27.10.2025 07:30
U20-joukkueen viikkoraportti 43
SaiPa pelasi viikonlopun aikana kolme ottelua, kun vastustajina olivat perjantaina HIFK, lauantaina K-Espoo ja sunnuntaina Pelicans.
Viikonloppuna pelattiin kotiturnaus, jossa oli mukana SaiPan lisäksi, K-Espoo, Pelicans, KooKoo, HIFK ja Jukurit. Joukkue taisteli hienot voitot perjantailta ja lauantailta, kun perjantaina HIFK 4-2 kaatui ja lauantaina K-Espoon niukasti 2-1. Sunnuntaina Pelicans oli kuitenkin vahvempi ja otti pisteet mukaan maalein 2-4.
SaiPa-HIFK
Perjantaina turnauksen ensimmäisessä ottelussa HIFK:ta vastaan vieraat pääsivät avauserän alkuun pelaamaan ylivoiman. SaiPa oli kuitenkin lähempänä maalintekoa alivoimalla, kun Anze Zezelj onnistui karkaamaan vieraiden puolustukselta läpiajoon. HIFK iski ottelun avausmaalin ajassa 15.10, kun puolustaja Joel Huhtamaan vei vieraat 0-1 johtoon.
Toisessa SaiPa sai erään lentävän startin, kun erää ehdittiin pelaamaan vain 48 sekuntia, puolustaja Joona Rönkkö toimitti viivasta kiekkoa maalille ja Veeti Moilanen ohjasi maalin edestä tasoituksen 1-1:een. Erän toisen osuman SaiPa viimeisteli puolestaan ensimmäisestä ylivoimasta. Ylivoima ehti pyöriä reilun minuutin, kunnes Vertti Svensk ja Richard Zemlicka pelasivat vetopaikan Anze Zezeljille, joka hyvällä laukauksella vei SaiPan 2-1 johtoon.
Päätöserän alkuun nousi HIFK jälleen rinnalle, kun Rasmus Tallqvist karkasi SaiPan puolustukselta läpiajoon ja viimeisteli lukemiksi 2-2. Kotijoukkue kampesi itsensä uudestaan johtoon ajassa 52.20, kun Eerik Kytövaara viimeisteli kauden toisella maalilla lukemiksi 3-2. HIFK haki lopussa tasoitusta ottamalla maalivahdin pois, mutta SaiPan Anze Zezelj pääsi iskemään tyhjiin loppulukemiksi 4-2 ottelun toisella maalilla.
SaiPa-Kiekko-Espoo
Lauantaina ottelun avauserä oli kotijoukkueelta tehokas, SaiPa onnistui erässä iskemään kaksi maalia. Ensimmäinen maali syntyi ajassa 09.07, kun puolustaja Oliver Farkasin laukaus viivasta yllätti pahassa maskissa olleen vieraiden maalivahti Aleksi Karjalaisen. Toisen maalin SaiPa viimeisteli aivan erän viimeisellä minuutilla, kun Veeti Moilanen toimitti kiekkoa maalille ja Simppa Svensk ohjasi maalinedustalta lukemiksi 2-0.
Toisessa erässä ei kumpikaan onnistunut lisämaaleja tekemään, vaikka vieraat pääsivät kaksi ylivoimaakin pelaamaan. SaiPa sai erässä lukuisia hyviä loistavia maalintekopaikkoja, mutta Karjalainen vieraiden maalilla piti lukemat muuttumattomina.
Päätöserässä Kiekko-Espoo lisäsi vauhtia, mutta SaiPa puolusti hyvin. Maalilla Ville-Veikko Hiltunen hoiti oman osuutensa mallikkaasti. Vieraat saivat maalitilin avattua vasta aivan ottelun loppuhetkillä, kun Atte Vuorikavensi lukemiksi 2-1. SaiPa otti viikonlopun toisen voiton loppulukemin 2-1.
SaiPa-Pelicans
Sunnuntaina viikonlopun kolmannessa ottelussa vierailija Pelicans iski ottelun avausmaalin. Avauserää ehdittiin pelaamaan vain reilu pari minuuttia, kun puolustaja Elmer Peräaho vei Pelicansin 0-1 johtoon. SaiPalla oli lähellä tasoitusta erän puolivälin kohdilla, kun Anze Zezelj karkasi läpiajoon, mutta vieraiden maalivahti Jaakko Uotila onnistui torjumaan.
Toinen erä oli vierailta vahva. Vaikka maaleja ei syntynyt, pääsi Pelicans pelaamaan erässä peräti kolme ylivoimaa, mutta SaiPa kesti kaikki alivoimat maalilla jatkaneen Ville-Veikko Hiltusen johdolla.
Päätöserän alku oli puolestaan SaiPalta vahva. Kotijoukkue tuli tasoihin ajassa 48.54, kun Daniil Mikhlinin laukaus meni ohi Uotilan tasoittaen lukemiksi 1-1. Vieraat saivat tehtyä ylivoimamaalin, kun Eerik Kolehmainen ohjasi maalin edestä lukemiksi 1-2. Reilu minuutti myöhemmin vieraat iskivät uudelleen, kun Eerik Kolehmainen vei ottelun toisella maalilla Pelicansin 1-3 johtoon. SaiPa haki vielä kavennusta ottamalla aikalisän ja maalivahdin pois, mutta vieraiden Joonas Paqvalin pääsi vetämään tyhjään maaliin loppulukemiksi 1-4.