SaiPan Liigakausi käynnistyy Kuopiossa KalPan vieraana | SaiPa

SaiPan Liigakausi käynnistyy Kuopiossa KalPan vieraana

Kauan odotettu Liiga-avaus kauden 2022-2023 osalta tapahtuu keskiviikkona vieraskentällä, kun SaiPa matkustaa Kuopioon KalPan vieraaksi.


SaiPa ja KalPa kohtasivat toisensa Kuopiossa viime viikon torstaina, ottelu oli molemmille viimeinen harjoitusottelu ennen sarja-avausta. SaiPa oli ottelussa parempi ja otti niukan voiton maalein 1-2. Lappeenrannassa elokuun lopussa pelattu joukkueiden keskinäinen kohtaaminen päättyi puolestaan samoin 1-2 lukemin KalPan voittoon.

SaiPa pelasi harjoitusottelukaudella yhdeksän ottelua. Saldona neljä voittoa, yksi tasapeli ja neljä tappiota. Otteluista kolme pelattiin Rauman Pitsiturnauksessa, jossa joukkue otti ensin 3-2 voton Sportista, sen jälkeen pelattiin 0-0 tasapeli TPS:aa vastaan ja kolmannessa ottelussa tuloksena oli tappio voittolaukauksilla Ässille 1-2.

Rauman turnauksen jälkeen SaiPa hävisi Imatran Bauer Games otteluissa JYP:lle 4-6 ja HIFK:lle 0-4. Voitto tuli isäntäjoukkue Ketterästä maalein 2-3. Kahden KalPaa vastaan pelatun ottelun lisäksi SaiPa pelasi Ruotsissa VIK Västerås IK:ta vastaan ja otti voiton maalein 2-3.

SaiPan parhaat pistemiehet harjoitusotteluissa olivat Kristian Pospisil 4+4=8, Kevin Fitzgerald 3+1=4, Nicolas Werbik 1+3=4, Jarno Koskiranta 1+3=4 ja Veikko Loimaranta 2+1=3. Puolustajista paras pistemies oli Kalle Maalahti 0+3=3.

SaiPan joukkueessa uusina pelaajina kaudella 2022-2023 nähdään hyökkääjät Jaedon Descheneau (TPS), Kevin Fitzgerald (South Carolina Stingrays/ECHL), Ville Meskanen (KooKoo), Antoine Morand (San Jose Barracuda/AHL), Gustav Olhaver (Kristianstad IK/Allsvenskan), Kristian Pospisil (HC Davos/SUI), Rasmus Ruusunen (HIFK U20) ja Nicolas Werbik (JoKP).

Puolustuksessa uusia ovat Seamus Donohue (South Carolina Stingrays/ECHL), Aaron Irving (HC Litvinov/CZE), ja Greg Moro (Stockton Heat/AHL). Maalivahtiosastolla uusi kasvo on puolestaan Jere Huhtamaa (TUTO Hockey).

Liigan käynnistyessä SaiPalta sivussa ovat Jaedon Descheneau, jonka tilannetta tarkkaillaan päivä kerrallaan, sekä Nuutti Viitasalo, jonka odotetaan kuntoutuvan tämän vuoden puolella.

SaiPaa kauden avausottelussa isännöivä KalPa pelasi harjoitusottelukaudella seitsemän ottelua, joista se voitti viisi ja hävisi kaksi. Kuopiolaiset voittivat Ilveksen, HIFK:n, SaiPan, KooKoon ja JYP:n. Tappiot tulivat Kärpille ja SaiPalle.

Uusia pelaajia KalPan hyökkäyksessä ovat kanadalainen Mark Simpson (Stockton Heat/AHL) ja ruotsalainen Max Görtz (Scwenninger Wild Wings). Puolustuksessa uusia pelaajia ovat kanadalainen Colby Sissons (Vita Hästen) ja ruotsalainen Anton Karlsson (Vienna Capitals). Uudeksi maalivahdiksi KalPa on kiinnittänyt tsekki Matej Machovskyn (HC Sparta Praha).

Harjoitusotteluissa KalPan pisteykkönen oli puolustaja Colby Sissons pistein 3+2=5. Hänen jälkeensä joukkueen sisäisessä pistepörssissä olivat ex-SaiPalaiset hyökkääjä Jaakko Rissanen 1+2=3 ja puolustaja Lasse Lappalainen 1+2=3.

Keskiviikon Kuopion vierailun jälkeen SaiPalla on viikonvaihteessa ohjelmassa kauden ensimmäinen Kaakon Derby KooKoota vastaan. Perjantaina pelataan Kouvolassa ja lauantaina on kotiavauksen vuoro, kun KooKoo saapuu puolestaan Kisapuistoon.