SaiPan ja Ketterän välillä valmentaja- ja pelaajasopimus | SaiPa

SaiPan ja Ketterän välillä valmentaja- ja pelaajasopimus

Jouko Viljakainen siirtyy Ketterään apuvalmentajaksi. Ketterään tulevaksi kaudeksi siirtyvä Samuli Tanhua on sopinut SaiPan kanssa optiosta kaudelle 2018-2019

Ketterä vahvistaa puolustustaan viime kaudella Kajaanin Hokissa pelanneella puolustaja Samuli Tanhualla.
Oulunsalosta kotoisin oleva Tanhua, 21, (190/86) on pelannut junioriuransa Oulun Kärpissä. Hän toimi Kärppien A-nuorten kapteenina kaudella 2015-2016.


Tanhua keräsi viime kaudella Mestiksessä 43 ottelussa tehopisteet 1+7=8 ja kahdeksassa karsintasarjan ottelussa kaksi syöttöpistettä. Hän pelasi viime kaudella myös kaksi liigaottelua Kärppien paidassa.
-Tanhua on kova ja fyysinen peruspuolustaja, joka tuo kokoa meidän puolustukseen. Hänen vahvuutensa ovat kamppailupelaamisessa maalinedustalla ja kulmissa, kommentoi Ketterän urheilutoimenjohtaja Turkka Partanen

Tanhuan sopimus Ketterän kanssa kattaa kauden 2017-2018. Samalla Tanhua ja Liiga-SaiPa ovat solmineet option kaudesta 2018-2019.


Ketterä vahvistaa myös valmennustiimiään, kun viime kaudella Liigassa SaiPan apuvalmentajana toiminut Jouko Viljakainen liittyy Ketterän valmennustiimiin apuvalmentajaksi.
Viljakainen on tuttu mies Imatralla. Hän on pelaajaurallaan edustanut Ketterää ja toiminut myös seurassa päävalmentajana.


Päävalmentaja Maso Lehtosen valmennustiimiin tulevalla kaudella kuuluvat valmentajat Jouko Viljakainen ja Pauli Levokari. Maalivahtivalmentajana toimii Petteri Koskinen ja fysiikkavalmennuksesta vastaa Sakari Pusenius.
SaiPan toimitusjohtaja Marko Ekin mukaan Ketterän nousu Mestikseen avaa yhteistyömahdollisuuksia huomattavasti entistä laajemmin. Varsinaisen seurojen välisen yhteistyösopimuksen yksityiskohtia hiotaan vielä.