U20-JOUKKUEEN KAUSI PÄÄTÖKSEEN | SaiPa

U20-JOUKKUEEN KAUSI PÄÄTÖKSEEN

U20-joukkue päätti kauden viikonloppuna kahdella voitolla, kun torstaina kaatui sarjakärki Lukko kotona maalein 3-1 ja lauantaina joukkue haki voiton Lahdesta kaatamalla Pelicansin maalein 0-6. Lukkoa vastaan maalinteossa onnistuivat Lenni Tiihonen (2) ja Miro Tauslahti. Maalilla loistavan ottelun pelannut Ville-Veikko Hiltunen torjui 31 kertaa. Pelicansia vastaan maaliverkkoa heiluttivat hattutempun tehnyt Lenni Tiihonen (3), Miro Tauslahti ja Veeti Moilanen. Maalilla jatkanut Hiltunen torjui 27 kertaa. SaiPa sijoittui viikonlopun voittojen myötä runkosarjan sjalle 14, kun joukkue keräsi 48 pistettä. Lenni Tiihonen on puolestaan voittanut U20 SM-sarjan maalipörssin 31 maalilla.

Torstaina ottelun avauserässä nähtiin vain yksi maali. Ottelun alku oli vielä tasaista, mutta mitä pidemmälle erä eteni, otti vierailija komennon kentällä. Lukko pääsi erässä kahteen otteeseen hakemaan avausmaalia ylivoimalla, mutta SaiPan maalilla Ville-Veikko Hiltunen ei ollut ohitettavissa. Kun ei vierailija onnistunut omia paikkoja hyödyntämään iski SaiPa ottelun avausmaalin aivan erän loppuun. Kesken Lukon painostuksen pääsi kotijoukkue kääntämään nopeaan vastahyökkäykseen ykkösketjun voimin. Tauslahti ja Moilanen pelasivat avopaikan Lenni Tiihoselle, eikä U20 sarjan paras maalintekijä erehtynyt vaan viimeisteli tyylikkäästi lukemiksi 1-0.

Toinen erä jatkui siitä, mihin avauserässä jäätiin. Lukko hallitsi kenttätapahtumia, mutta SaiPa hyödynsi omat maalipaikat paremmin ja maalilla pelannut Hiltunen pelasi loistavan erän ja piti joukkuetta pystyssä vaikeilla hetkillä. Lukko pääsi erän alkuun pelaamaan kahden miehen ylivoiman, kun Veeti Moilanen otti jäähyn koukkaamisesta ja heti perään SaiPalla oli liikaa miehiä kentällä alivoimalla. Jälkimmäisen jäähyn aikana iski SaiPa ottelun toisen maalin alivoimalla, kun Miro Tauslahti onnistui karkaamaan läpiajoon Lukon puolustukselta ja ohitti varmasti vieraiden maalilla pelanneen Eetu Laurikkalan.

Päätöserän alkuun joutui SaiPa jälleen alivoimalle, kun puolustaja Joni Loukkojärvi otti 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Ylivoimalla Lukko onnistui vihdoin rikkomaan kuparisen, kun Antti Virtanen kavensi lukemiksi 2-1. SaiPa pääsi vielä lopussa kaunistelemaan lukemia, kun Lukko haki tasoitusta ottamalla Laurikkalan pois maalista. Hyvässä maaliviressä viime aikoina ollut Lenni Tiihonen viimeisteli tyhjiin loppulukemat 3-1 ottelun toisella maalilla.

Lauantaina Pelicansia vastaan ottelun avauserä oli tasainen vääntö, jossa nähtiin yksi erikoistilanne ja yksi maali. Molemmat syntyivät aivan erän lopussa, kun SaiPan Lenni Tiihonen otti jäähyn kampituksesta puoli minuuttia ennen erän päätöstä. Pelicansin ylivoima ei ehtinyt kunnolla alkaa, kun SaiPa iski alivoimalla nopeasta vastahyökkäyksestä. Tino Rinkinen syötti ja Veeti Moilanen sai kunnian viedä vieraat 0-1 johtoon.

Toisen erän alkuun jatkettiin siitä mihin avauserässä jäätiin. Erää ehdittiin pelaamaan vain reilu minuutti, kun Lenni Tiihonen viimeisteli lukemiksi 0-2. Seuraavan osuman SaiPa iski ajassa 31.04, kun Onni Kontunen ohjasi kiekon yläriman kautta Pelicansin maalilla pelanneen Jasper Latun selän taakse. Maali hyväksyttiin vasta videotarkistuksen jälkeen. Ottelun neljäs maali syntyi jälleen ylivoimalla, kun ajassa 35.50 Lenni Tiihonen sai kaunistella lukemiksi 0-4 ja vankisti samalla asemia U20-sarjan maalipörssissä ottelun toisella maalilla.

Päätöserä meni enemmän pelailun puolelle, vaikka vierailija onnistuikin vielä kahteen otteeseen lukemia kasvattamaan. Erikoistilanne pelaaminen oli SaiPalla kunnossa, kun myös ottelun viides maali syntyi ylivoimalla. Tiihonen ja Kiukas pelasivat paikan Miro Tauslahdelle, joka viimeisteli lukemiksi 0-5. Pari minuuttia ennen ottelun päätöstä Lenni Tiihonen pääsi tuulettamaan ottelun hattutemppua ottelun kolmannella osumalla ja varmisti SaiPalle voitokkaan kauden päätökseen loppulukemin 0-6. Samalla varmistui, että Tiihonen voitti U20 sarjan maalipörssin 31 maalilla.