Tiistai on sinikeltainen | SaiPa

Tiistai on sinikeltainen

SaiPan kolmen ottelun viikkourakka alkaa tiistaina Espoon Metro Areenalla. Isoja palasia joukkueestaan menettänyt Blues on kuuden ottelun tappioputkessa. Vahvistuksia saanut SaiPa toivoo maalintekohuoliensa helpottavan.

Siirtomarkkinoiden viimeisenä päivänä Kevin Hendersonilla ja Vojtech Polakilla rivejään vahvistanut SaiPa lähtee runkosarjan neljänneksi viimeiseen otteluviikkoon hyvistä asemista Liigan viidenneltä sijalta. Tämän viikon kolme ottelua mukaan luettuna SaiPalla on runkosarjasta jäljellä vielä kymmenen peliä.

Hyökkäyspään apujen saaminen siirtorajalla tuli SaiPalle tarpeesen, sillä maalinteko-ongelmat ovat vaikeuttaneet voittojen metsästystä viime aikoina. Viidessä viimeksi pelatussa ottelussa SaiPa onkin onnistunut vain kerran tekemään vastustajan verkkoon enemmän kuin yhden maalin.

SaiPa pelasi viime viikolla ainoastaan yhden ottelun. Siinä peliään kuntoon saanut Ilves aiheutti Kisapuistossa SaiPalle tappion luvuin 1-4. SaiPan ainoasta maalista vastasi pelissä David McIntyre.

Keltamustia tiistaina isännöivän Bluesin helmikuu on ollut vielä paljon synkempi. Espoolaiset ovat hävinneet kuusi ottelua putkeen, ja niistäkin suurimman osan selvin numeroin. Tappiokierteen myötä vielä syksyllä paikasta kympin joukkoon taistellut Blues on valahtanut sarjataulukon pohjalle.

Bluesin ongelmat ovat syvenneet kauden edetessä. Pelaajavirta Espoosta poispäin on ollut voimakasta, ja viimeksi tällä viikolla joukkueen hyökkäyskalustoa verotettiin kahdella pelaajalla, kun Peter Tiivola siirtyi Lukkoon ja Jari Sailio Kärppiin. Bluesin kalusto onkin tällä hetkellä liigatasolla varsin nuori ja kokematon.

Espoolaiset pelasivat SaiPan tavoin viime viikolla yhden ottelun, jossa Blues taipui Tapparalle 11 maalin illassa 5-6.

Siniset ja keltaiset kohtaavat tällä kaudella kolmannen kerran, mutta vasta ensimmäistä kertaa Espoossa. Keltainen väri on hallinnut kauden aiempia keskinäisiä otteluita: lokakuussa SaiPa oli kotonaan parempi lukemin 3-0 ja niin myös tammikuussa, jolloin loppunumerot olivat lappeenrantalaisille 5-1.

Bluesin tämän hetken paras pistemies on Antti Suomela tehopistein 7+11=18 ja häntä seuraavaksi eniten pisteitä on kerännyt Samson Mahbod (6+10=16). SaiPasta kultaista kypärää pitää David McIntyre tehoin 10+33=43. Eniten maaleja on puolestaan tehnyt Chad Rau (24+14=38).

Tiistain vierasottelun jälkeen SaiPa pelaa seuraavat ottelunsa perjantaina vieraissa Pelicansia ja launtaina kotona TPS:ää vastaan.