SaiPalla ohjelmassa länsirannikon vieraskiertue | SaiPa

SaiPalla ohjelmassa länsirannikon vieraskiertue

SaiPalla on viikonvaihteessa ohjelmassa kaksi vierasottelua. Perjantaina pelataan Turussa TPS:ää vastaan ja lauantaina kohdataan Lukko Raumalla.


SaiPan vuoden ensimmäinen otteluviikko alkoi kotiottelulla HPK:ta vastaan keskiviikkona. Runsasmaalinen kamppailu Kisapuistossa päättyi vierailija HPK:n 3-6 voittoon.

Ennen viikonvaihteen liigakamppailuja SaiPa on sarjataulukossa kolmantenatoista. Pelattuja otteluja on 36 ja niistä koossa 36 pistettä. Viidestä viimeisestä ottelustaan SaiPa on voittanut kaksi ja hävinnyt kolme. Yksi tappioista on tullut voittomaalikilpailun jälkeen.

Parhaan pistemiehen kultainen kypärä on Ville Petmanilla tehoin 11+14=25. Petman on Liigan pistepörssissä yhdeksäntenä. Sisäisessä pistepörssissä Petmania seuraavat Nick Halloran (6+10), Kalle Maalahti (6+8), Nuutti Viitasalo (5+9), Valtteri Lipiäinen (7+6) ja David McIntyre (4+9).

TPS

Perjantain vastustaja TPS on sarjassa seitsemäntenä. TPS on pelannut 33 ottelua ja kerännyt niistä 55 pistettä. Sarjan kärkipaikoilla pitkään ollut TPS on tällä hetkellä seitsemän ottelun tappioputkessa. Joukkue pelasi viimeksi 30.12., jolloin se kärsi kotonaan tappion Porin Ässillä lukemin 2-3 voittolmaalikilpailun jälkeen.

TPS:n kultainen kypärä on Juuso Pärssisellä tehoin 7+14=21. Joukkueen pörssikärjessä ovat hänen jälkeensä Markus Nurmi (13+7), Mitch Hults (7+7), Mikael Pyyhtiä (5+8), Jack Rodewald (7+5), Filip Sandberg (4+8) ja Elmeri Eronen (1+11).

SaiPa ja TPS ovat tällä kaudella kohdanneet kaksi kertaa. Kerran on pelattu Turussa ja kerran Lappeenrannassa. Molemmat joukkueet ovat voittaneet kotiottelunsa lukemin 3-1.

Lukko

SaiPaa lauantaina Raumalla isännöivä Lukko on sarjataulukossa sijalla kymmenen. Pisteitä Lukolla on 32 ottelun jälkeen koossa 48. Marko Virtasen valmentama Lukko on kuuden ottelun voittoputkessa. Edellisen kerran Lukko pelasi 30.12. kotonaan Tampereen Ilvestä vastaan. Ottelu päättyi Lukolle lukemin 4-3 voittomaalikilpailun jälkeen.

Lukon sisäisen pistepörssin kärjessä on puolustaja Vili Saarijärvi tehopistein 8+15=23. Kultakypärää seuraavat Scot Pooley (9+13), Anrei Hakulinen (7+14), Arttu Ilomäki (8+12) ja Linus Nyman (8+10).

SaiPa ja Lukko ovat tällä kaudella kohdanneet kaksi kertaa. Kerran on pelattu Raumalla ja kerran Lappeenrannassa. Molemmat ottelut ovat päättyneet vierasvoittoon. Lukko otti voiton Kisapuistossa maalein 2-5, SaiPa oli puolestaan parempi maalein 2-4 Raumalla pelatussa ottelussa.

Molempien viikonvaihteen ottelujen kohdalla on poikkeuksellinen alkamisaika. Perjantaina Turussa pelataan klo 16 ja lauantaina Raumalla klo 15.

Viikonvaihteen vierasotteluiden jälkeen SaiPan ohjelmaa jatkuu torstaina 13.1. kotiottelulla Tampereen Tapparaa vastaan.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 31 13 16 188 120 9 115 1,92
2. Jukurit 60 31 12 17 166 138 8 113 1,88
3. Ilves 60 28 17 15 191 168 10 111 1,85
4. TPS 60 29 9 22 151 137 6 102 1,70
5. HIFK 59 27 13 19 174 146 5 99 1,68
6. Kärpät 60 24 16 20 171 141 7 95 1,58
7. HPK 60 24 14 22 147 135 9 95 1,58
8. KooKoo 60 25 14 21 148 141 5 94 1,57
9. Pelicans 60 25 14 21 142 142 4 93 1,55
10. Lukko 58 24 12 22 169 151 5 89 1,53
11. KalPa 60 19 22 19 167 159 9 88 1,47
12. Sport 59 18 15 26 120 155 8 77 1,31
13. JYP 60 14 12 34 139 221 8 62 1,03
14. SaiPa 60 15 10 35 128 193 3 58 0,97
15. Ässät 60 11 13 36 127 181 7 53 0,88