U20: VIIKON OTTELUENNAKKO | SaiPa

U20: VIIKON OTTELUENNAKKO

U20-joukkue ei saanut viime viikonlopun otteluissa kurssinsa suuntaa käännettyä, kun joukkue hävisi viikonlopun molemmat ottelut. Perjantaina K-Espoo haki voiton Kisapuistosta jatkoajan jälkeen maalein 1-2 ja lauantaina HIFK voitti kotiluolassa maalein 5-2. Tällä viikolla edessä on kaksi kotiottelua, kun perjantaina Kisapuistoon saapuu vieraaksi Sport ja lauantaina Ilves.

SaiPa lähtee tähän viikkoon seitsemän ottelun tappioputkessa ja samalla joukkueen sijoitus on valunut sarjassa toiseksi viimeiseksi eli sijalle 17. Joukkue on kerännyt 38 ottelusta 36 pistettä. Sisäisessä pistepörsissä kärjen muodostavat Veeti Moilanen (16+26=42), Lenni Tiihonen (21+20=41), joukkueen tehokkain puolustaja Joni Loukkojärvi (5+21=26) ja Mikko Liukkonen (9+15=24).

Perjantain vastustaja Sport lähtee tähän viikkon sarjataulukon sijalta neljä, kun vaasalaiset ovat keränneet 38 ottelusta 75 pistettä. Viidestä edellisestä ottelusta joukkue on voittanut kolme ja hävinnyt kaksi. Sisäisessä pistepörsissä kärjen muodostavat Oskari Hult (18+20=38), Matti Härmä (12+24=36), Tim Ekman (11+22=33) ja Jesse Rantanen (10+22=32). Maalivahdeista Liigassa tällä kaudella läpimurron tehnyt Masi Härkönen on pelannut U20:ssa 16 ottelua torjuntaprosentilla 90,1/PMK 2,55. Joukkuet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran, kun kauden avausottelu syyskuussa päättyi Sportin 10-3 kotivoittoon. Ottelu alkaa perjantaina kello 17.00.

Lauantaina kohdattava Ilves lähtee tähän viikkoon sarjataulukon sijalta 16, kun joukkue on kerännyt 38 ottelusta pisteen enemmän kuin SaiPa eli 37 pistettä. Joukkueella on SaIPan tapaan vaikeampi jakso menossa, kun tamperelaiset ovat kymmenestä viimeisestä ottelusta ottaneet ainoastaan kaksi voittoa. Sisäisessä pistepörsissä kärjen muodostavat Iivari Heikkinen (5+17=22), Emil Laurell (8+10=18), Juho Nyppeli (8+8=16) ja Aapo Krook (10+4=14). Maalinsuulla suurimman vastuun on kantanut Jimi Kuivila, jolle pelejä on kertynyt 29. Kuivilan T% 88,6/ PMK 3,36. Joukkueet ovat kohdanneet kertaalleen tällä kaudella, kun 20.12.2024 pelattu ottelu päättyi Ilveksen 6-1 kotivoittoon. Ottelu alkaa lauantaina kello 16.00.