Tamminen ja A-nuoret valmiina kotiturnaukseen - millaiset ovat pelipäivän rutiinit? | SaiPa

Tamminen ja A-nuoret valmiina kotiturnaukseen - millaiset ovat pelipäivän rutiinit?

A-nuoret pelaavat tulevana viikonloppuna Nuorten SM-liigan kotiturnauksessa Kisapuistossa. Maalivahti Kristian Tamminen piipahti torstaina SaiPa.fi:n haastattelussa.

SaiPa valmistautuu parhaillaan viikonloppuna koittavaan kotiturnaukseen. Joukkueella on ohjelmassa kolmen päivän sisään kolme ottelua, ja isäntäseura metsästää tärkeitä sarjapisteitä jatkosarjataistelua ajatellen. Tammisen mukaan SaiPalla on kova luotto omaan tekemiseensä, mutta jalat pysyvät tukevasti maanpinnalla.

- Tunnelmat ovat turnauksen alla odottavat. Minulle edessä on ensimmäinen turnauspeliviikonloppu ja hauskaa pelata se kotona. Toivottavasti saamme Kisapuiston pimeisiin iltoihin vähän tunnelmaa, täältä löytyy paljon joukkueita.

- Mukavaa, että matkustamiset ovat nyt tältä vuodelta ohi, seuraavan kerran istahdamme linja-autoon vasta tammikuussa. Samme keskittyä otteluihin, eikä meidän tarvitse keskittyä matkustamiseen, uskon tämän olevan meille etu, Tamminen tiivistää.

A-nuoret taistelevat vielä paikasta ylempään jatkosarjaan. Tilanne ei kuitenkaan ole joukkueen omissa käsissä, vaan se tarvitsee apua muilta joukkueilta, jotta edellä olevat pelaisivat ristiin.

- Jatkopaikka on meidän omissa käsissä. Olemme asennoituneet niin, että pelaamme omilla vahvuuksilla ja jätämme kaikkemme kentälle joka ikisessä ottelussa. Katsomme turnauksen jälkeen taulukosta, millä sijoituksella olemme ja mihin työmme on riittänyt. Usko omaan tekemiseen ja pärjäämiseen meillä on.

- Olemme keskustelleet joukkueen sisällää tilanteestamme. KooKoo-vierasottelun voitto oli meille todella tärkeä. Ottelun jälkeen huomasi joukkueesta helpottuneisuuden tunteen, kun kaikki huokaisivat. Tuollainen päälle kuukauden mittainen tappiosarja alkoi rasittamaan henkisesti meitä kaikkia, Tamminen kertoo.

Vaikka A-nuorten tulossarake näyttikin pitkään punaista, täytyy tulosten taakse osata myös katsoa. Sarjaan mahtui muutamia varsinaisen peliajan jälkeisiä tappioita, joista joukkueen käteen jäi yksi sarjapiste.

- Pystyimme kuitenkin kairaamaan tuona ajanjaksona pisteitä. Ottelut olivat pitkälti tasaisia, muutaman maalin otteluita ja kovia vääntöjä. Lopputulokset olisivat voineet lopulta kääntyä kuinka vain. Onneksi saimme Kouvolassa putken katki, Tamminen tuumaa.

Pelipäivä käynnistyy aamutreeneillä ja jatkuu rutiinien kautta aina ottelun päättymiseen asti

Jokaisella urheilijalla on omanlaisensa rutiinit ennen suorituksen alkua. Tamminen valoitti toimittajalle omia rutiinejaan, johon kuuluu syömisten ja harjoitusten lisäksi myös musiikkia.

- Päivä alkaa tietysti ennen aamutreeniä heräämisellä. Ravintovalmentajan antamilla ohjeilla päivä lähtee liikkeelle. Kuuntelen aamutreeneihin ajaessa aikalailla rentoa musiikkia. Hallille saavuttua alkaa noin 45 minuutin aamujääsessio, joka luo päivään hyvän fiiliksen ja tuntuma jäähän on yllä, Tamminen kertoo.

- Aamujäiden jälkeen on vuorossa venyttelyt ja pelivarusteiden kunnon tarkastus. Puolilta päivin suuntaan Sputnik -ravintolaan herkulliselle lounaalle. Lounaan jälkeen suuntaan kotiin, jossa katson televisioita ja jossain kohtaa otan vielä päiväunet. Päiväunien tulee olla noin puoli tuntia, jotta pysyy loppupääivän skarppina.

Päiväunien jälkeen käynnistyy pelipäivän toinen osa, jolloin keskittyminen kohti päätapahtumaa kiristyy jatkuvasti. Tamminen syö vielä kertaalleen kotona ennen hallille lähtöä ja kuuntelee tunnelmaa nostavaa musiikkia.

- Pelipäivisin tulee kuunneltua monen genren musiikkia. Rock on päälinja ennen ottelua. Pelipäivisin valmistautumiseeni kuuluu myös Sami Hedbergin ja Niko Kivelän Stand up -klippejä. Pelipäivänäkin saa nauraa, ettei keskittyminen mene yli!

- Ilves -aikana kuuntelin aina tiettyä soittolistaa. Tänne tultuani olen päässyt tuosta tavasta eroon. Ennen tiesi aina, oliko myöhässä tai ajoissa, kun kappaleet vaihtuivat tiettyä kohtaa tietä, Tamminen naurahtaa.

A-nuorilla on ohjelmassa ennen ottelua palaveri, jossa joukkue ja kentälliset käyvät läpi edessä olevaa koitosta. Palaverin jälkeen Tamminen tarkistaa varusteidensa kunnon vielä kertaalleen ja suuntaa hallin käytäville lämmittelemään.

- Teen vielä urheilujuomat kuntoon ennen peliä. Ottelupalaverin jälkeen teen muutaman mielikuva- ja rentoutumisharjoituksen. Käytössäni oleva sykemittari osoittaa, että leposykkeeni laskee tuolloin kohtuu alhaalle, eli kuuteenkymmeneen, Tamminen toteaa.

- Keskittymisharjoituksen teen aina samalla puolella katsomoa. Hallin juoksen nykyisin ulkona ympäri viiden minuutin aikana, jonka jälkeen siirryn potkimaan jätkien kanssa futista. Tuon jälkeen vielä jongleeraan kolmella tennispallolla, joka luo käsi-silmäkoordinaatiota. Kopissa venyttelen vielä kehon lävite.

Tarkkasilmäisimmät Kisapuiston yleisön katsojat ovat saattaneet noteerata erään mielenkiintoisen tavan ennen jokaisen varsinaisen peliajan erän alkua.

- Avauserässä lyön kerran pleksiin, toisen erän alkaessa kahdesti ja päätöserän alkaessa lyön mailalla kahdesti kaukalon pleksiin. Tästä on muodostunut minulle rutiinin, joka luo sellaisen fiiliksen. Rutiinien idea ei ole asioiden toistossa, vaan niiden täytyy luoda jonkinlaista tunnetta itselle.


Päivitys 20:30: SaiPa-HIFK -ottelun alkamisajassa virhe, ottelu alkaa klo 17.30, ei 17.00!

A-nuorten ottelut tulevana viikonloppuna

pe 24.11. klo 17.30: SaiPa-HIFK

la 25.11. klo 18.00: SaiPa-TUTO

su 26.11. klo 18.00: SaiPa-Jokerit