SaiPalla tappio Mikkelissä – Jukurit vei pisteet tiukassa liigakamppailussa | SaiPa

SaiPalle tappio Mikkelissä – Jukurit vei pisteet tiukassa liigakamppailussa

SaiPalle vaikeaksi vastustajaksi viime kausien aikana osoittautunut Mikkelin Jukurit vei voiton myös joukkueiden kauden kolmannessa kohtaamisessa. Kotijoukkue Jukurien voittolukemat Mikkelin illassa olivat 4-2 (0-0,1-1,3-1). SaiPan maaleista vastasivat Aaron Irving ja Valtteri Ojantakanen.


Mikkelissä nähtiin tiukka liigakamppailu, SaiPa oli liikkeellä hyvällä peli-ilmeellä ja pystyi vastaamaan isäntäjpukkue Jukurien aktiiviseen pelaamiseen. Jukurit kamppaili ja paineisti läpi ottelun vahvasti. Tunnettakin illan ottelussa oli mukana, erityisesti avauserässä.

Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton. Erän tilastomerkinnät tulivat kahden minuutin rangaistuksista, joita tuomittiin yhteensä viisi kappaletta. Jukureille kaksi ja SaiPalle kolme. Kaikki SaiPan rangaistukset istui puolustaja Aaron Irving.

Ottelun avausmaali nähtiin toisessa erässä, kun Daniel Mäkiaho vei Jukurit 1-0 johtoon peliajassa 27.16. Jukurien maali syntyi nopeasta vastahyökkäyksestä komean syöttöketjun päätteeksi. SaiPa tasoitti pelin lukemiin 1-1 vajaa kaksi minuuttia ennen toisen erän loppua Aaron Irvingin maalilla nopean hyökkäyksen päätteeksi. Tilanteen rakensivat omalta puolustusalueelta hyöykkäyksen käynnistänyt Antti Kalapudas sekä vahvasti hyökkäykseen noussut ja syötön Irvingille tarjoillut kultakypärä Ville Meskanen.

Jukurit siirtyi 2-1 johtoon, puolustaja Niklas Peltomäen laukoessa kiekon viivasta ohi Niclas Westerholmin, kun kolmatta erää oli pelattu tasan minuutti. Mikkeliläisten johto kesti reilun viiden minuutin ajan. SaiPa tuli ottelussa jälleen tasoihin, kun Valtteri Ojantakanen laukoi Joonas Odenin tarjoilusta tilanteeksi 2-2. Toisena syöttäjänä maalissa oli Jarno Koskiranta.

SaiPan toiveet pistelisäyksestä kärsivät kuitenkin kolauksen, kun ottelua oli pelaamatta viisi minuuttia. Niklas Peltomäki laukoi jälleen viivasta, ja Jesper Piitulainen pääsi ohjaamaan Jukurien 3-2 osuman. SaiPa haki ottelun lopussa vielä tasoitusta ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla, mutta yritys päättyi Jukurien Patrik Puistolan tyhjiin tekemään 4-2 maalin yksitoista sekuntia ennen päätössummeria.

Illan hahmo Mikkelissä oli SaiPan paidasta vielä viime kaudelta tuttu puolustaja Niklas Peltomäki, joka keräsi ottelussa tehopisteet 1+2.

SaiPan maalilla Niclas Westerholm torjui 19 kertaa, Jukurien maalilla Frans Tuohimaalle torjuntoja kertyi 17 kappaletta.

SaiPa pelaa seuraavan kerran perjantaina, kun vieraaksi vuoden 2022 viimeiseen kotiotteluun Kisapuistoon saapuu Tampereen Tappara.


lehdistötilaisuus

maalikooste