SaiPa hakee Hippokselta ensimmäistä pudotuspelivoittoa | SaiPa

SaiPa hakee Hippokselta ensimmäistä pudotuspelivoittoa

Kahdessa ensimmäisessä playoff-kohtaamisessa JYP on määrännyt tahdin. SaiPa yrittää oikaista kurssiaan tiistaina, kun joukkueet iskevät yhteen Hippoksella.

JYP - SaiPa -puolivälieräsarja on edennyt kolmanteen otteluunsa. JYP siirtyi ottelusarjassa lauantaina 2–0-johtoon voitettuaan Kisapuistossa käydyn toisen osaottelun 4–2. Hippoksella pelattu avausottelu päättyi sekin JYP-voittoon 4–1. Tiistaina SaiPalla onkin edessään tähän astisen kautensa tärkein ottelu, kun keltapaidat yrittävät kääntää kahdella tappiolla käynnistyneen ottelusarjan suuntaa Jyväskylässä.

Haaste on jälleen äärimmäisen kova. Seitsemällä edelliskaudella kuudesti tiensä Liigan välieriin raivannut JYP on antanut koko kiekkoväelle jälleen muistutuksen siitä, miksi hurrikaanipaitoja on usein luonnehdittu kevään joukkueeksi. Runkosarjan loppusuoralla peliään hakenut ja muun muassa Bluesin kanssa kotonaan vaikeuksissa ollut joukkue on saanut ekstravaihteen päälle ja ollut pudotuspeleissä kuin uudelleensyntynyt.

JYP on pärjännyt SaiPaa vastaan tutuilla aseillaan. Näihin ovat kuuluneet sitoutunut viisikkopelaaminen ja hyökkääminen neljän vahvan sylinterin voimin, itseluottamuksensa löytäneen konkari Tuomas Tarkin saumaton työskentely veräjän edessä ja muutamien roolipelaajien oikein ajoitettu syttyminen kevään karkeloihin. Huomattavaa on myös, että JYPin puolustuspelaaminen on noussut pudotuspeleissä koko kauden parhaalle tasolle.

SaiPa odottaa tiistai-illalta isoa tasonnostoa jokaisella osa-alueella. Lupauksia paremmasta nähtiin kuitenkin jo lauantain kotiottelussa ja erityisesti ensimmäisessä erässä SaiPan luistelunopeus ja aggressiivinen karvaus saivat JYPin hetkeksi hämilleen. SaiPan onkin tuotava pelaamisessaan voimakkaammin esille näitä vahvuuksiaan, sillä JYPin alakerta on osoittautunut tämän kauden aikana monet kerrat haavoittuvaksi.

Viikonlopun otteluissa JYPin paras kentällinen oli Miika Lahden johtama kakkosketju, joka on ollut jäällä jo neljän jyväskyläläismaalin aikana. Runkosarjassa pienemmässä roolissa ollut Lahti itse on pussittanut kolme näistä maaleista. Maalien lisäksi Lahti ja kumppanit onnistuivat perjantaina siinä, missä monella muulla joukkueella ovat keinot loppuneet, SaiPan ykköskentän pimentämisessä. Tiistaina JYPillä on jälleen viimeinen vaihto-oikeus.

Erikoistilannepelaaminen ei ole noussut tähän mennessä niin suureen rooliin JYPin ja SaiPan välillä kuin usein pudotuspelisarjoissa. Molemmilla joukkueilla on tehtynä vasta yksi ylivoimamaali. SaiPa on välttänyt jäähysumat ja istunut kummassakin ottelussa vasta kolme kahden minuutin jäähyä. SaiPalla ylivoimatilaisuuksia on ollut enemmän, mutta pois lukien lauantain avauserä, ylivoima ei ole vielä tuloksellisesti pyörinyt parhaalla tavalla.

SaiPan maaleista JYPiä vastaan ovat vastanneet Sami Venäläinen, Brett Carson ja Elmeri Kaksonen. Useamman tehopisteen miehiä SaiPassa ei vielä kahden ottelun jälkeen ole. JYPin parhaan pistemiehen Miika Lahden (3+1=4) lisäksi tyytyväisiä omiin pudotuspeleihinsä voivat olla ainakin puolustaja Mikko Kalteva (1+2=3) ja kokenut playoff-ratsu Jani Tuppurainen (2+0=2).