SaiPa kohtaa kovia kokeneen Ilveksen | SaiPa

SaiPa kohtaa kovia kokeneen Ilveksen

Kovakuntoinen SaiPa yrittää kasvattaa kolmen ottelun voittoputkeaan, kun lappeenrantalaiset matkaavat vuoden ensimmäiseen otteluunsa Tampereelle Ilveksen vieraaksi.

Kolmen vierasottelun viikko huipentuu sunnuntaina Mansessa. Alkuviikko oli SaiPalta sekä tuloksellisesti että peliesityksellisesti onnistunut, kun sekä Lukko että Ässät taipuivat länsirannikolla selvin numeroin. Joululepo teki SaiPalle ihmeitä, sillä kolmessa edellisottelussa vastustajan verkko on heilunut kaikkiaan 13 kertaa hyvän maalivahti- ja puolustuspelin ohella.

Ilveksen ja SaiPan kuntokäyrät osoittavat täysin eri suuntiin. Ilves on voittanut viimeisestä kymmenestä pelistään vain kaksi, ja saalistanut niissä yhteensä kuusi pistettä. SaiPa on sen sijaan erinomaisessa vireessä voitettuaan kolme peliä putkeen. SaiPa on myös koko Liigan kuntopuntarin kärkipäässä napsittuaan kymmenestä viime pelistä 20 pistettä.

SaiPa ei ole vierastellut isäntiä kauden kahdella aiemmalla Hakametsän vierailullaan, sillä sekä Ilves että Tappara ovat kaatuneet kotiluolassaan kertaalleen. Ilves ja SaiPa ovat kohdanneet kahdesti aiemmin kuluvan kauden aikana. Molemmat keskinäiset ottelut ovat olleet huipputasaisia SaiPan voittaessa sekä vieraissa että kotona lukemin 3–2.

Vaikka lähes kaikki indikaattorit puhuvat SaiPan voittokulun jatkumisen puolesta sunnuntain ottelun alla, tiedetään Ilves varsinkin kotonaan hankalaksi vastustajaksi. Tämän ovat saaneet kokea joulun aikoihin kärkijoukkueista niin HIFK kuin Kärpät. HIFK:lta Ilves nappasi jopa täydet pisteet, kun taas Kärppiä vastaan Ilveksen oli tyydyttävä rankkarihäviöön.

Ilveksen akilleen kantapää on jo pidemmän aikaa ollut maalien viimeistely. Alkusyksyn hurmostilassa iloisella hyökkäyspelaamisella säväyttänyt tamperelaisjoukkue on kärsinyt kohtuuttomasta määrästäloukkaantumia, jotka eivät ole voineet olla näkymättä joukkueen suorituksissa. Varsinkin kapteeni Sami Sandellin poissaolo on jättänyt ison loven hyökkäyskalustoon.

Tupsukorvien tehokkain pelaaja tällä kaudella on ollut monien yllätykseksi saipalaisittain tuttu mies Markku Flinck, joka kantaa joukkueensa kultakypärää iskettyään 28 ottelussa tehot 9+9=18. Flinckin jälkeen parhaat pistemiehet ovat Joonas Vihko (7+10=17) ja Aleksi Mustonen (6+8=14). Pisteahnein puolustaja on ollut 4+6=10 pistettä kasaan saanut Marcus Fagerudd.

SaiPan hyökkäysketjut ovat asettuneet uomiinsa alkukauden hakemisen jälkeen. Viime aikoina tulosta on tehnyt etenkin David McIntyren johtama ykköskentällinen, jonka laidoilla Chad Rau ja Tommi Jokinen ovat ahnehtineet maaleja tasaisen tappavaan tahtiin. Kultaista kypärää kantaa Liigan pistepörssin neloseksi jo itsensä hilannut McIntyre pistein 6+23=29.

Voitto sunnuntaina nostaisi SaiPan sarjataulukossa jo kolmossijalle Kärppien ja HIFK:n kantaan. Tasapistein kolmantena majailevalla JYP:llä kuten myös tasapisteissä viidettä sijaa hallussaan pitävällä Tapparalla on sunnuntaina välipäivä. Sunnuntain jälkeen SaiPan seuraava peli on vasta ensi perjantaina kotona tämän hetken kärkijoukkuetta Kärppiä vastaan.