24.09.2016 19:40
TPS päihitti A-nuoret Kisapuistossa
Vierasjoukkue korjasi täyden pistepotin kotiintuomiseksi kaatamalla Meidän Nuoret 2–4 (0-1, 1-1, 1-2).
SaiPa sai kotikaukaloon vieraaksi ennen kierrosta sarjan toisena majailleen TPS:n. Koko avauserä oli lähes päädystä päätyyn -peliä, eikä kumpikaan osapuoli noussut tapahtumia selkeästi hallitsemaan. SaiPa oli ajoittain hankaluuksissa puolustuspelinsä kanssa, minkä myötä vierasjoukkue pääsi rakentamaan muutamia maalipaikkoja, joista viimeistely jäi kuitenkin ontumaan. Ottelun avausmaalin iski ajassa 16:53 vierasjoukkueen Kevin Koski, jonka b-pisteeltä lähtenyt rannelaukaus löysi tiensä Niclas Westerholmin vartioimaan SaiPa-maaliin.
SaiPa on viime aikoina tuskaillut vaikeiden avauserien kanssa. Tämäkään peli ei tuonut asiaan muutosta:
– Olemme koettaneet etsiä keinoja, miten saisimme parempia alkuja otteluihin. Tänäänkin meillä oli uusi lähestymistapa, mutta ei sekään toiminut, päävalmentaja Janne Mälkiä kertoi.
Ottelun toisessa erässä kaukaloon asteli sisuuntunut SaiPa. Tämä näkyi konkreettisesti hyvin nopeasti, sillä vain neljänkymmenen pelatun sekunnin jälkeen Jerkko Häkkinen iski kiekon läpiajosta ohi Julius Pohjanoksan:
– Peltonen antoi hyvän syötön siitä koetettiin saada kiekko vaan jollain tavalla maaliin ja sinne se meni, Häkkinen kertoi ottelun jälkeen.
Läpiajoista iskeminen maistuu pelaajalle aina:
– Kyllä se kieltämättä on aina kivaa, kun pääsee haastamaan maalivahtia ja hakemaan siitä maalia, Häkkinen totesi.
SaiPan aktiivinen ote kaukalon tapahtumista jatkui hetken verran Häkkisen tasoitusmaalin jälkeen. TPS iski kuitenkin viisi minuuttia myöhemmin, kun Aaro Löyttymäki pääsi haastamaan maalivahti Westerholmin ja veivasi kiekon SaiPan reppuun. Erän ainoa erikoistilanne oli SaiPan rangaistus, josta vierasjoukkue ei pystynyt iskemään osumaa. Jesse Hallikas pääsi kokeilemaan SaiPan kavennusta läpiajosta, mutta tilanne päättyi tuloksettomana.
Päätöserässä ottelun käsikirjoitus toisti itseään. SaiPa tuli jälleen erän alkuun päättäväisellä ja aktiivisella ilmeellä, mikä päättyi tasoitusosumaan. Anton Mönkäre kavensi pelin 2-2:een, kun vain 56 sekuntia oli erää ehditty pelaamaan. SaiPa sai heti perään mahdollisuuden hakea johto-osumaa ylivoimalla, mutta erikoistilanne päättyi tuloksettomana.
TPS pääsi rokottamaan kotijoukkuetta välittömästi alivoimansa jälkeen. Joonas Savolainen karkasi läpiajoon ja ohitti maalivahti Westerholmin. SaiPa pääsi vielä hakemaan tasoitusta ylivoimalla, mutta erikoistilannepelaaminen ei ottelun aikana ottanut onnistuakseen. TPS karkasi lopulta ylivoimalla voittoon, kun Markus Nurmi päätti syöttökuvion maalin muodossa ajassa 57:09.
– Kolmannessa erässä saimme nopean tasoitusmaalin ja ylivoiman. Ylivoimat ovat vaan niitä hetkiä, jolloin pitäisi pystyä kääntämään tilanne eduksi. Tänään käänsimme sen kaverin eduksi ylivoiman päätteeksi, Mälkiä kertoi viitaten TPS:n nopeaan läpiajomaaliin.
Kausi on tarjonnut erilaisia haasteita. Ketjuja on jouduttu sekoittamaan:
– Pieniä ketjumuutoksia tulee väkisinkin, osa kavereista puuttuu ja osa on ollut armeijassa. Totta kai yritämme miettiä sen parhaimman mahdollisen koostumuksen, Mälkiä tuumi.
A-nuorten kausi jatkuu jo heti huomenna vierasottelulla, kun Helsingissä vastaan asettuu Jokerit. Ottelu alkaa klo 15:00.