viime kaudella pelanneet Lasse Lappalaisen ja Lauri Taipaluksen.
Hyökkäyspäästä kuopiolaiset menettivät Jerry D'Amigon Saksan DEL-liigan Ingolstadtiin sekä Janne Tavin Mikkelin Jukureihin. Joukkueen riveistä poistui myös Sami Mutanen, joka on vielä ilman sopimusta, mutta on syyskuun ajan harjoitellut Kouvolan KooKoon mukana.
Kuopiolaiset saivat riveihinsä niin sanotun ison kalan kesän aikana, kun KHL:ssä viime kauden pelannut Jaakko Rissanen liittyi joukkueeseen. Hyökkäysosastoa täydensivät myös Kanadan juniorisarja QMJHL:n Charlottetown Islandersia kaksi edellistä kautta edustanut Saku Vesterinen ja alunperin koeajalle Kuopioon Kookoosta saapunut Toni Hyvärisen, jonka kanssa seura teki loppukauden mittaisen sopimuksen syyskuussa.
Perinteisen arkiottelun tapaan kamppailu Kuopiossa käynnistyy kello 18.30.