SaiPa teki täyskäännöksen ja nujersi TPS:n | SaiPa

SaiPa teki täyskäännöksen ja nujersi TPS:n

Turun Palloseura ei pystynyt pitämään kiinni 0–2-vierasjohdostaan lauantaina Lappeenrannassa. David McIntyre johti isäntien kolmannen erän rynnistystä kahdella maalilla, kun SaiPa korjasi täyden kolmen pisteen potin lähes täyden Kisapuiston edessä.

TPS ei ollut ensimmäistä kertaa SaiPan kanssa liemessä ottelun päätöserässä, onnistuihan SaiPa viime kaudella iskemään kerran jopa seitsemän maalia TPS-verkkoon ottelun viimeisen 20-minuuttisen aikana. Tällä kertaa isäntien sytyttäjänä toimi David McIntyre, jonka komea yksilösuoritus laukaisi keltapaitojen kaksi erää kestäneen kipsin päätöserän avausminuutilla.

– Jääkiekko on siitä ihmeellinen peli, että yksi maali voi vapauttaa hirveästi energiaa. Macin yksilösuoritus erän alkuun oli meille tärkeä juttu, josta saimme virtaa, SaiPan päävalmentaja Pekka Tirkkonen kommentoi.

SaiPa tehtaili päätöserässä vielä neljä täysosumaa. Tasoituksen ampui Sami Venäläisen voittamasta aloituksesta Vojtech Polak, joka on tehnyt kahdessa SaiPa-paidassa pelaamassaan ottelussa kolme maalia. TPS reagoi SaiPan tyrmäävään päätöserän alkuun ottamalla aikalisän tilanteessa 2–2. Herättely ei kuitenkaan enää auttanut TPS:ää.

– Jokainen äijä nosti tasoaan. Huomasimme, että pystymme liikkumaan ja haastamaan Tepsiä paremmin, Tirkkonen jatkoi.

TPS:n ongelmat kasautuivat entisestään, kun Patrik Virta sai 2+2 minuuttia korkeasta mailasta. Ylivoima ehti vanheta 27 sekuntia, kun McIntyre mälläsi kiekon ranteella TPS-maalin ylänurkkaan. Lopullinen ratkaisu saatiin, kun Tomi Leivo kiersi TPS-maalin ja tarjoili Mikael Kuroselle avopaikan takakulmalle. Ville Koho iski vielä 5–2-maalin tyhjiin.

Vierasjoukkueelle tappio sarjavitosen ja sarjakutosen välisessä taistossa oli katkera - etenkin, koska kaksi erää peli meni täysin Palloseuran suunnitelman mukaan.

– SaiPa nosti pari pykälää tempoa ja taistelutahtoa, siinä jäimme jalkoihin. Tuli aikamoiset virheet aloituksia myöten ja verkko heilui, turkulaisten luotsi Ari-Pekka Selin tuskaili.

Turkulaiset olivat kahden erän jälkeen tiukasti kiinni pisteissä Henrik Tallinderin ja Jussi Makkosen maaleilla. TPS oli myös pelillisesti hitusen kotijoukkuetta edellä 40 ensimmäisen peliminuutin aikana.

– Olimme kaksi erää aika sillassa. Tepsi oli vahvempi kamppailupelaamisessa ja vyörytti meidän päädyssä pitkiä hyökkäyksiä. Meillä kului energiaa puolustamiseen, eikä saatu miehiä kiinni, summasi Pekka Tirkkonen.

Ari-Pekka Selin oli puolestaan niin vakuuttunut entisen seuransa pelaamisesta, että yritti jo sälyttää mestarisuosikin paineita SaiPan hartioille.

– Meille nämä ovat kovia opin paikkoja, kun tänäänkin oli seitsemän A-junioria kokoonpanossa. Tänään kävi näin, mutta jos jotain johtopäätöksiä pitäisi tehdä, niin SaiPa on tuolla joukkueella yksi mestarisuosikeista, Selin totesi.

SaiPa jatkaa Liigassa viidentenä, mutta nousi lauantaina jo kahden pisteen päähän neljättä sijaa pitävästä Tapparasta. SaiPa pelaa seuraavaksi tiistaina Kisapuistossa KalPaa vastaan.