U20: VIIKON OTTELURAPORTTI | SaiPa

U20: VIIKON OTTELURAPORTTI

U20-joukkueen ottelut jatkuivat viikonloppuna vieras- ja kotiottelulla, kun perjantaina joukkue matkusti Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi ja lauantaina Kisapuistoon saapui vastustajaksi HIFK. Viikonlopun peleistä ei pisteitä tullut kun perjantaina HPK otti pisteet maalein 6-3 ja lauantaina HIFK haki pisteet Kisapuistosta maalein 3-4. HPK:ta maalinteossa onnistuivat uran ensimmäisen maalin U20 SM-sarjassa tehnyt Vertti Svensk, Peetu Kiukas ja Veeti Moilanen. Maalilla pelannut Ville-Veikko Hiltunen torjui 38 kertaa. HIFK:ta vastaan maaliverkkoa heilutti Daniil Mikhlin, Veeti Moilanen ja Richard Zemlicka. Maalinsuulle vaihdettu Matyas Marikille torjuntoja kertyi 30.

Perjantaina Hämeenlinnassa avauserä mentiin pelillisesti ja maalien valossa kotijoukkueen komennossa. Ottelun avausmaalin iski HPK ajassa 06.07, kun viime kaudella SaiPasta tuttu hyökkääjä Veeti Koivunen ohitti ensimmäisen kerran SaiPan maalilla pelanneen Ville-Veikko Hiltusen. Lisää tuli reilut viisi minuuttia myöhemmin, kun HPK:n Totte Pulli laukoi lukemiksi 2-0. SaiPa sai erän lopussa kavennuksen ottelun ensimmäisestä ylivoimasta puolustaja Vertti Svensk laukoi komeasti kiekon ohi kotijoukkueen maalilla pelanneen Mikke Mämmin. Maali oli Svenskille uran ensimmäinen U20 SM-sarjassa.

Toisen erän alku ei alkanut SaiPan kannalta yhtään paremmin. Erää ehdittiin pelaamaan vajaat kaksi minuuttia, kun Kaarlo Kapanen vei HPK:n 3-1 johtoon. Kavennuksen jälkeen HPK pääsi hakemaan seuraavaa maalia ylivoimalla, kun vieraiden puolustaja Peetu Kiukas sai jäähyn poikittaisesta mailasta. Kotijoukkue ei onnistunut kuitenkaan ylivoimalla ja SaiPa iski välittömästi jäähyn loppumisen jälkeen. Tino Rinkinen lähetti jäähyaitiosta vapautuneen Kiukaksen läpiajoon ja puolustaja pääsi tuulettamaan kavennusosumaa 3-2:een. HPK tarjosi SaiPalle erän loppuun vielä tasoitus mahdollisuuden, kun joukkue otti kaksi peräkkäistä jäähyä. Ensimmäisen jäähyn kotijoukkue kesti, mutta jälkimmäisen aikana Veeti Moilanen viimeisteli tasoituksen 3-3:een.

Jos tarjosi HPK toisessa erässä saumaa vieraille ylivoimiin otti puolestaan SaiPa päätöserän alkuun kaksi peräkkäistä jäähyä. Vieraat onnistuivat kestämään molemmat alivoimat, mutta jäähyjen päättymisen jälkeen onnistui kotijoukkue maalinteossa, kun Vili Toivonen vei HPK:n 4-3 johtoon. SaiPa haki vielä vimmatusti tasoitusta ottamalla lopussa aikalisän ja maalivahdin pois. Tämä ei tuonut kuitenkaan toivottua tulosta, kun ensin Oliver Kopiloff laukoi tyhjiin lukemiksi 5-3 ja heti perään Aukusti Savijoki pääsi kaunistelemaan loppulukemiksi 6-3.

Lauantaina HIFK:ta vastaan ottelun avauserä oli tasaista vääntöä ja erässä nähtiin vain yksi maali. Maalinteon aloitti ajassa 11.25 vierasjoukkue, kun joukkueen tehokkain pelaaja Matias Vanhanen vei vieraat 0-1 johtoon. SaiPa pääsi erässä pelamaan kolme ylivoimaa, mutta koko kauden vaivannut tehottomuus ylivoimalla ei ota helpottuakseen eikä joukkue saanut kiekkoa vieraiden maalilla pelanneen Harri Juntusen selän taakse.

Toisessa erässä innostuttiin maaleja iskemään urakalla. Vieraat menivät erän alkuun 0-2 johtoon, kun Jonatan Hirschovits-Gertz ohitti toistamiseen SaiPan maalilla pelanneen Matyas Marikin. Kotijoukkue pääsi maalin jälkeen pelaamaan erän ensimmäisen ylivoiman ja onnistui vihdoin maalinteossa. Puolustaja Rasmus Vuorinen lähetti pystysyötöllä Daniil Mikhlinin läpiajoon ja hyökkäääjä viimeisteli varmasti lukemiksi 1-2. HIFK kuittasi kuitenkin nopeasti kun puolitoista minuuttia kavennuksesta Paul Mottard vei vieraat 1-3 johtoon. Maali hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen. Jos oli nopea vieraiden kolmas maali, niin nopeasti SaiPa myös kuittasi uudestaan kavennuksen. Puoli minuuttia ehdittiin peliä eteenpäin, kunnes Veeti Moilanen ohjasi maalin kulmalta puolustaja Joni Loukkojärven laukauksen ohi Juntusen ja lukemiksi 2-3. Hifk pääsi erän viimeisillä minuuteilla uudestaan kahden maalin karkumatkalle, kun ajassa 37.15 pitkän painostuksen jälkeen Matias Vanhanen vei vieraat 2-4 johtoon ottelun toisella maalilla.

Päätöserän alkuun SaiPa tarjosi vieraille ottelun kolmannen ylivoiman, kun puolustaja Peetu Kiukas otti jäähyn korkeasta mailasta. Hifk ei saanut tällä kertaa pakkopeliä kummempaa aikaiseksi. Kotijoukkue sai tapetusta alivoimasta lisää virtaa ja tuli maalin päähän jäähyn päätymisen jälkeen, kun Richard Zemlicka ohjasi vuorostaan maalin edestä Loukkojärven toimituksen verkon perukoille. SaiPa haki vielä lopussa tasoitusta ottamalla aikalisän ja maalivahdin pois, mutta joutui taipumaan viikonlopun toiseen tappioon maalein 3-4.