Tappara-koitos päättää syyskauden | SaiPa

Tappara-koitos päättää syyskauden

Ennen kuin joulupukki kolkuttelee ovella, on edessä yksi ottelu. SaiPa matkaa Tapparan vieraaksi Hakametsään.

Ennen kuin jouluruokia voidaan asetella ruokapöytään matkaa SaiPa Tapparan vieraaksi Hakametsään. Viimeisessä kotiottelussaan ennen pientä huilia tappion Ässille kokenut SaiPa lähtee illan kamppailuun sarjakolmosta vastaan kuitenkin voitto mielessä, sillä voitolla joukkueella olisi mahdollisuus lähteä tauolle kuuden parhaan joukossa.

Positiivista on sekin, että joukkueen sairastupa on tyhjentynyt täysin ja viimeisenä listaa miehittänyt Valtteri Virkkunenkin on palannut joukkueen valmennuksen käyttöön.

Vastustaja Tappara siis löytyy sarjataulukosta kolmannelta sijalta ja se lähtee kamppailuun hieman yllättävä 4-0 vierastappio Vaasan Sportille niskassaan. Kotiotteluissaan Tappara on kuitenkin ollut viime aikoina lähes voittamaton, sillä kahdeksasta edellisestä kotiottelustaan tamperelaiset ovat hävinneet vain yhden. Viimeisen kuukauden aikana kaikki pisteet Hakametsästä on onnistunut viemään vain Turun Palloseura, joka vei kolme viikkoa sitten pisteet 2-3 lukemin.

Edelliset kohtaamiset

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Syyskuun lopussa SaiPa nappasi 3-2 voiton Kisapuistossa Topi Nättisen iskettyä voittomaalin päätöserän alussa.

Tappara puolestaan oli Hakametsässä kuukautta myöhemmin maalivahti Niclas Westerholmin liigadebyytissä parempi 4-2 lukemin.

Tehokkaimmat pelaajat

Tehot 1+6 edelliseen viiteen otteluun iskenyt Topi Nättinen on noussut Liigan pistepörssissä jo 14:lle sijalle tehopistein 6+18=24. Nättisen takana joukkueen sisäisessä pistepörssissä on tasaista, sillä Elmeri Kaksonen, Cody Kunyk ja Lasse Lappalainen kamppailevat pisteen sisällä toisistaan kakkospaikasta.

Tapparan tehokkain puolivälissä kautta on Kristian Kuusela. Nättisen tavoin Kuusela on karannut pienelle karkumatkalle, sillä Jukka Peltola, Jere Karjalainen ja Otto Rauhala ovat pisteissä reilusti Kuuselaa perässä.

Maalivahdit

Jussi Markkasen palattua pelaavaan kokoonpanoon kolmisen viikkoa sitten, ovat joukkueen maalivahdit pelanneet otteluita pääsääntöisesti vuorotahdilla. Seitsemässä ottelussa kiekkoja pysäyttänyt Markkanen on torjunut 86,59% varmuudella, kun taas edellisen ottelun sairastumisen vuoksi väliin jättänyt Frans Tuohimaa on torjunut kiekot 92,33% varmuudella.

Tapparan ykkösvahti on kauden tähän saakka ollut Dominik Hrachovina. Tsekkiläinen on pelannut kauden puoleenväliin mennessä 26:ssa ottelussa ja pysäyttänyt kiekot 92,72% varmuudella. Joukkueen toinen maalivahti Christian Heljanko avasi kautensa nollapelillä Pelicansia vastaan, mutta joutui edellisessä ottelussa Sportia vastaan antautumaan neljästi. Heljangon torjuntaprosentti seitsemässä ottelussa on 93,55%.

Erikoistilannepelaaminen

SaiPan ylivoima on parantunut alkukauden yskähtelyn jälkeen. 126 kertaa ylivoimalla ollut SaiPa on tehnyt noin joka kuudennesta ylivoimastaan maalin. Ylivoimaprosentiksi tulee 13,49%. Huomattavaa on, että SaiPan ylivoima on toiminut vierasotteluissa huomattavasti paremmin, sillä vieraalla maaperällä ylivoimaprosentti on ollut 18,64%. Vieraskentällä SaiPa onkin liigan seitsemänneksi tehokkain joukkue ylivoimalla.

Tapparan ylivoimapelaaminen on liigan viidenneksi parasta. 106 kertaa ylivoimalle päässeet tamperelaiset ovat onnistuneet maalin teossa 23 kertaa. Joukkueen ylivoimaprosentti on 21,70%.

Alivoimalla SaiPa on Liigan 11:ksi tehokkain. Enää joukkue ei ole eniten alivoimaa pelannut joukkue, mutta alivoimat on selvitetty 78,57% tehokkuudella.

Tapparan alivoima on puolestaan kuudenneksi tehokkainta. 106 kertaa alivoimaa pelanneet tamperelaiset ovat selvittäneet alivoimansa 83,96% tehokkuudella.