Vaasan Sport SaiPan vieraaksi Kisapuistoon | SaiPa

Vaasan Sport SaiPan vieraaksi Kisapuistoon

Kolmen ottelun viikon aloittava SaiPa saa ensimmäiseksi vastaansa Vaasan Sportin.

SaiPa saa tiistaina vieraita Vaasasta, kun viimeiseksi valahtanut Sport saapuu Kisapuistoon vieraaksi. Voiton KalPasta ja voittomaalikilpailun jälkeen KooKoolle tappion kärsinyt SaiPa pelaa tällä viikolla kolmesti. Joukkue sai viime kauden toiseksi parhaan maalintekijän riveihinsä maanantaina, kun 14 maalia joukkuelle iskenyt Curtis Hamilton liittyi joukkueen vahvuuteen. Hamilton on valmennuksen käytettävissä tiistaisessa Sport-ottelussa.

Tiistainen vastustaja Vaasan Sport on sarjassa tällä hetkellä viimeisellä sijalla. Vaasalaiset ovat kolmen ottelun tappioputkessa ja viidestä edellisestä ottelustaan joukkue on kerännyt kolme pistettä. Joukkue napsi kaksi viikkoa sitten ensin pisteen Helsingin IFK:lta ja seuraavalla kierroksella kaksi pistettä Tapparan vieraana.

Edelliset kohtaamiset

SaiPa on kohdannut vaasalaiset kahdesti tällä kaudella. Syyskuussa SaiPa vieraili länsirannikolla ja tuolloin Sport oli parempi 2-1 lukemin jatkoajan jälkeen. Lokakuinen kohtaaminen Kisapuistossa päättyi SaiPan 3-2 voittoon voittomaalikilpailussa, kun Cody Kunyk iski ratkaisun kisan viimeisenä laukojana.

Tehokkaimmat pelaajat

SaiPan kultakypäränä jatkaa Topi Nättinen. Viimeksi puolitoista viikkoa sitten Pelicansia vastaan pisteitä keränneen Nättisen kolmen ottelun pisteetöntä putkea ei voi laittaa ainakaan yrityksen puutteen piikkiin. Mies on laukonut peräti 22 kertaa viimeisen kolmen ottelun aikana. Jonkinlaiseen perspekstiiviin laitettaessa, tuo laukaisumäärä on lähes sama kuin Nättisellä tuota edeltävässä kuudessa ottelussa yhteensä, jossa mies teki tehot 2+1=3.

Nättisen perässä ovat Jonatan Tanus ja Lasse Lappalainen, jotka ovat seitsemän pisteen päässä laitahyökkääjästä. Viime viikonloppuna Tanus ja Cody Kunyk iskivät ensimmäisinä joukkueesta itsensä kymmenen maalin kerhoon.

Vaasan Sportin tehokkaimpana on häärinyt 29 pistettä nakuttanut Markus Nenonen. Kauden aikana 16 maalia iskenyt Nenonen on Liigan maalipörssissä kuudennella sijalla. Nenosen takana tulevat viisi pistettä perässä olevan Joel Kiviranta ja kuuden pisteen päässä Nenosesta oleva Olavi Vauhkonen.

Maalivahdit

SaiPan maalinsuulla Frans Tuohimaa torjui viikonlopun otteluissa voiton ja tasapelin. Liigan viidenneksi paras maalivahti on pysäyttänyt kiekot 92,65% varmuudella. Jussi Markkasen ollessa loukkaantuneena joukkueen toisena maalivahtina on Niclas Westerholm. Liigadebyyttinsä Tapparaa vastaan lokakuun lopussa tehneen Westerholmin torjuntaprosentti on 91,11%

Sportin maalivahtiosastolla suurimman vastuun on kantanut Mika Järvinen. 33:ssa pelaamassaan ottelussa Järvinen on torjunut joukkuelleen yhdeksän voittoa ja on pysäyttänyt kiekot 88,51%:n varmuudella. Tammikuun alun HIFK-ottelusta lähtien Jonatan Iilahti on vartioinut Sportin maalia jokaisessa ottelussa. Noiden viiden ottelun torjuntaprosentti on Iilahdella 90,58% ja koko kaudelta miehen torjuntaprosentti on 89,45%.

Erikoistilannepelaaminen

Ylivoiman kannalta heikohkon viikonlopun jälkeen SaiPan ylivoimaprosentti laski hieman. SaiPan ylivoima on toiminut 15,03% tehokkuudella.

Sport puolestaan löytyy ylivoimataulukon 13:lta sijalta. 165 kertaa ylivoimaa pelanneet vaasalaiset ovat onnistuneet ylivoimassa 16,36%:n tehokkuudella.

Alivoimalla puolestaan SaiPa on kymmenenneksi tehokkain joukkue sarjassa. 181 kertaa alivoimaa on pelattu ja ne on selvitetty 79,86%:n varmuudella.

Sport on alivoimalla Liigan heikoin joukkue. Vaasalaisten maaliin on tehty 45 maalia, kun muut joukkueet ovat saaneet yrittää maalintekoa 161 kertaa. Joukkueen alivoimaprosentiksi tulee täten 72,05%.