Tappioputki poikki – SaiPalle voitto Turussa | SaiPa

Tappioputki poikki – SaiPalle voitto Turussa

SaiPa katkaisi pitkän tappioputkensa voittamalla vieraskentällä TPS:n maalein 3-4 (1-1,0-2,2-1). SaiPan maalintekijät olivat Valtteri Ojantakanen kahdesti sekä Joona Korhonen ja Ville Meskanen.


TPS aloitti ottelun salamamaalilla. Ensimmäistä erää oli ehditty pelata vain 20 sekuntia, kun Sebastian Ståhlberg vei TPS:n 1-0 johtoon. SaiPa vaihtoi TPS:n avausmaalin jälkeen maalivahtia ja maalilla aloittaneen Jere Huhtamaan tilalle tolppien väliin luisteli Niklas Kokko.

SaiPa tuli avauserän lopussa tasoihin ylivoimalla kultakypärä Ville Meskasen maalilla. Syöttäjinä maalissa olivat Antti Kalapudas ja Santeri Airola. Maali oli Meskaselle jo kauden yhdeksästoista.

Toisessa erässä SaiPa maalasi kahdesti. Ensin erän puolenvälin jälkeen Joona Korhonen vei keltamustat 1-2 johtoon, Atso Lehtisen ja Antti Kalaputaan esityöstä. Maali oli Korhoselle kauden avausmaali SaiPan paidassa ja samalla myös uran ensimmäinen liigamaali. Jatkoa seurasi, kun erää oli jäljellä vajaa kolme minuuttia Valtteri Ojantakanen laukoi tilanteeksi jo 1-3. Esityön Ojantakasen maaliin tekivät Santeri Airola ja Antti Kalapudas.

Kolmannessa erässä TPS tuli tasoihin Aarne Intosen ja Topias Haapasen maaleilla. Kavennus syntyi ylivoimalla ja tasoitus TPS:n pelatessa alivoimalla. Tasoitusmaali syntyi ajassa 54.08. SaiPa meni uudestaan johtoon vain 31 sekuntia Haapasen alivoimavaalista, kun Valtteri Ojantakanen tykitti ylivoimalla illan toisen osumansa. Syöttäjinä maalissa olivat Santeri Airola ja Valtteri Lipiäinen.

SaiPan tehomiehiä ottelussa olivat kaksi maalia tehnyt Valtteri Ojantakanen ja kolme syöttöpistettä keränneet Santeri Airola ja Antti Kalapudas. SaiPan maalille ottelun alussa vaihdettu Niklas Kokko torjui 29 kertaa. TPS:n maalilla pelanneelle Eetu Antilalla torjuntoja kertyi 17 kappaletta.

SaiPan vierasottelukiertue länsirannikolla jatkuu huomenna Raumalla Lukon vieraana.


lehdistötilaisuus

maalikooste