12.11.2018 14:14
Tauko päättyy kuopiolaisten vierailuun
Kymmenen päivän mittainen maajoukkuetauko on ohi ja paluu arkeen tapahtuu tiistaina, kun KalPa saapuu Kisapuistoon SaiPan vieraaksi.
Kisapuistosta ainoastaan TPS on onnistunut viemään kaikki sarjapisteet mukanaan. Viikko sitten lauantaina SaiPan 70-vuotisjuhlaottelussa kaatui Helsingin IFK maalein 4-2, kun Santeri Virtanen, Cody Kunyk, Jonatan Tanus ja Brenden Kichton iskivät kiekon IFK:n maaliin.
Vaikka kotikentällä voittoja onkin tullut, niin viidestä viimeistä ottelustaan SaiPa on voittanut kaksi. Vieraskentällä meno on ollut nihkeää ja viimeinen voitto vieraissa onkin juuri tiistaista vastustajaa KalPaa vastaan kuukauden takaa. Tuolloin SaiPa haki kaksi pistettä Kuopiosta voittomaalikilpailun jälkeen 3-4 lukemin.
Topi Nättisen viiden ottelun pisteputki katkesi viime lauantaina, mutta 11 ottelua ilman pisteitä alkukaudesta pelannut Nättinen ehti viidessä ottelussa kerätä tehopisteet 0+7=7. Myös Jonatan Tanuksen viiden ottelun pisteputki katkesi aiemmin TPS:ää vastaan, mutta viime lauantaina ottelussa Tanus iski voittomaalin Markus Kojon hienosta syötöstä. Viimeiseen kuuteen otteluun Tanus on kerännyt tehopisteet 3+4=7.
Maalivahtiosastolla Frans Tuohimaa on ollut totutun vahva tolppien välissä. Kotiotteluissa Tuohimaa on torjunut seitsemässä ottelussa viisi voittoa torjuntaprosentilla 93,58%, mutta vieraissa vastustajien laukaukset ovat pysähtyneet vain 88,66% varmuudella.
Tiistainen vierailija KalPa on voittanut viimeisestä kymmenestä ottelustaan vain yhden, kun se kaatoi voittomaalikilpailussa JYPin 27. lokakuuta katkaisten tuolloin joukkueen kahdeksan ottelun tappioputken. Yhdeksästä tappiosta kaksi on tullut varsinaisen peliajan jälkeen, kun ylimääräisen pisteen siltä on vienyt SaiPa ja Vaasan Sport. Suorat tappiot se on kärsinyt Helsingin IFK:lle, HPK:lle, Kärpille, Jukureille, Ilvekselle, Pelicansille ja Porin Ässille.
Kuopiolaisten tehokkain pelaaja tällä kaudella on ollut puolustaja Otto Leskinen, joka on kerännyt 11 tehopistettä pelaamissaan 20:ssä ottelussa. Joukkueen toiseksi tehokkain puolustaja on ollut Lasse Lappalainen, joka on samaan ottelumäärään kerännyt tehot 3+6=9.
Joukkueen ykkösmaalivahdin tontin on tällä kaudella vallannut slovakialainen Denis Godla. Kauden alussa Godlan aisaparina toimi Niko Hovinen, mutta mies siirtyi lokakuun puolivälissä DEL-liigan Iserlohn Roostersiin. Godla on torjunut yhteensä 15:ssä ottelussa torjuntaprosentilla 89,23% ja hänen taakseen on tehty 2,96 maalia ottelua kohden.
Myös joukkueen puolustuspäässä tapahtui muutoksia, sillä kauden alkupuolella joukkueeseen liittynyt puolustaja Lauri Taipalus ei jatkanut koeajan jälkeen kuopiolaisten riveissä ja miehen tilalle KalPa hankki yhdysvaltalaisen Cade Fairchildin. Fairchild on toistaiseksi pelannut kaksi ottelua ilman tehopisteitä keräten kaksi rangaistusminuuttia.
Ottelu alkaa Kisapuistossa perinteisen arkiottelun tapaan kello 18:30.