18.11.2023 21:10
SaiPan otteluviikko päättyi tappioon Tampereella
Hyvällä taisteluilmeellä liikkeellä ollut SaiPa päätti kovan kolmen ottelun viikon tappioon Tampereen Nokia Arenalla. Sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva Ilves vei voiton lukemin 5-2 (0-1, 3-1,2-1). Ottelun hahmo oli puhtaan hattutempun eli kolme perättäistä maalia toisessa erässä viimeistellyt Ilveksen Jani Nyman. SaiPan maalintekijät ottelussa olivat Janne Naukkarinen ja Miska Siikonen.
SaiPa sai otteluun hyvän alun, kun tänäänkin ottelun avausmaalista vastannut Janne Naukkarinen vei keltamustat 0-1 johtoon jo ajassa 1.13. Maali oli Naukkariselle kauden neljäs ja se syntyi siirretyn rangaistuksen aikana. Syöttäjinä maalissa olivat Antoine Morand ja Hugo Rikkilä.
Ilves pääsi ensimmäisessä erässä pelaamaan ylivoimalla kolme kertaa, mutta SaiPa taisteli, alivoimapelaaminen toimi ja joukkue kesti maalivahti Henri Kiviahon johdolla, eikä tasoitusmaalia syntynyt.
Toisessa erässä nähtiin nuoren Ilves hyökkääjän Jani Nymanin puhdas hattutemppu. Nyman toi Ilveksen ensi tasoihin, ja vei joukkueensa lopulta kahden maalin johtoon. Ilveksen tehdessä ylivoimalla kolmannen maalin, näytti siltä että kotijoukkue oli jo karkaamassa. SaiPa tuli kuitenkin heti seuraavassa vaihdossa jälleen maalin päähän kapteeni Miska Siikosen viimeistellessä Otto Kivenmäen ja illan toisen syöttöpisteensä merkkauttaneen Hugo Rikkilän syötöistä 3-2 lukemat. Maali oli Siikoselle kauden kolmas.
Kolmannessa erässä Valtteri Lipiäinen sai 5+20 minuutin rangaistuksen poikittaisesta mailasta, kun ottelua oli jäljellä reilut yksitoista minuuttia. Rangaistusta edelsi videotarkistus tilanteesta, jossa Ilveksen hyökkääjä Petr Kodytek törmäsi päädyssä laitaan. Viiden minuutin rangaistuksen aikana Ilves onnistui maalinteossa kerran. Kotijoukkueen 4-2 johtolukemat laukoi Oula Palve hieman ennen erän puoltaväliä.
Ottelun lopussa SaiPa haki kavennusta kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia, mutta kavennusyritys päättyi Ilveksen puolustajan Dominik Masinin tyhjiin tekemään 5-2 maaliin.
SaiPan maalilla Henri Kiviaho torjui 19 kertaa. Ilveksen maalilla pelanneelle Jakub Malekille torjuntoja kertyi 26 kappaletta.
SaiPa jatkoi Tampereella perjantaisen HIFK pelin ilmeellä ja haastoi sarjan kärkiryhmiin kuuluvan Ilveksen, mutta pisteisiin asti se ei tänään riittänyt. Ilves oli terävämpi ja ansaitsi voittonsa.
SaiPa pelaa seuraavan kerran perjantaina 24.11. Raumalla Lukkoa vastaan. Seuraavan kotiottelun vuoro on tiistaina 28.11., kun Lahden Pelicans saapuu Kisapuistoon.