03.01.2025 18:50
Tukku jatkosopimuksia
SaiPa on solminut jatkosopimukset neljän pelaajan kanssa.
Ondrej Trejbal (2027)
Puolustaja Ondrej Trejbal on solminut SaiPan kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen, joka pitää hänet keltamustissa kausilla 2025-2026 sekä 2026-2027.
Ondrej Trejbalin urapolku ei ole tavallisin tsekkipelaajan polku. 18-vuotiaana puolustaja lähti Pohjois-Amerikkaan juniorisarjaan, jossa hän pelasi kaksi kautta, jonka jälkeen neljä kautta meni yliopistosarjassa. Kaudeksi 2023-2024 Trejbal tuli takaisin Eurooppaan, mutta ei kotimaahansa vaan SaiPaan. Viime kaudella Trejbal pelasi lähes täyden runkosarjan pelaten 56 ottelua tehopistein 1+9=10. Puolustava puolustaja otti viime kaudella vain kuusi kahden minuutin rangaistusta. Tällä kaudella Trejbal on pelannut tähän mennessä täydet 36 ottelua pisteillä 1+7=8. Kahden minuutin rangaistuksia on kertynyt jälleen vähäiset neljä kappaletta.
Samuli Niinisaari (2026)
SaiPa on käyttänyt option Samuli Niinisaaren sopimuksessa, joten puolustaja nähdään myös ensi kaudella SaiPa-paidassa.
Haminan Kiekkoympyröiden kasvatti vietti edelliset kolme kautta Yhdysvalloissa yliopistosarjassa ja palasi täksi kaudeksi Suomeen. Liigadebyytin tällä kaudella SaiPa-paidassa tehnyt Niinisaari on Trejbalin tavoin pelannut tähän mennessä täydet 36 ottelua. Ensimmäinen Liiga-maali on vielä tekemättä, mutta maalisyöttöjä on seitsemän kappaletta. Jäähyminuutteja puolustajalle on kertynyt kaksikymmentä.
Juuso Heikkilä (2026)
Myös Juuso Heikkilän sopimuksessa ollut optio käytetään ja 24-vuotias hyökkääjä nähdään Kisapuistossa ensi kaudellakin.
Mestiksen mestaruuteen päättyneellä viime kaudella Heikkilä teki Iisalmen Peli-Karhuissa vakuuttavat tehot. Runkosarja ja pudotuspelit yhteenlaskettuna 62 ottelussa tehopisteitä kertyi 27+31=58. Tällä kaudella SaiPassa Heikkilä on pelannut Liigaa 33 ottelua pisteillä 6+5=11.
Eero Klintrup (2026)
Eero Klintrup on solminut SaiPan kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen, joten hänetkin nähdään keltamustissa kaudella 2025-2026.
Viime kesänä SaiPan kesätreeniryhmään Ketterästä liittynyt Klintrup on ottanut kehitysaskelia nopealla tahdilla. Hyvä kesäkausi toi elokuun lopussa sopimuksen koko kaudeksi SaiPaan. Tällä kaudella 22-vuotias hyökkääjä on pelannut 34 ottelua tehopisteillä 6+4=10. Tuoreessa muistissa on myös kaksi ratkaisevaa maalia voittomaalikilpailussa Tapparaa vastaan joulukuussa.