22.03.2018 23:25
TPS toistamiseen maalin parempi
Toistamiseen SaiPa johti kahdella maalilla päätöserässä ottelua ja toistamiseen TPS nousi voittoon. Turkulaiset nappasivat ottelusarjan toisen voiton 5-6 lukemin.
Kuten ensimmäisessäkin kohtaamisessa tiistaina, oli SaiPa pahasti telineissä ottelun alussa. TPS vyörytti useampaan otteeseen paineen SaiPan maalille ja Frans Tuohimaan kaksi huippupelastusta pitivät tilanteen avausminuuteilla maalittomana.
Illan avausmaali nähtiin, kun Topi Nättinen lähetettiin jäähyaitioon ja Eric Perrin pääsi iskemään Ilkka Heikkisen laukauksesta tulleen paluukiekon ohi Tuohimaan. Kaksi minuuttia myöhemmin SaiPa joutui uudestaan alivoimaiseksi väärän vaihdon vuoksi ja TPS rokotti uudestaan. Patrik Virta odotteli lapa jäässä maalin edessä ja Ilari Filppula tarjoili miehelle paikan iskeä turkulaiset kahden maalin johtoon.
Toisesta erästä ei tunnetta eikä maaleja puuttunut. SaiPa nousi tasoihin reilussa neljässä minuutissa, kun ensin Topi Nättinen ohjasi Ahti Oksasen laukauksen ohi Oskari Setäsen. Vajaa kaksi minuuttia myöhemmin kiekko löytyi uudestaan Setäsen selän takaa, kun Curtis Hamilton tarjoili maalin takaa Jonatan Tanukselle, eikä mies ei erehtynyt vapaasta paikasta.
Tunnetta saatiin erän kuudennella minuutilla, kun Cody Kunyk taklasi keskialueella Mark Fraseria ja illan tuomaripari Jari Levonen-Jari-Pekka Pajula passittivat Kunykin 2+10 minuutin istunnolle päähän kohdistuneesta taklauksesta.
Tasavajaalla ei ehditty pelata kuin seitsemän sekuntia, kun Eric Perrin viimeisteli SaiPan maalin edestä illan toisen maalinsa, vieden turkulaiset jälleen johtoon.
SaiPa selvitti Kunykin kahden minuutin rangaistuksen ja pääsi pelaamaan ylivoimaa, kun Fraserille tuomittiin kakkonen David Goodwinin estämisestä. Tuomion julistuksen jälkeen Fraser ei sitä sulattanut vaan sai toisen rangaistuksen väkivaltaisuudesta. SaiPa ei ensimmäisen kahden minuutin jäähyn aikana onnistunut maalia tekemään, mutta toisella kiekko kolisi Oskari Setäsen takana. Kalle Maalahti lähetti laukauksen viivasta ja Elmeri Kaksonen ohjasi tilanteeksi 3-3.
SaiPa pääsi ylivoimalle kolmannen erän alkuun ja järjesti todellisen ilotulituksen. Ensin Cody Kunyk ampui tarkasti kiekon ohi Setäsen ja vei SaiPan maalin johtoon. 12 sekuntia myöhemmin Setänen ampui oman maalin takana purkukiekon päin omaa pelaajaa ja kiekkoon ehti ensimmäisenä Kim Strömberg. Miehen syöttö löysi maalin edessä vapaana olleen Ville Kohon, joka sai rauhassa viedä SaiPan jo kahden maalin johtoon.
Setäsen ilta päättyi tuohon maaliin ja TPS-luotsi Kalle Kaskinen vaihtoi maalin suulle Rasmus Tirrosen.
Kolme minuuttia myöhemmin Kalle Maalahti ja TPS:n Lauri Pajuniemi lähetettiin samaan aikaan jäähylle ja TPS iski kahdesti tasavajaan aikana. Ensin Petrus Palmu toi TPS:n maalin päähän ja 63 sekuntia myöhemmin Eric Perrin iski hattutemppuun oikeuttavan kolmannen maalin.
- No. Niin, sen kun tietäisi. Kaverin vahvuus on kiekollinen peli ja sellainen peli, jossa heillä on tilaa. Siellä on ammattimiehet, jotka osaa laittaa limppua reppuun. Toki kiekko pomppi vähän heille kuten meillekin, mutta ei saisi neljällä-neljää vastaan antaa kaverille sellaista etäisyyttä. Pitäisi pyrkiä pelaamaan tiiviimmin, mietiskeli tämän kauden playoffsien avausmaalinsa ottelussa iskenyt Topi Nättinen.
Ottelu näytti menevän ensimmäisen ottelun tapaan jatkoerään, mutta TPS tarjoili ämpärillisen jäävettä Kisapuiston 3800-päiselle yleisölle jääpalojen kera. Teemu Väyrynen polkaisi keskialueelta yksin läpi ja ohitti Tuohimaan vain 47 sekuntia ennen päätöserän loppua.
Kahdesta tappiosta huolimatta Nättinen uskoo edelleen, että SaiPan omalla pelaamisella ottelusarja alkaa kääntymään.
- Pelillisestihän me ollaan ihan mukana tässä sarjassa. Tuollaisia ihmemaaleja tulee ja pystytään tekemään TPS:ää vastaan kotona viisi maalia niin kyllähän se kertoo, että homma on kunnossa. Meillä on peli hallussa ja pystymme pelaamaan niin kuin olemme sopineet, mutta tulos ei vain ole vielä tullut. Pitää vain uskoa, että se kääntyy.
Summerin soitua TPS:n maalivahtivalmentaja Fredrik Norrena sai illan tuomaristolta toimihenkilön pelirangaistuksen jäätyään keskusteluyhteyteen Per Savilahden kanssa kesken matkaansa pukuhuoneeseen.
TPS johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0 ja joukkueet kohtaavat seuraavan kerran lauantaina Turussa.