Urheilujohtajan katsaus | SaiPa

Urheilujohtajan katsaus

Maajoukkuetauon kynnyksellä Liiga-SaiPan urheilujohtaja Harri Aho summaa yhteen kulunutta kautta, joka on runkosarjan osalta tässä kohtaa jo reilusti viimeisen kolmanneksen puolella. Kuten varmasti myös SaiPan yleisö ja yhteistyökumppanit, myös Aho näkee joukkueen ja koko seuran tilanteen hyvin toisenlaisena vuodentakaiseen verrattuna. Merkittävät muutokset viime keväästä on koettu niin taustaorganisaation, valmennuksen kuin koko joukkueen osalta ja tämä askel uutta kohti käynnistettiin jo kesällä 2024.

- Joukkueen valmistava jakso kauden alussa onnistui hyvin ja koen, että jo silloin saatiin juna oikeille raiteille. Kokemuksia yhdessä tekemiseen isosti uudistuneen joukkueen kanssa kerrytettiin jo harjoituspeleissä ja välittömästi runkosarjan pelien käynnistyessä oli selvää, että uskoa omaan tekemiseen haetaan lisää peli peliltä ja jokainen pelaaja pelasi jokaisella solullaan., Harri Aho kertoo.

- Yksikään peli ei ole ollut helppo ja jokaisella pisteellä on merkitys. Pelaajiston sitoutuminen pelitapaan on ollut ihailtavaa. Heistä jokainen on pelannut omaan tasoonsa nähden erittäin hyvää kautta ja vaikka joukkueena onnistuminen onkin kaiken keskiössä, on ollut ilahduttavaa nähdä loistavaa eteenpäin menemistä myös yksilötasolla. Petmanin veljekset paluumuuttajina ovat olleet isossa roolissa, ja maalivahtikaksikkokin on pelannut hyvällä tasolla. Kesken kauden tulleet NHL-vahvistukset (maalivahti Michael Hutchinson ja Mark Pysyk) sulautuivat nopeasti osaksi joukkuetta positiivisella asenteella., Aho jatkaa.

Harri Aho ja koko SaiPa kiittävät koko yhteisöä upeasta tuesta kuluneella kaudella tähän saakka.

Loppuyhteenvetona, päävalmentaja Raimo Helmisen kompatessa vieressä, Aho kiteyttää lyhyesti koko seuralle merkityksellisimmät asiat loppukevääseen:

- Meidän kaikki toiminta tällä hetkellä tähtää siihen, että parasta mahdollista kiekkoa pelataan keväällä. Koko joukkueen voima kiteytyy siihen, että kaikki pitävät jokaista peliä merkityksellisenä ja äänekkään yleisön tuen on syytä näkyä ja kuulua niin hallilla kuin koko kaupungin katukuvassa. Tämä joukkue on sen tuen hyvällä työllään ansainnut.

SaiPan Liiga-joukkueen pelaajaliikenne syyskaudella 2024–2025
25.8. Maalivahti Filip Lindberg loukkaantuu, Oskari Salminen SaiPaan 3.11.2025 ulottuvalla sopimuksella paikkaamaan maalivahtivajetta.
6.10. Puolustaja Karri Aho loukkaantuu, toipumisaika 6kk.
9.10. Tanskalaishyökkääjä Oliver Kjaerin sopimus puretaan.
5.10. Hyökkääjä Kim Strömberg SaiPaan loppukauden sopimuksella.
3.11. Maalivahti Oskari Salmisen sopimus SaiPassa päättyy. SaiPa tiedottaa sopimuksesta maalivahti Gustavs Grigalsin kanssa, mutta sopimus peruuntuu pelaajan käytettävyyteen liittyvien väärinymmärrysten vuoksi.
12.11. Maalivahti Michael Hutchinson SaiPaan loppukauden sopimuksella.
14.11. Puolustaja Mark Pysyk SaiPaan loppukauden sopimuksella.
22.11. Puolustaja Elmeri Laakso vuokrasopimuksella Imatran Ketterään (+sopimuksen jatko 15.2.205 saakka)
17.10. Maalivahti Filip Lindberg vuokrasopimuksella HPK:hon (+sopimuksen jatko 15.2.2025 saakka)
13.12. Hyökkääjä Henri Nikkanen SaiPaan kahden vuoden sopimuksella
3.1.2025 Jatkosopimuksia: puolustaja Ondrej Trejbal 2027, hyökkääjät Eero Klintrup ja Juuso Heikkilä 2026, puolustaja Samuli Niinisaari 2026

SAIPA U18 JA U20

Elokuussa SaiPan junioripuoli sai uusien omistajien myötä uuden vahvistuksen urheilupuolen taustatoimintoihin, kun Elmo Scharin palkattiin kehitysvastaavaksi. Urheilujohtaja Aho pitää lisävahvistusta merkityksellisenä asiana, joka näkyy junioripolun kehitystyössä ja strategian toteuttamisessa pitkässä juoksussa. Iso merkitys SaiPalla on jatkossakin myös yhteistyöllä mm. Imatran Ketterän ja alueen muiden urheiluseurojen kanssa.

U18-joukkueen kevään tavoitteena on pelata tiensä varsinaiseen SM-sarjaan tulevalle kaudelle. Vaikka kausi ei ole sujunut odotusten mukaisesti, myös U20-joukkueen tavoitteena on yhä pudotuspelipaikka. Joukkue on tällä hetkellä sarjataulukon toiseksi viimeisellä sijalla, joten kovaa työtä vaatii tähänkin tavoitteeseen pääseminen maajoukkuetauon jälkeen.